Työperätön

Miksi ilmalämpöpumppujen mainoksissa hykertelee tyytyväisen näköisenä enimmäkseen naisia? Eikö miehiä palele? Vai eikö lämpöpumppuhumppainvestoinnin jälkeen enää hymyilytä?

Ai miten niin akka on joululomalla. No tietty, kun ensimmäinen työperätön ajatus putkahti pintaan. Never mind the quality. Antaa paukkua vaan. Pakkasen.

Tommy Tabermann (1947 - 2010)

"Kuin olisin kuollut jo kerran,
käynyt yrttikylvyssä,
muuttunut kedon kukaksi,
nähnyt sen kiven
johon on kaiverrettu
selitys kaikkeen
Minä en pelkää enää mitään.
Olen päättänyt, etten kuole koskaan.
Jos saisin vapaasti valita
muuttuisin ihoksi,
ohueksi ja pehmeäksi
kuin vastasyntyneen esinahka."

Traagista, että niin säihkyvän sanankäyttäjän vei vauhdilla hautaan ja tavallaan myös petti: pää. Oma.

Onneksi sanat elävät senkin jälkeen, kun niiden lähde on ehtynyt.

Päivä kaupungilla

Näin uus-pöpeliköityneenä olentona on halu ja tahto pyrkiä mahdollisimman pian ja paljoksi aikaa tänne kotokulmaan. Puuhaa ois, jos vaan jaksais aina tehdä pois. Viikonloppuisin ei hevin tule kuuloonkaan, että varta vasten jonkin ns. asian takia pitäisi lähteä ajamaan sivilisaation suuntaan ja back se arkinormi 100 kilsaa päivässä, asioita ja tarpeita oppii logistisesti yhdistelemään [siinä mä olen aina ollut hyvä, Resu taas... noooh, toinen juttu se]. Kaupassa käydään kerran viikossa, silloin ostellaan satkulla sapuskaa kahdelle hengelle + kahdelle laatutietoiselle katille ja katsotaan mihin se riittää.

Onneksi ajoittain iskee SE, energisoinnin tarve, jossa vain Oma Luotto Kampaaja voi auttaa. Ja siihen teemaan sit voi ihan koko varta vasten buukatun vapaapäivän ympyröidä liki. 3+1 hulabaloot, Forumin yllärikillerimitkäliesirkukset, Stockan uusitun Herkun pehmeästi rullaavaat _mustat_ ostoskärrit ilman panttia, Sembalot ja Bimboajot kaikenlaiset. Hyvä, jos päivä ja kantolihakset riittää.

Lopputulema on ihanaa! Ajantasaistettu pää saa ajattelemaan uusia, keväisiä ajatuksia. Retken kevein osuus kantavassa mielessä oli siemenkauppa [no olipa nyt tulkinnalle altis lause]. Kassit on täynnä pusseja, kaikenlaisia Lord Nelsonin aapisesta iltalukemisena ruksitettuja muruseoksia. Ei ole ihan halpa harrastus näköjään tämäkään....

Ja nyt sataa vettä, niin, että räystäät sen kun räpsyttää ja kohta sen kasvihuoneen paikan voi [edes mielikuvituksessaan] nähdä. Nurmipeitteisenä.

Mitä havaitsimme tänään [joo, teema voi muuttua]: Pajunkissat hei! Ihan parin viikon päässä on se sesonki. Pankaas nostaen nöppösiänne sieltä. Höyhenet on jo ostettu.

Viikon kodinkone - pora

Ennen









Simsalabimsalaborr....!!!

Jälkeen









Eipäs natustella Vaanilassa enää säilykepurkkiananasta kuin äärimmäisissä olosuhteissa. On tää vaan peli. Toimii ja tekee ihan tolkuttoman kaunista slicee, mehut jää koppaan ja syötävässä hedelmässä ei ole yhtään niitä tikkusia ruskeita sattumia.

Jesss. Mulle sopivaa insinöörinaatostelua [vaikka meillä Resurssi vastasikin aiemmin tuoreiden ananaksuttimien ruodinnasta]. On sille muutakin käyttöä. Siis Resulle.

Punis!

Punatulkkupopulaatio on löytänyt meidän laudan! Joulukuussa ei vielä näkynyt yhtään, mutta tammikuun pakkaset kai houkutti ne esiin. Ensin paikalle räpsytti yksi, seuraavana päivänä niitä oli kaksi, sitten kolmaskin liittyi nokkimaan jyväjemmaa. Nyt laudan tienoilla skabassa oravat vastaan punatulkut tilanne on 3-7. Orkut nakertaa maahan pudonneita jyviä ja punikset pörrää ylemmällä oksastossa tarkkaillen tilannetta.

On ne aika söpöjä ja erottuvat ihanasti muusta lintukansasta värikkäänpörheän höyhenpeitteensä takia. Oli siinä rouvashenkilöitäkin, vaikka niitä ei niin helposti huomaakaan. Ihan epistä, että miksi tyttötipit niin usein ovat enemmän harmaavarpusen hailakoita ja häiskät paukuttelee siipiään kauniinkorskeissa väreissä, höh. Tyttöpuniksen rintakarva on kyllä ihan saman värinen latte, kuin Nyssen parhaat paikat;) Kotoisaa.

Ja mustarastas kököttää pienen matkan päässä tuomaroimassa jyvänhävityskisaa.

Ei hullumpaa elon kuvaa.

Ai niin, mitä opimme tänään: Nyt on pihabongauspäivä ja lintuhavaintoja sopii tallentaa Birdlife.fi sivulle. Sinne syöttelin meidänkin tulkkuset mukaan laskelmiin.

Yhtyvä yhtymä

Kuvittelimme hankkivamme kodin. Nyt Uudenmaan verotoimisto lähestyy meitä kertoen, että olemmekin muodostaneet [pyytämättä ja täydellisenä yllätyksenä] kiinteistöyhtymän ja siinä ohessa myös verotusyhtymän. "Verotusyhtymä muodostuu aina, kun vähintään kaksi henkilöä (muita kuin TVL 7 [pykälänkuva] tarkoitettuja puolisoita) muodostaa yhteenliittymän [!] tarkoituksenaan kiinteistön viljely tai hallinta."

