keskiviikkona, syyskuuta 08, 2004

Hopeinen kuu luo…

...[h]aavemaista tunnelmaa. Tavallisesti niin sympaattinen kapeneva puolikas siivilöityy silmiini tänä yönä melkoisessa takamyötäisessä retkotellen pilvenräppänän välistä. Kirkkaana kuin kirurgin veitsen välähdys se kilpailee valonlähteenä katu- ja kutuvalojen kanssa. Satukirjoissa sillä on profiili: nenä, silmää iskevä hilpeä katse ja hymyssä myhäilevä suu. Nyt ei ole. Ilme on tyly ja steriili, kliinisen kylmä. Taivaskin on tukkoisen tumma, vain muutama tähti tuikahtelee maltillisesti, tuulenhenkäys on hyytävä.

Yht’äkkiä luulen nähneeni tähdenlennon, hätäinen valonvilahdus lähes näkökentän ulkopuolella. Ei se ollut lentokone. Eikun toivomaan.

En toivo rauhaa koko maailmalle ja ruokaa nälänhätäisille. Ne asiat eivät ole toivonvaraisia. Tarvitaan tahtoa ja tekoja omia toiveitani järeämmillä mekanismeilla.

Toivon onnistumisen kokemuksia, vapautta ja tilaa mielen vaellella, elämänkokemuksista kumpuavaa viisautta, kykyä nähdä ja tuntea aidosti, rohkeutta elää ja antautua, onnea osua joskus myös oikeaan, lempeyttä ymmärtää ja antaa anteeksi itselleen.

Aika paljon yhdelle tähdenlennolle.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home