Nyt juhlitaan kuin viimeistä päivää

Blogistan pursuaa kannanottoja hyökyaaltokatastrofista. Jokaisella meistä lie tarve purkaa sen herättämiä tunteita ja ajatuksia jollain tavalla. Tekemällä tavallisia asioita, suuntaamalla angstia ja suuttumusta johonkin ”muuhun”, vertailemalla asioita suhteellisuuden valossa, pohtimalla tiedotusvälineiden tekemisiä, muistelemalla, huumorilla, toimimalla.

Kaikki tavat ovat hyväksyttäviä. Se auttaa käsittelemään asiaa ja ehkäpä jotenkin vaikuttaa omaan oloon jäsentäen tilannetta rajalliselle ymmärryksellemme.

Joku ruokakauppa hehkutti tv-mainoksessaan uudenvuoden tarjouseväitään otsakkeella: ”Nyt juhlitaan kuin viimeistä päivää”. Niinpä. Sekin voi olla totta.

Silti vetoan, että jos voit uudenvuodenjuhlinnassasi

- jättää edes yhden raketin ostamatta
- vaihtaa skumpan edullisempaan
- polttaa askin vähemmän röökiä
- syödä nakkeja ja perunasalaattia maksapateen ja lohiterriinin sijaan
- luopua kotimatkasta taksilla
- juoda kankkuseesi [maassamme nykyisin taas jopa Riihimäelläkin saatavilla olevaa] puhdasta vettä hiilihappopullotteiden sijaan

ja lahjoittaa näistä yhdelle ihmiselle mitättömistä yksittäistoimista säästyvät roposet avustustoimintaan, niin tee se. Meillä pyritään toteuttamaan koko sarja [Missen Stilton on jo ostettu jouluksi].

Yksi työkaverini on kadonneiden joukossa. Miehensä ja tyttärensä nimet näkyvät löydetyissä. Lomansa loppuu viikonlopun jälkeen. Mitä sitten tapahtuu?

Yksi työkaverini oli Myyrmannissa sinä iltana. Fyysisesti sai ”vain” muutaman haulinkappaleen poskeensa. Hän käy edelleen tukiryhmässä.

Sitten, kun pahin on olevinaan ohi, kurimus vasta alkaa. Osallisten elämään jää väistämättä pysyvä jälki. Kansallisuuteen katsomatta.
____

Levollisempaa katseltavaa – pakko klikata aina ennen nukkumaanmenoa.