Jotkut asiat näköjään tapahtuu ihan vaan naks. Just tätä olen aina halunnut. Oman kiinteistöyhtymän!

Tarkoituksista ei tiedä kukaan. Hallitaanko vai hajotetaanko? Villitäänkö vai viljelläänkö? Ei voi tietää. Pitääkö nyt mennä naimiaisiin?

Mitä opimme tänään [siis eilen, vai olikse se toissapänä]: Koti voikin yllättäen osoittautua yhtymäksi.

Koettelee se karvapeppujakin

Pakkanen nääs. Misse, armoton linnustaja ja ulkoilufriikki ei millään meinaa ymmärtää, että siellä oven takana on aina vaan se sama kylmä kuin viimeksikin. Asia pitää tarkastaa muutamankin kerran päivässä. Ja sithän me mennään, ei pomolle voi pullikoida.

Puetaan Hänelle valjaat ja Ulkoiluttamiseen Arvotulle Lemmikille toppatöppöset, kelsirukkaset, untuvatakkiset, kaulaliinukat ja toppa-what-ever-needed lisävarusteet. Ja mennään.

Joskus ihan talon nurkallekin saakka (5 m). Useimmiten vaan terassille (1 m). Käynnin kesto noin 3 minuuttia.

Mutta päästävä on. Kuuluu misseaanisiin ikiulkoiluoikeuksiin.

Tulisipa pian kesä.

Lumihenkilö ja sen miäs

Tänä talvena sataa arvatenkin enemmän lunta kuin miesmuistiin näillä eteläisemmillä leveysasteilla. Olemmekin saaneet jo lumitöistä runsaasti kokemusta - mitä parhainta hyötyliikuntaa ja kaupan päälle maisemat kuin satukirjasta.

Lumilyhtyjen oheen tuunattiin tämmönen pariskunta.



Hetki kuvanoton jälkeen turpeanenäinen jätkänpätkä kupsahti kumoon (poikki). Lumesta olet sinä tullut ja lumikasaksi piti jälleen tuleman. Sittemmin tuiskutuksen jatkuessa on myös lumihenkilön kuppikoko joltisenkin kasvanut.

Näihin lumisiin tunnelmiin kohti uutta vuotta päin! Onnellista toivottavasti!

Mitä opimme tänään (siis eilen): Lumiukon perustukset on syytä pystyttää huolella. Niin kuin kaikkien muidenkin rakennelmien. Erityisesti sellaisten, joihin voi kertyä runsaasti lunta. Kohta nähdään, onko terassin katto parempaa tekoa kuin sen katveeseen nyykähtänyt ukko.

Aika rauhoittua?

Liikaa huuto.net hommia ja kyttäilyä [toki paljon on sen kautta löydetty ainutlaatuisia asioita ja saatu aikaiseksi].

Hakusana: Seinähylly
Kirjoitin: Seinähullu

Sama asia.

Uutinen banaanilaatikostosta: Kameran laturi on löytynyt ja möhkäle latautuu. Ihanaa lumisatumaata maisemissa, kuvia luvassa heti kun. Wait and see - tämän takia kannattaa matkustaa näillä teillä tunti suuntaansa päästäkseen sinne ja sit tänne.

Aah, en valita, on sen arvoista. Taas on tähtitaivas.

Ai niin, mitä opimme tänään (siis eilen):
Noh, lumipyryssä on yhtä helvettiä rämpiä ratin takana paskoilla talvirenkailla. Kauppaan!

Leivinuunini ja minä, episode 1

(sisältää Vaanilan uuden kiteytysosion: "Mitä opimme tänään")
(mielellään ei naureskella siellä, ainakaan ääneen)

Tässä ennen sotia rakennetussa torpassa on ylellisyyspeli nimeltään leivinuuni. Eikä mikään ihan pieni olekaan vaan talon keskelle pykätty sydän, syvyyttä toista metriä. Näin aloittelevina taloasukkeina olemme toistaiseksi korventaneet uunia vain lämmitystarkoituksessa. Hiljaksiin se uteliaisuus kasvaa ja uunin toiminnallisuus elintarviketuotannon kuluttajaa lähinnä olevassa päässä alkaa kiinnostaa.

Noh, siitä sitten intoutuneena päätinkin pyhittää kaikki ennen joulua ajoittuvat viikonloput uuniruokien valmistukseen hankkiakseni tarvittavaa kokemusta joulukinkkua ja laatikoita varten. Tarmokkaasti aloitin eilen kinkkukiusauksella. Resurssi korvensi muutamankin pesällisen lautaa uunissa ensin ja sitten kuvittelin sen olevan sopivassa iskussa. Vaan kuinkas kävikään - vaikka meillä on siellä lämpömittari, niin sen tulkinta ei ihan osunut nappiin. Uuni oli aivan liian kuuma, kiusauksesta kaikki nesteet kiehahti kipon ulkopuolelle ja pintaan koppuroitui mustanpuhuva "kansi". Peruna siellä alla oli kyllä kypsää ja maku muutenkin oikein hyvä, erilainen. Meni vaan suhteellisen paljon haaskuuseen ja vati on vieläkin likoamassa (en tiedä toipuuko konsaan).

Tämä tapahtui siis eilen tähän aikaan. Kurkkasin uuniin nyt ja vieläkin mittari näyttää 100 astetta.

Jotta hippasen hiomista vaatii tämä uunikokin virka vielä. Montakos viikonloppua tässä olikaan ennen joulua....

Vink, vink saa antaa vanh-avuttomalle.

Mutta muuri on lämmin ja sen vieressä pesivä kissa nautiskelevan tyytyväinen.

Mitä opimme tänään (tai siis eilen): Puilla lämmitetty uuni tulee ihan pirun kuumaksi ja lämpö säilyy siellä pitkään. Liian kuumaan uuniin ei kannata laittaa kinkkukiusausta.


