perjantaina, kesäkuuta 18, 2004

Testikaniinin iltarukous

Hyvä koodinkirjoittajien suojelupyhimys, kaikkien javaluokkien isällinen rehtori, äksämällän, poppareiden ja selaintunnistuksen armoitettu valtias, sinä tyylitiedostojen ukko ylijumala, tietokantataulujen ja kyselylausesyntaksien ylimmäinen parametroija siellä palomuurin ulkopuolella - anna sen nyt jo vihdoin toimia!

Nyykähdän nöyränä ylikierroksilla höyryävän serverisi juureen. Armahda nääntynyttä testaajaa ja anna meille toimiva sovelluksen kaltainen otus. Tiedän, että vaatimuksemme nopeuden ja käytettävyyden suhteen ovat täysin kohtuuttomia. Ulkonäkökin on varmasti mahdottoman kinkkinen toteuttaa, tarkemmin ajatellen tulemme varmaan toimeen vaatimattomammallakin ratkaisulla. Jos nyt saisit kuitenkin vempaimen toiminnallisesti touhuamaan sitä, mitä on tilattu – tai edes sinne päin.

Tunnen piston sydämessäni, koska bisnesvainuiset, itsekkäät halumme ovat aiheuttaneet IT-hörhölleni niin paljon murhetta, uudelleenkoulutusta ja -koodausta. Rukoilen hänelle voimia perehtyä vielä testausraporttiin sanatarkasti ja edes orastavaa oivalluskykyä ratkaista esiin tulleet ongelmat jossain järjellisessä ajassa. Anna hänelle myös rohkeutta kysyä neuvoa viereisestä huoneesta silloin, jos selvitettävän asian on naapuri jo kertaalleen selvittänyt.

Tiedän, että olen ollut projektin aikana ajoittain hyvinkin huoleton ja ainoastaan puhelimitse selitellyt havaitsemiani hassuuksia. En tietenkään tosissani uskonut sen riittävän palautteeksi, josta syntyisi toimintaa. Pyydän anteeksi, jos satunnainen falsettiin kohoava kireys äänessäni on aiheuttanut suosikkihörhölleni pahaa mieltä ja ylimääräisiä poissaoloja. Voihan se olla, ettei iteratiivinen työskentelytapa kerta kaikkiaan sovi hänen asiantuntijaluonteelleen.

Pahoittelen myös niitä lukuisia lisätyömäärä-arvioita, joihin asiantuntijan arvokasta aikaa on kulunut. Kaikki arviot on kuitenkin ylitetty upeasti [moninkertaisesti], joten tuo aika ei ole mennyt hukkaan! Kun se ohjelmaversiokin siinä vielä matkan varrella vaihtui, niin lisätyötähän se teettää, ymmärrän ja mielellämme siitä maksamme itsemme kipeäksi. Mieltäni kaihertaa kuitenkin ihan pieni huolenpoikanen; onko joku aivan ilmiselvä versionvaihdosta johtuva boogie jäänyt testatessa sittenkin huomaamatta?

Vilpittömästi kuitenkin vakuutan, että parhaani olen yrittänyt tehdä testatessani tätä kyseenalaista tekelettä, jotta saisimme siitä kulmahuoneen vaatimuksia vastaavan. Eiväthän ne määrittelyt niin kovin kummoiset kai olleet, eiväthän ne koskaan ole. Kielimuuri tekijän ja näkijän välillä vaatii kunnon tulkin. Sipaisehan hieman voimia tähänkin suuntaan sieltä levyjärjestelmän jostain ylijäämäpartitiosta, että saisin taas intoa jatkaa simultaanitulkkauksen parissa eteenpäin.

Nyt uneksimaan suotuisista rasitustestituloksista, lämpöiset [ellei jopa kuumat] hyväyönaatokset omalle hörhökälleni! Amen.

Kuka haluaa olla testaaja?
Itsenäisesti ajattelevaa, laatusuuntautunutta
henkilöä, jolla on laaja liiketoiminta- ja
teknologiaymmärrys sekä loistavat
ihmissuhdetaidot haetaan epäkiitolliseen
työhön, jossa on huonot
ylenemismahdollisuudet, palkka alle
keskipalkan ja alhainen status organisaatiossa.
Pakollisena vaatimuksena kyky työskennellä
jatkuvan paineen alaisena ja tuottaa jatkuvasti
hyviä tuloksia riittämättömään tietoon
perustuen.

Lähde (pdf)

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home