maanantaina, syyskuuta 27, 2004

Helmet sijoilleen

Mitä vittua, heti kun hetkeksi selkänsä kääntää, niin johan alkaa Blogistanin keuloilla tärittää. Toveri Kysyn vaan näyttäisi lyöneen huumorihanskansa tiskiin, pläts. Varo, kysyn vaan; kysyn - varo vaan.

Minustakin se on surullista. Vaikka olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, että miksi ihmeessä tuo anonyymi verbaalihörhö tuhlaa periksiantamattomalla tunnollisuudella ja tarmolla ilmiselvää ilmaisunlahjaansa meille ilmaisjulkaisun poukkoileville, kyltymättömille kertakäyttölukijoille? Olimmeko osaltamme itsekkäillä naurunautinnonvaateillamme ajamassa KV:n hapoille ja huonolle Blogistan-hapelle? Muistan jopa lukeneeni tiukkasävyisiä nuhteita tuotantokatkosta, jos KV joskus lipsahti ja piti välipäivän. Tutkiskelkaamme sitä nyt ikiajat sydämissämme, me kodittomat lukijat, huumorinpuutteessa kituvat ruttunaamat.

Huumoria ei Blogistanissa ole liiaksi, etenkään hersyvää ja taidolla kirjoitettua sellaista. Huumoriksi luen niin vitsinväännön, siihen sekoitetun [itse]ironian, satiirin ja sarkasmin, fiktiivistä hauskaa tarinaa unohtamatta. Huumorin tuottaminen on vaikea ja kuluttava laji. Rohkenen väittää, että paljon haastavampi kuin päivittäisen omakohtaisen ihmissuhdemössön, kulutusjuhlaliirumlaarumin, ahdistuksen, lapsiperhelyriikan tai opiskelija-angstin [rauha silti heidänkin kunnianarvoisille kirjaileville sieluilleen] – pelkän ”päiväkirjan” kirjoittaminen.

Anonyymin huumorin tuottamisen tekee rankaksi uudistumisen pakko ja se anonymiteetin ympärille jokaisen lukijan pääppösessä väkisinkin syntyvä mielikuvamaailma. Joka kerta pitää lunastaa lukijansa uudelleen, olla jotain tuoretta sanottavaa, mielellään maailman tapahtumiin nähden ajankohtaista ja lisäksi sen pitäisi jotenkin kolahtaa edes puoleen lukijakunnasta, jota ei tunne.

Kuinka moni meistä Blogistanin asukeista voi käsi sydämellä tuntea ylpeyttä jokaisesta jutustaan? Jokaisella meistä on hyviä ja huonoja päiviä, kiireitä ja oikeaa elämää. Ei kenenkään meistä voi edellyttää olevan jatkuvasyöttöinen viihdelumitykki muille. Rauha, rauha, lepo ja hiiri olalle vie!

Meille kaikille lienee syntynyt Kysyn vaanista jonkinlainen mielikuva, vaikka emme oikeasti edes tiedä onko hän mies vai nainen. Toivoa sopii, että löydän hänet vielä kirjakaupasta. Tyylinsä uskoisin tunnistavani kyllä. Ja olen erittäin iloinen, että KV veti kaikki juttunsa veks kadotessaan - niistä saa varmaan yhteen parsimalla yhtä sun toista... eihän me marginaalisen markkinan Blogistanin lukijat kuitenkaan mitään oikeasti muisteta;o) Näytä meille!

Ja juu, Lapissa oli ihanaa! Siitä lisää tuonnempana. Varo vaan!

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home