Hyvää itsenäisyyspäivää ja kypsiä eväitä toivotan!

(Kuvia ei nyt ilmesty siksi, että kamerasta on potku loppu ja latausyksikköä ei ole vielä löydetty tässä osoitteessa)


Edit 10.12.2009:
Lähti se kovia kokenut kippo lopulta puhtaaksi. Taikasana oli Vileda. Kyllä tällä näköjään lähtee moni muukin kammotauhka! Miracle-an.

Ihan ohimennen heitin kerran paketin ostoskärryyn, kun oli marketissa joku tyrkkyteline ja nyt ei harmita yhtään!

Q

Näin katuvalon ulottumattomissa sitä vasta ymmärtää, mitä täysikuu merkitsee. Ihan valaistusmielessäkin. Tähän aikaan vuodesta paljon!

Ihana öinen kuutamokäppäily Missen kanssa. Taskuun oletusarvoisesti tarttunuttta valonlähdettä ei tarvittukaan! Näimme hyvin välttää karikot ilmankin.

Aamun sarastaessa juustopompula on juurikin putoamassa kuusenlatvuksien peittoon keittiön ikkunasta sitä kahvinkeiton kohdalla äimistellessäni. Keltainen, täydellinen pallo. Valahtaa sumpin poristessa piiloon.

Kuu kiertää meidän torpan täydellisen sopivasti. Se on aina jollain puolella. Yölläkin voi käydä kurkilla. Ihana. Viivy, pysy, paista, ole.

Vaikka tiedän, että huomenna se on palan pienempi, kapenee. Mutta tulee taas aikanaan pulleaksi. Täydellistä. Vain luonto osaa nää jutut.

Kyllä maalla on mukavaa. Näkee paremmin.

Pihalla kuin lintulauta

Paitsi, että ei oo. Lintulautaa siis.

Lintuja kyllä tsirputtelee pihamaalla ihan Missen mielestä mielenkiintoisissa määrin ja niitä pitäisi näin pakkasten potkaistessa ymmärtää ryhtyä ruokkimaan. En tunne detaljitasolla mitä lintuja ovat, mutta pienenpuoleisia, jotain tiaisia, hömö tms. tai tulkkusia. Voipa jouluaamuna varpunenkin näyttäytyä. Kaikenkukertavia.

Paukkasin siitä sitten lähikauppaan (22 km) lintujen talviruokinta-asioissa. Ostin talipalluroita, jyviä, siemeniä ja pähkinöitä. Kurvailin pikataivalta takaisin tiluksille. Ja sit hoksasin, että eihän meillä ole lintulautaa tai mitään muutakaan telineripustusvempainta, johon näitä emneitä voisi asetella tarjolle.

Ei hätää, guuggeliin hakusanaa "Lintulauta" takomaan. Niinpä tietysti, oma taiteenlajinsa se on tämäkin. Perinteiset mökin näköiset lautaviritykset kun eivät uusimman tiedon valossa olekaan niitä kaikkein "turvallisimpia" vaan pitäisi kai olla jotain Birdlifen turvaumpiopötkylämallia, josta lintumanuille illallista annostuu jotensakin automaattisesti. Pringlesputkea tai maitopurkkia, jos itse aikois askarrella... limupulloa. Hmm... tätähän täytyy oikein miettiä, jospa kehitänkin ihan oman mallin.

Lisäksi lähipiirin lintuasiantuntijat kertoivat, että ruokinnassa kuokkimassa saattaa piipahtaa orava rohmuamassa kaiken, mitä irti saa tai joku isompi lintu voi hotkia pienille tarkoitettu eväät tuossa tuokiossa. Ja saattaapa kuulemma peurakin lääppäistä yhdellä kielenläpsäyksellä koko hyllyn jyvistä tyhjäksi. Kyllä tähän aiheeseen on nyt syytä paneutua.

Kertokaahan lintulautakokemuksistanne ja ruokintaelämyksistänne! Tipitii...

Päivää että pätkähti

Vaanila täältä *staniin taas mätkähti.

Nyt en sano, että hei TAAS, en. On nääs ihan liian sikalunssapitkään ollut meillä blogihiljaisuutta, huihelskutta, täpsin itseäni nuhteen nahkaremmillä poskille perss...kuttarallaa.

En nääs itse ymmärtäisi tämmöstä _kuukausien_ hämyhärönysväilyä suosikkieni kohdalla ollenkaan. Joten vähäisen inttämisen [misäsäänyoikkeeoot] volyymi niin kommenteissa kuin meilissäkin lie merkki lukijoideni [if any] hämmentavän tarkkanäköisestä intuitiosta aistia hiljaisuudelle suotava syy tai vähintäänkin siitä, että kenenkään aamuvellit eivät verbaalisen poissaoloni takia ole pahemmin rinnuksille lurahtaneet. Kiitos siitä.

Haa, olen teitä kuitenniin sivusilmin vilkuillut occasionally, tiedän mitä teille kuuluu! Spooky?

Jaa mitäs meille vai?

Noh, eläimet ensin: Misse ja Nysse ovat elämänsä vedossa ja valmistelevat omaa postaustaan as we shit. Ei lisäkissoja [meillä].

Pariseula: Resurssi on edelleeen valtavan valloittava voimavara. CeeDeet joudutaan aakkostamaan uudelleen. Ei lisämiehiä [meillä].

Muuta: Myimme kehä kolmosen sisällä sijainneen penthousen pois ja muutimme kehyskuntaan. Suomeksi maalle, 50 km päähän työstä. Täällä ei ole katuvaloja, kävelyteitä eikä kunnallistekniikkaa. Jätteet haetaan kerran kuussa, postilaatikolle on 500 m, tähän aikaan vuodesta on vaikea nähdä tietä kotiin. Ei lisälainaa [meillä].

Täysikuu ja pilvetön taivas. Kutuvaloja. Joskus sattuu näkymään semmonen muutaman tunnin armahtava päiväsyrän. Oppii äkkiä optimoimaan valoisan ajan käyttönsä ihan uuteen malliin. Ei lisävaloja [vielä].

