Parinkin päivän journalistipalkinnot Lumi Karikerolle

Menipä puurot ja vellit väärään rööriin aamulla, kun olin vaistonvaraisella ranneliikkeellä napsauttanut Maikkarin aamutoosan päälle [vaikka se oikeasti on joululomalla] ja sen seurauksena huomaamattani katselinkuuntelin todellista erikoislähetystä katastrofista. Studioon oli raahattu tuolillaan ähistelemään Timo ”pulisen ja änkkäilen jokaisen puheen päälle ja rakastan omaa ääntäni yhtä paljon kuin itseäni” Laukkio ulkomaanvahvistuksenaan suoraan Thaimaan ylikansoitetulta lentokentältä Kari ”kysy vielä jotain” Lumikero. Herrat kyllä pistivät adrenaliinin rivakasti kiertämään!

Laukkio haastatteli muutamaa asiantuntijaa ja katastrofialueelta ehjänä kotiin selvinnyttä studiovierasta tyypilliseen johdattavankeskeyttävään tyyliinsä. Lähetyksen varsinaisesta kliimaksista vastasi kuitenkin Mr. Lumikero [pätkä esitettiin ilmeisesti jo edellisen illan uutisissa, itse en vaan sitä silloin nähnyt], joka hiillosti Thaimaan lentokentällä paljasjaloin ja lainavaatteissa yksikseen harhailevaa teini-ikäistä perheensä kadottanutta poikaa. Pojan surullinen tarina tuli jo parissa ensimmäisessä kysymyksessä enemmän kuin selväksi katsojille, mutta mitä ei tekisi tämä periksiantamaton uutishaukka työnantajansa eteen. Kun poika jo pyyhkii kyyneleitä silmäkulmistaan surusta ja epätietoisuudesta hämillään, kiertää uutisnälkäinen, draamaa ja märinää halajava reportterimme vielä yhden bonuskierroksen veistä haavassa kysäisten haastattelun päätteeksi jotenkin tähän tapaan: ”Minkälaiset ne nyt ovat ne tunnelmat?”.

Samaan aikaan kotikatsomossa: Hölmistynyttä tuijotusta, jaa tunnelmat... Kauko, heti tänne!!! En halua nähdä tätä enää uusintana.

Joskus vaan ei ole - ei mittaa, ei määrää.
----
Asiaan millään lailla suoranaisesti liittymättä, antaa mennä vaan vielä samaan Vaanilan huuli pyöreenä perustoljotukseen tämäkin ”totta vai tarua” -löydös [tarjoili Switchx].