tiistaina, kesäkuuta 22, 2004

Eläinterapiaa á la terapiaeläin

Missen eläinterapiapäiväkirjasta:
Kesäviikonloppu mummilassa, what a waste! Henkilökunta väitti, että heidän on muka ihan pakko lähteä hurvittelemaan jonnekin ulkokuntiin ja minä, talon karvainen kaunistus ja kiistaton valtiatar jouduin hoitokeikalle! Väittivät sitä tärkeäksi keikaksi – tehtäväni oli antaa eläinterapiaa sairaalloiselle eläkeläiselle. Olenhan minä kyllä melkoisen rakastettava ja seurallinen. Ja erityisen taitava tamppaamaan ja nukkumaan tyynyllä häntä ihmislemmikin kaulan ympärillä. Hoitoala ei vaan oikein tunnu kutsumusammatiltani. Enemmänkin olen kaiuttimen päällä lötköttelevää tyyppiä.

Ymmärsivät kuitenkin pakata matkaan oman ruokakuppini ja suosikkieväät, vessan, raapimispuuni sekä lempileluni varahiiriä unohtamatta. Viimeiseen saakka kyllä toivoin, että kyseessä olisi ollut sittenkin mökkikeikka, mutta ei, matka oli liian lyhyt. Voihan nau, mihin sitä päädyttiinkään! Helteinen sisätila [ei parveketta], jossa oli aivan hassuja hajuja, ei jälkeäkään linnuista ja joku kumma hössöttävä mummeli nyhti karvassa kiinni innokkaana. Uuh-nau, kurrrr!

Henkilökunta kertasi vielä tehtäväni ja sen jälkeen jäin omilleni yhdessä hoidokin kanssa. Sen verran homma jännitti, että pakko oli vääntää tortut. Saipahan mummelikin esimakua tulevasta, kun pääsi heti pepunruokkouspuuhiin. Paras on aina ottaa luulot pois heti alkuunsa, osoittaa kenen pillin mukaan täällä tanssitaan!

Tarkastin huolella huoneiston lattiatasolta ja totesin sen turvalliseksi, [ei koiria]. Ikkunanlaudan kasviolosuhteet sen sijaan eivät tarjonneet mitään kelvollista nassutettavaa – pahainen pelargonia ja kimppu kieloja. Viherkasvi olisi kyllä tähän saumaan maistunut. Verhotkin tällä tätösellä oli niin tiukkaa kamaa, ettei niissä kunnolla voinut kiivetä. Lyhyetkin vielä. Mutta kas, nahkasohvaan en ollutkaan ennen vielä teroittanut kynsiäni. Hiippailin vaivihkaa hieman kokeilemaan… kraapp. Pahuksen noita-akka huomasi aikeeni ja alkoi takaa-ajo. Piilouduin sohvan alle, mistä se ei minua saanut kiinni, vaikka kuinka yritti haparoida. Peitteli mokoma vielä sohvat paksuilla täkeillä, höh.

Päätin väsyttää hoidokin piiloleikillä. Pitkään se sinnitteli, mutta nukahti lopulta sohvalle. Kyllä siinä terapeuttikin väsyi ja oikaisin itsekin mummelin tyynylle, kun sohva oli jo varattu. Uinuessani päikkäreitä hoidokki oli mennyt kutsumaan jonkun toisen tädin kylään. Heräsin ovikellon soittoon ja yritin tietysti livahtaa porraskäytävään. Ei onnistunut, eukot nappasivat valjaasta kiinni. Siinä sitten tepastelin tätösten tarkasteltavana ja ihmeteltävänä. Yrittivät saada kiipeämään puuhun ja leikkimään hiirihippaa. Turha toivo, tämä Misse kun ei käskien leiki!

Yöllä aika tuli todella pitkäksi. Mummeli nukkui tosi sikeästi ja jouduin kolme [3] kertaa herättämään sen, ennen kuin se tajusi antaa ruokaa. Kuka sitä nyt jaksaa olla suloinen ja kehrätä, ellei saa sapuskaa, höh-nau. Tamppaustaitojeni äärirajoilla mentiin.

Aamulla alkoi ottaa pattiin koko tämä hoitokeikka ja päätin osoittaa mieltä. Mummeli olisi halunnut leikkiä, mutta enpäs suostunut, kun harmitti ja oli ikävä henkilökuntaa. Tähystelin vaan mielenosoituksellisesti lintuja ja oravia ikkunanlaudalla.

Vihdoin illansuussa ne pöljät ymmärsi tulla hakemaan kotiin. Olivat niin muka ikävissään ja yrittivät halata ja lällytellä. Haisivat kamalasti koiralle! En antanut periksi tuumaakaan, pidin tiukan Missenfasadin kotiin saakka ja vetäydyin saunaan mököttämään. Saavatpa kärsiä nahoissaan, miltä tuntuu, jos hylkää Missen. Ei sitä nyt kaikkea tarvitse meikäläisenkään sulattaa. Nau! Oli se silti kiva, että tulivat takaisin. Jos alkaisi palvelukin taas pelata.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home