Ja netti toimii paremmin kuin ennen, on se vaan niin ihmeellistä! Elämä on on [meillä].

Pyrin banaanilaatikoiden megapahvisyövereistä hiljaksiin aktivoitumaan tärkeiden landefiilisten raportointiin, joten... Yhteys. On [meillä ja teillä]. Jeee!

Pikaisempiin kuulumisiin!

Voihan vakauslainsäädännön kokonaisuudistus!

Minusta on masentavaa, että perinteiseen torikauppatapaan esitetään kokonaisuudistusta. Kappastelussa on tunnelmaa, litraan mahtuu muutakin kuin huuli. Miksi kaiken pitäisi aina olla niin steriiliä ja tasalaatuista, kun ne luontevat poikkeamat tekevät elämästä parempaa ja mielenkiintoisempaa. Torillakävijät tietävät sen viehätyksen, tuntevat tuoksut, heittävät läpät. Elämyksellä saa olla käypänen hinta, suhteutettuna elämyksen kuluttajaan ja hänen haluunsa siitä maksaa. Ja jos tuntee kärsivänsä vääryyttä, palautteen voi antaa heti. On niin onlinea, että.

Jo sana "kokonaisuudistus" missä vaan saa kylmää alaselkähikinoroväreilyä aikaan. Kokonaisuudistus harvemmin kokonaan onnistuu minkään asian uudistamisessa [juttuja juu tehdään osissa ja asteittain], on sitten miten kokonaisvaltaista vaan. Taidan kokonaan sanoutua tästä irti, että pysyn kokonaisena. Lopettakaa kokonaisuudistukset, everyone. Live dangerously - ostakaa vaikka kappa pottuja, litra hernehiä, kimppu kukkia [vai joko niitäkin myydään kilohintaan...?]

"Ei voi kapalla vaatia jos on itsepalveluvaakakoneen ""näppäimenpainaminen-on-päivän-kohokohta"" -eliksiirillä imetetty" (trad. sittemmin moder.)

Kukkulitra rules! Sipulinipussakin saamapuoli on epämääräistä, kumilenkulla sitaistua perusmittaa, kukas senkään setin painoista tietää. Hyvin kestän.

Mitä mieltä; kommentoikaahan kapinakapallinen Vaanilan virtuaalitorilla! Ne, jotka tietävät mikä kappa on. Tai litra. Nippu kai lie tuttu nippusiteestä...?

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä

Muutama rivi tieliikenneonnettomuudesta uutisessa. Jokapäiväistä huttua, jatkuvasti sattuu jotain, jokapuolella.

Nyt vaan sattui menemään kylmäksi ystävä - huipputyyppi - laakista, melko suorilta jaloilta inhimillisesti katsottuna aivan liian varhain.

Koskaan ei voi tietää koska sitä viimeistä ehtoollista nauttii ja finaaliäyskäisyjä kotikohteeseen sylkee. Jos vaikka aamuinen lentokoneeni yllättäin vain häviää?

Jospa sitä hiljaksiin oppisi elämään. Tässä ja nyt. Uskaltaisi. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Surujen ja murheiden määrä ei ole vakio. Armotonta kasvualuetta - taantumassakin.

Lottovoittajien maalta

Euroveisuut kopsahti Norjaan [Tanskakin sai harmittomalla luppoaikarillutuksellaan ihan hämmästyttävän liian paljon pisteitä]. Noottia pukkaa porstuaan kaikkien muiden itänaapurin sfäärejä hipovien saavutusten vanavedessä [no olihan se hurja se euroviisujen vesiallasesitys]. Astronauttikoulun hajapaikoille rynnisti tanskalainen, suomihenkilöt karsiutuivat.

Otsikon suomalaiseksi tituleerattu väittämäkin töksähti, kun Viking-loton muhkea 10 millin potti onnennumerolla jakautui kolmelle voittajalle. Kaikki tanskalaisia.

Ainoa asia, missä suomalainen on [muihin nähden] menestynyt tällä viikolla lie ykköstila viinanjuonnissa!

Sitä siis.

Ai miten niin viimeajat Tanskan projektissa.... pilkottaako jo punaiset nauravat nakkipölset korvista... kuivattu sipulirouhe on kyllä hyvää. Majoneesiin töhkääntyneenä erityisen työlästä kaapia virkaperperin rinnuksilta aamuauringon valossa...

Murenevat naamarit

Näinä näytelehtien aikoina [enhän mä näitä tilaa, niitä vaan tunkee luukusta] on alkanut ärsyttää akkainlehtien meikkivinkkisivut, joissa useimmissa esiteltäessä kevään muotivärejä kuvituksena on hajotettu, murrettu, pilalle moukaroitu yltympäriinsä lakoava värikakku. Mikäs järki näissä? Ei ihme jos lehti maksaa hunajata, jos tyhjänpäiväisiä juttuja varten hankitaan maltaita maksavia meikkejä, jotka jostain lukijalle tuntemattomasta syystä pitää rusentaa käyttökelvottomaksi, jotta ne voisi kuvata _muka_ houkuttelevasti. En ymmärrä, kertokoon ken tietää syyn. Tuhlausta!

Vai onko siellä toimituksessa joku vesivärimurskaamo, säpälöityjen värikakkujen varasto-osasto, mistä murenat kuviin kaivellaan? Eikö kuva olekaan Yves Saint Laurentin Lovely Spring Blossom Gloomy Glitter Matte What The Fuck You Ever Wish To Achieve poskipunasta? OMG. Huijausta!

Mulle riittäisi ihan vaan faktat ja käyttäjäkokemukset kera tiedon sensaation saatavilla olosta. Ilman mammonamurenia. Se onko väri Light Beige vai Ivory Rose ei suuremmin hetkauta. Eihän sitä ostoksillakaan silmällä erota. Lyttyyn lyödyn tuotteen kuva ei millään lailla havainnolista asiaa [no ei kai tuhat sanaakaan tässä asiassa].Typerää tuhlausta!

