Kilkan kalkan halle lujaa

Vaimea kaljapullonkorkin kilkahdus asfalttia vasten havahduttaa kurkkaamaan ulos. Mitäs meidän ihqlähiöön kuuluukaan tänään? Kippolassa karaoke haikeasti [päin helvettiä] soi, kliimaksiin on vielä [valitettavan paljon] matkaa. Viime kesästä liian pieniksi jääneisiin pitsineuleisiin sonnustautuneet ylimeikatut yksinhuoltajat jonottavat äänekkäästi pulisten päästäkseen osalliseksi kulmakunnan ainoasta huvista ja potentiaalisista kantakirjauroksista. Aina on toivoa, jos vaan jaksaa uskoa. Varo vaan.

Lämpimän sään ulos houkuttelemat, hetkeksi tietsikan näppäimiltä irti riistetyt teinit pitävät peliään kadunkulmassa. Elämää suuremmat tragediat puidaan avoimesti kaiken kansan kuullen. Agressiot puretaan heti lähimpään eteen osuvaan purkukohteeseen [pyörätelinekin käy]. Asioista ollaan kovaäänisen ehdottomasti jotain mieltä.

Myöhäisen sosiaalirakkokoiran kusettaja haukottelee lyhtypylvään juurella, kun lemmikkinsä vääntää torttua. Paskan pussiinpoimintaa ei tapahdu. Soitanko poliisit?


Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?
- Eino Leino -