Pallon hallussa

Tuntuu kuin nilkassani roikkuisi keilapallo. Se madaltaa askeleeni hitaaksi, apaattiseksi raahustamiseksi päivästä toiseen. Se hiertää minuuteni vereslihalle ja vetää hartiani lyttyyn. Tekee oloni raskaaksi ja kahlitsee mieltäni, tukahduttaa vapauden tunteen. Järsii luovuuttani ja väsyttää satunnaisen innostukseni. Vaatii kiillotusta ja hoitoa, toimivuuden tarkistusta ja uudelleen asettelua parempaan kulmaan.

Taakkatelineellä se ei pysy, vierii kintuille. Sillä on kahlitseva, vaativa ja omaan itseensä keskittyvä luonne. Puhekaveriksi siitä ei ole, turinansa pyörivät päivästä toiseen samoina ympyrää rullaavina, apaattisina raahustusruikutuksina. Se tuntee kärsivänsä vääryyttä roikkuessaan juuri minun nilkassani. Sitä ei saa irti eikä voi viedä säilytykseen. Edes kunnon känni ei saa sitä tuntumaan yhtään grammaa kevyemmältä. Se pyrkii jopa tärvelemään seksihalut tunkemalla väliin. Nakertaa, kuluttaa ja jyrää.

Äiti.

Milloin mun oma elämä alkaa?