It must be hard to be a meikkitoimittaja-kuvittaja-asianosainen. Tuulettakaas nyt vaikka porukalla vähän päätä.

Tahnoja paperilla

Vaanilan pikaruokalasta hyvää yötä!



Alkuvuonna paisteltiin kovastikin blinejä uudenkarhealla valurautapannulla. Koska minä en syö mätiä ja Resu taas ei tajua sipulista tuon eikä tään taivaallista, niin haasteellista oli keksiä sopivia seuralaisia muhkeille kirkastetussa voissa pöhisseille tattariljauholäpsykkäille.

Kunnes eteen jolkotteli pelastava muru - poro! Pahvitötsällisen rouhetta kun sekottaa rasialliseen pippurituorejuustoa, perään heittää pari ruokalusikallista partaukkelia ja pruiskauksen piparjuuritahnaa, niin jo vain on helppo pikaruokatahna nokan alla. Makeasipulisilppua vielä meikäläisen puolelle.

Tahnavaihde jäi sen verran päälle, että sitä piti ihan rieskanapinkin kylkeen yhyttää iltapalamielessä. Vaihtoehtona porolle on kokeiltu homejuustoa kera partaukkelin sekä fetajuustoa partaukon kanssa. Keywords: Kunhan on juustoa ja ukkoa.

Tänään päivän loistavan aurajuustokeitoksen kyytipojaksi sipaisin porotahnaa ja sipulisilppua rullarieskalle, kokonaisuus tiiviiseen pakettiin ja puputtaan.

Hyvät asiat ovat usein aika yksinkertaisia. Nam.

Venäläiset found

Citymarket Malmin valikoimaan on ilmaantunut venäläisiä suolakurkkuja kilon muovipönikässä. Jess, koemaisto on todennut ne suolaisiksi. Oikein hyviksi, juuri sellaisiksi kuin toivoin. Sinne siis hopihopi. Herkkusienten viereen vihannesalueelle.

Tähän on tultu

Yksi Iltsun kymmenestä kysymyksestä: Kuuluuko mäyrä koira- vai näätäeläimiin.

Terveisiä talvihorroksesta!

Murrrkurrnauh, aika kai-nostaa nokkaa sohvan pieluksilta. Valoa näkyvissä! Hetkittäin. Että onkin alkuvuosi kulahtanut välillä ristipistottu tyynystö puhkilöhötyn huonekalukkaan pääpäässä - jossain päin pohjoiskalottia kellottava dangeroo-kenguruu enklannilla puhutteleva työpiste. Puuh. Ei vaan ole ollut jaksua kirjoa ees blogiloi. Voi, voi.

Nooh, olen tässä jo jonkin aikaa harkinnut heräämistä, mutta inspiraato se vaan antoi odottaa itseään - oikeaa stimulanssia. Kunnes Elma - tuo Vuosaaren hulvaton sikahelmi - räjäytti tällä hajuhaittakirjoitelmallaan Vaanilan horrospankin! Tikahduin. Samastuin. Päätin herätä.

Niin pienestä suuresta asiasta se voi olla kiinni!

Tunsin [silmiksi olettamieni nykyisin niin muodikkailla kurtuilla tuunattujen ajoista menneistä huomattavasti nestettä keränneiden pussielinteni välistä] Elman kokemusperäistä tarinaa skannatessani ääretöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kissa. Hajuhaitta. Pökäle-epäily. Jep, jep.

Meillä kotona usein ilmastoa hajuttaa [=värittämisen haistaittekaveriverbi] mainittu haju. Lähdettä joutuu etsimään, usein se kulminoituu Resun antaumuksellisiin tuotantoihin Tekniikan maailman takaa. Välillä taas lähteeksi paljastuu Nysse, tuo aineenvaihdunnan ohjekirjasta eläväksi elukkakakaksi mutatoitunut valkoinen peto. Toisinaan taas syytä ei ihan heti löydy.... huilaillessani perintötyynyjen leppoisassa syleilyssä sohvalla saatan vasta ylösnoustessani huomata, että Missen kivikovaksi pönäköitynyt pö-kä-le onkin sattunut singahtamaan tuotantolaitoksen läheisyydessä sijaitsevista perskarvoista juuri sohvanyliloikan aikana tyynylle ja olen viimeiset kolme tuntia reporankana retkotellut hajuhaittaa arvaillen sen päällä. On semmonen kengästäkin löytynyt, jotta mitä jottei huppuoptiokin olisi mahdollinen....?

Uuh! I love you, I hate you, cat!


Tosin tällä viikolla sinkoilevaa pökelearkeamme pahemman särön rakkaussuhteeseemme aiheutti yllättävä ykäpallokohtaus. Pallo tosin on aivan liian sofistikoitunut ilmaisu, eikä se tee millään lailla oikeutta sille kuolassa vellovalle semi-kiinteälle yökkäystuotokselle, jonka Misse [the one and only metsäkissamme] pulautti parivuoteemme niin jalko- kuin peitonmutka/ pääpäähänkin.

Just olin edellisenä päivänä vaihtanut lakanat. Shit [and ykäilmiö] happens. Parivuoteen 180 levee kissan vatsahapposyövytysreaktiossa kihisevä petaripussi on ihan pirun kiva survottava seitsemänkin kilon pesukoneeseen.

Ja kuivaksikin vielä pitäisi saada. Nyt kuules elukka kapinanauku seis; se nyt vaan on pakko kuivattaa sun saunassa.

Täytyyhän sitä henkilökunnalla sentään jotain oikeuksia olla.

Mutta joo, hereillä ollaan! Hetkittäin.

Melkein kohillaan, aika ekologista

Meillä on harrastettu sitä, mitä pääministerikin suosittelee. Kulutusta kotimaassa. Yllätin Resun iltapuhteella Finlandia-talossa, missä Radion Sinfoniaorkesteri säesti Chaplinin musiikilla Chaplinin elokuvan Nykyaika. Mukavaa. Hymyilyttävää. Chape on huippu! Enemmän tällaista, niin johan salit ja hallit täyttyy.

Soittelun ja elokuvan jälkeen menimme blini-iltapalalle. Olin varannut hyvissä ajoin pöydän kahdelle. Silti emme saaneet ikkunapöytää. Seuraava pari sai, vaikka ikkunapöydät olivat neljän hengen pöytiä. Hovimestari oli jotensakin niin ärsyttävällä tavalla itseään täynnä ja touhotti toisarvoisia mieluummin kuin oli kiinnostunut meistä; odottelimme aika pitkään, ennen kuin pääsimme tilaamaan. Tarjoilija oli nuhassa ja niiskutteli lehtiöönsä yrittäen saada melko yksinkertaisen tilauksemme talteen oikein erilaisten sipulikysymysten ristitulessa. Blinit olivat kuitenkin [vihdoin saapuessaan] kerrassaan mainioita, kuten myös kerallaan nauttimamme Chablis.

Jälkiruokaa taas oltiin kyselemässä ihan liiankin ripeästi, mutta kun ei oltu vielä päätetty, niin sen koommin sitten ei neitokaista aikoihin näkynytkään. Lopulta kuitenkin suklaakakku ja portviini laskeutuivat nokkamme alle. Erinomaisia nekin.

Lasku tuotiin tietysti miehen eteen, ihan "normaalia". Kun ilta kuitenkin oli minun järjestämäni, niin silloin myös laskun maksan minä [meillä on näissä ylläreissä ihan tietty vuorottelusysteemi]. Pankkikortissa lukee siinä kohtaa naisen nimi. Jos kahden hengen seurueessa on vain yksi nainen, ei pitäisi olla vaikeaa [meidän tapauksessa ainakaan] päätellä kumpi se on. Silti laskukansio tuotiin allekirjoitettavaksi Resun puolelle.

Pieniä juttujahan nämä, kukaan ei kuollut, mutta silti ateriointielämyksestä jäi välinpitämätön ja viimeistelemätön fiilis, vaikka valkoiset liinat pöydässä olikin. Semmonen hippastympeä huiskaistu kokonaisuus, jonka kokeneena tuskin askeleeni toistamiseen tuohon kippolaan enää johtavat. Olkoonkin, että ruoka oli hyvää.

Se on pienestä kiinni minkälainen fiilis palvelutapahtumasta syntyy. Vaikka kaikki järjellisesti pelaakin ihan ok, ei se riitä, jos tunne jää vajaaksi. Sinne päin, melkein kohdallaan, nice try. Eikä yleisvaikutelmaa millään lailla kohenna vessukoihin sirotellut järkyttävän tuoksuiset halpisilmanraikastintötsät. Paskakin haisee paremmalle.

Onneksi ilta sittenkin päättyi suotuisasti. Saimme nauttia laadukkaasta maahanmuuttajataustaisen kuljettajan toteuttamasta julkisesta liikehtimisestä kotikonnuille. Siinä kyydissä oli kaikki kohillaan.

Everything is going to be fine, okay?

Just loppu se lentokonekaappauskauhuleffa siitä neljännestä 9/11 koneesta, joka tuupahti sitten jonneen pöpelikköön, eikä tärvännyt muita kuin ne onnettomat arpajaisvoittajat, jotka osuivat kyytiin. Leffassa paljon huomioita saivat matkustavaisten perheet ja koneen kuolemanloukkuun juntturoituneiden ihmisten viimeiset puhelut rakkailleen.

Viikottain lentävänä duunarina väkisinkin tuli mieleen, että mitä sitä itse tuossa tilanteessa osaisi sanoa, mitä mahtaisi tuntea? Haluaisiko sitä maihin soitellakaan, jos vaikka mahdollisuus olisikin?

Arvatenkin antaisin mennä vaan enkä mitään viime hetken viisauksia yrittäisi välitellä. Jos tää oli tässä, niin fine. Eiks sitä niin pitäis koittaa elää, että ei sanomatta mitään ihmeempää jää, vaikka kui kävis.

Ehkä testamenttini voisin muistaessani reviewata ja päivittää. Edunsaajat Resu, kumipojat, kajahtanut bestis, kissatalo. Loput hillot Vaanilan Vitutuksentorjuntayhdistykselle.

Mitä parhainta pyhäpäivähommaa...

Ei ois pitänt, ei - nyt ottaa kurkusta

Edellisen hekumaa hönkivän postannan rangaistus mätkähti kimppuun ihan palauttavana paluu-unena. Neljän vuorokauden kuumekooma, jonka aikana ei [eritetoiminnan ohella] minkäänlaista [muuta] toiminnetta ollut käynnissä tai ainakaan normaaliaistein havaittavissa. Aivan uupu-nuttu, unta vaan ja kuumaa huumajuomaa. Patjassa on monttu. Noh, ei sen syntyyn varsinaisesti ole syynä juuri tämä lepo-hikirupeama [Res.huom.]. Pöh, katkeaahan se kamelin neulansilmäkin viimeiseen pisaraan.

Sairaana ollessa koskee korvaan. Urheiluselostaja, joka kertoo toisen joukkueen hävinneen "nousukuntoista Kärppiä vastaan". Auhanko.

Kurkkua taas kuristaa, kun ei kurkkumarkkinoilta löydy valikoimaa. Nyt en tarkoita "tuoreena" myytävää kalanmakuista normikäyräistä eurokurkkua [kotoisin milloin mistäkin], joka maistuu yhtä pahalle anytimeoftheyearanywhere, vaan tätä avoliittomaanmallista mausteliemissä jalostettua kaveriaan.

Muistan eläissäin nauttineeni suu messingillä ainakin herkkukurkkua, venäläistä suolakurkkua, valkosipulikurkkua ja maustekurkkua. Kaikki ihan oivallisia oikeissa tilanteissa.

Mihin on hävinnyt irtomyynnistä aito venäläinen, ihanan pehmeästi veitsen alla antautuva, oikeasti suolainen kurkku, joka nousee sfääreihin uskomattomiin saadessaan rinnalleen takertuvan hunajasuukon ja tyynnyttävän smetanamuiskun? Jostain syystä tätä herkkua ei "täyden valikoiman" mistään marketista saa, kun jokapaikassa on vaan niitä Myrttisen tynnyristä ongittavia valkosipulikurkkuja. Ihan kelpokamaa sekin, mutta eri juttu. Jos menen Myrttinen kassissa kotiin, niin jollekin tulee arestia, saattaapa Resu haikailla parvekkeen kaiteen ylikin. Venäläinen suolakurkku on eri asia ja tällä hetkellä en tiedä yhtään varmaan kauppa-apajaa, mistä niitä saa. Pakko kai mennä ravintolaan.

Toinen kadonnut kurkunpää on herkku. Enää ei ole herkkuja, on vaan maustekurkkuja. Niitäkin hehtaaritynnyreissä, jotka ensinnäkin ovat ihan älyttömän epähygieenisiä, kun kaikki asiakkaat ronkkivat siellä miten sattuu kissankarvaisine hihoineen yms. pöllyävine asusteineen, aivastellen ja räkää niistellen, valikoiden ja eestaas veivaten hohtimilla, joita on käytetty ehkäpä siellä valkosipulitynnyrinkin puolella, kukas nyt näitä ehtis valvoa.

Kauppias, jolla sammio on vielä palvelun puolella: älä koskaan ikinä muutu, pysy aina siellä missä kurkkuines oot. Mielelläni jonotan. Sillä tod. näk. on kansantaloudellista merkitystä, ainakin tautiaikoina.

Mutta herkkukurkku, missä olet? Kaikki maustekurkut maistuvat samalta. Liian pitkään liian suuressa metallinmakua erittävässä tynnyrissä liotetuilta halvassa etikkaliemessä pienen hetken huljuuntuneilta liian raakilekurkuilta. Ei kypsä maustekurkku, vaikka kurkku viljelyteknisesti kypsä oliskin. Pitää olla aikaa. Slow kurkkua mulle, kiitos. Herkkukurkkuiko ei enää tehdä ollenkaan?

No jopas nyt kurkusta pomppas. No, sitä se kuumehoures ilman venäläistä näköjään teettää. Kaikki kurkkutietämys, kurkkuvinkit, ostopaikat, kokemukset, mausteliemet, raflat, kotikonstit, kurkkuselibaatit, kurkkukiimat, kurkkupastillit ja hyvät syvätkurkut voi ja pitääkin jättää tonne meiä kommenttisohvalle.

Onks veli venäläist näkyny? Onks herkku hereillä?

Laatuaikaa radalla

Urheilukanava, miesten viiden kilsan pikaluikka, osa meneillään olevaa yleisluistelukisaa [? - ehkä tulee vielä la lisää muita matkoja]. Hemmot huiskii matkan menemään noin kuudessa [6] minuutissa, kääk!

Voi elämän kevättalvi, miten ihanaa on kääpääntyvän naisihmisen kolmatta viikkoa kestävässä flunssassaan lyhyen, mutta sitäkin rankemman työviikon päätteeksi käpristyä osaksi sohvanpehmusteita ja zoomata kieli pitkällä tätä peppureisipohjekavalkaadia! Jos keväiset minihameet tuntuvat miehistä tältä, niin fine, ymmärrän täysin. Kuolatkaa minkä kerkeätte, kunhan minä saan läähättää pikaluistelun ääressä, etenkin pitkillä matkoilla, hidastukset mukaan lukien.

Prskules kun meillä onkin pieni telkkari! Teräväpiirrotkin vain sielujen silmissä. Nyt pitäisi ehdottomasti olla niin iso näyttö/scriini/what ever, ettei tarttis ikänäön takia kompiä täältä sohvan syleilystä pyyhkimään pöllyjä ruudulta tai muuten vaan lyömään nenää siihen kiinni.

Kehitettävää on. Tällekin vuodelle.

Mutta on tästä nyt vaan niin mahdottoman hyvä jatkaa. Ei Tudorin toistosteronia pirskottavat kalukukkaropellet hepenissään iske yhtään näin todellisen puhtipeppuelämyksen jälkeen. Ei nappaa ei. Olen luistelutrikoosukupolvea. Katsomosilmässä.

Okei Resu, tullaan, tullaan... unille.

Nestematkailun perusteet

Arki on alkanut taas. Aamulla latasin peräkärryä yliyönmatkalle ja taas se minigrip pussukka pullisteli, jalkavoide käsirasvan kanssa kisaa kävi, shampoo joutui jäämään kotiin parfyymin ehdottoman tärkeän läsnäolon takia [vaikka voisihan sitä suihkia kentällä ja tavaratalon läpi loikkiessaan kohteessakin, mutta kun ei mikään voita sitä fiilistä, että voi aamusuihkun päälle pirskottaa omat hajut ennen lähtöään päivän timmellykseen].

Erityinen ärsykekynnys omassa nestetasapainoilussani tuntuu olevan tukkatökötit; aerosoleja ei saa viedä koneeseen, vaahto kai luetaan nesteeksi ja ne on lisäksi pakattu sellaisiin megapönttöihin, ettei siinä minigripin kokovalikoima riitä. Näitä aineita ei oikein voi pakata pienempiin itse. Pakko se vaan on liimalettinä ponnarilla liehua maailmalla, kun ei hotellihuoneesta löydy mitään basic kaman lisäksi. Basic pesuaineetkin ovat nykyjään tuoksultaan jotain enemmänkin lattianpesuun soveltuvaa suurtalousyhdistettä; vain pakon edessä sitä struuttaa päähänsä edes puhdistusmielessä. Huoh.

Mutta se toistuva todellinen ärtsy tulee tässä. Jokainen hotelli tietää, miten peräkärrylentomatkustajia nykyisin kohdellaan. Missään hotellissa ei silti ole huoneessa saksia, kynsiviilaa, korkkiruuvia tai hiuskiinnettä/muotovaahtoa. Vaikka sinne minibaariin ei mahdu korkkikorkkista viinipulloa, ei se silti tarkoita, etteikö huoneen asukkaalla olisi korkkikorkin avaamistarvetta. Ja jos matkaa nestepussisyistä sitkeiden pienikokoisten näytepakkauksien kanssa, ei niitä saa kohtuudella auki ilman saksia.

Olen tästä antanut ja tulen hamaan kynsisaksijamaan antamaan palautetta joka kerta, kun näissä kopperoissa joudun yöpymään. Tulkaas nyt hotellikonseptin päällä kököttävät "täyden palvelun" örkit tänne matkailjoiden kanssa samalle viivalle katsomaan, että miten leppoisaa ja joustavaa tämä reissutyö on. Minä en niiden saksien kanssa täällä hotellissa riehuisi muita vahingoittaen. Riehun ja kiehun vain itseni kanssa, kun niitä saksia ei ole ja hampaatkin joutuu pesemään shampoolla näytepakkausta avatessa.

Murr!

Ammatinvalintakysymys

Siinä minä olin. Jouluaattona. Makasin turvallani hoitopöydällä ja hopeavarvastossuissa punaisine kynsineen häärivä eteläsuomalainen käsityöntekijä vatkasi selkääni kuorinta-aineella. Komensi suihkuun ja sen jälkeen siveli [sinänsä massiivinen rupeama] pintani suklaalla ja kääri vartiksi lämpimään elmukelmuun. Aaah... kääreissä retkotellessani ajatukseni risteilivät juurikin otsikon suuntaan.

Epätavallinen jouluaatto. Ei huono.

Koska meillä on Joulu?

No nyt!

Viime joulun ahdistavat muistot mielessä päätimme tänä vuonna paeta jouluksi ulkomaalle. Kun firma nyt kuitenkin haluaa tuupata talouteemme kinkun, niin kekkasimmekin eilen, että vietämme joulun pois nyt. Tänään on meidän perheen jouluaatto. Asiaankuuluvin menoin, tip, tap. Paitsi lahjoja emme tänä vuonna osta. Kumpikin osti omat levynsä Stockan -20% kantapeikkohinnoin. Loput hynät tärvätään reissussa. Kumpikin itseensä.

Tulipa todistettua sekin, että kinkunpaiston kestoon ei vaikuta itse päivä [=yö ennen oikeaa aattoa]. Vian täytyykin olla jossain muualla; uunissa, mittarissa, paistajassa, kinkussa, ohjeissa, kellossa?

Tunti ja kilo ei vaan meillä toimi. Nytkin se kolmen [3] kilon siankimpale kitkutteli kuutisen tuntia uunin uumenissa ennen kuin saavutti 77 kunnioittavan asteen. Nami tuli, raportoi kuormasta syövä paistajan oiva apuri esimaistaja Rezurssi.

Nyt loorat uuniin ja Loirin joululaulut luuriin.

Hyvää Joulua vaan. Ja niille jotka viettävät itsenäisyyspäivää, niin hyvää sitä sitten. Kerrankin on jouluaattona jotain töllättävää, kun voi bongailla kolttuja Linnan bileissä.

Bailut loppu?

I am so last season - vasta vuoden 2004 kohdalla alkaa löytyä tuttuja juttuja.

Ja joo, komppaan (taas kerran, jos se sallitaan - jos asia kerran on jo hyvin sanottu, niin mitä sitä sitten enempää jurnuttamaan).

Ai miksenkö ole riekkumassa pikkujouleissa vaan täällä pilputan toisarvokkaita? Pikkarit nyt vaan on so lost season.

Edit 23.04: Sarjassamme hämmentäviä elämyksiä - Amiini sai turpaanza

No en tietenkään voi olla missään sikaniskakinkkumetsästysmättöpartyissa, kun Maxilla Amin "pyykkilautarunko - ylävartalo-as-nami-as pikaluistelijan kankkukinkku" kamppailee turpaanvedossa erään ulkomaan pellen kanssa. En ole eläissäni katsonut yhtään ottelua nyrkkeilyä, en ymmärrä siitä mitään enkä millään lailla ihannoi turpaanvetoa, mutta tässä koillissiivekkeessä nyt vaan oli Se Kanava päällä. Ja hyvä pössis - mediamyllyn kiihottama hervoton suomihurmos.

Silti sakupetterihukkapätkä nappas voiton. Nopeammin kuin ehdin pyykkilauta sanoa.

Mut kyl se Amin on namin.

Isot varpaat

Yllätin itseni muistelemassa millaiset isot varpaat elämässäni piipahtaneilla miehillä onkaan. On teekkarivarvasta - suikeropötkylätyyppistä, mitäänsanomatonta standardisellaista. Muutamakin kappale. Kuin myös kippuraista, kitukasvuista Skåånen vehreillä niityillä paljaana pompsahdellutta käkkärävarvasta. Löytyypä sieltä julmetun suurta julkeaa Turkulaisperunaakin. Kuin myös himmeänhempeä Espoolaisulotin, jonka pinnassa kasvaa karvaa kuin karhuntaljassa. Vulgaarin uhkean pöyhkeää liian isoa ja tilansa estelemättä ottavaa globaalia yksilövarpia. Sekä salskean notkean palomiehen aina valmiina ja järjestyksessä sojottavaa isoista.

Ja sit on se Resurssin vinkuravänkyrä hassunhauska aseistariisuva megapottu kookkaan räpylän huipentavana tuulenhalkojana. Aika uskomaton. Ja niin hellyttävä. Siitä riittää hupia... toivottavasti lopuneloo.

Varpaat. Ne on.

Tajunta - ei virtaa?

Istun pöntöllä, josta on esteetön näkymä länsisiiven banaanilaatikkokeskittymään. Ainoa ajatus, joka tulee mieleen on "Kumpi oli ensin: bananas vai ananas"?

Veikkaan, että ananas. Siihen on sitten vaan lisätty toi bee eteen taloudellisista [painatusteknisistä] syistä.

Sama toistepäin aateltuna: banaani, anaani. Edes yhden konsonantin typoa ei sallita.

No joo, mielestäni hankin jo jonkun elämäntapaisen. Siihen ei vaan just nyt jaksa heittäytyä.