Pala kakkua

Julistan Vaanilan joulusesongin alkaneeksi, pam! Avauspamauksena pyöräytin puolen tusinaa kakkua. Niitä hedelmä-taateli-joulumauste-suklaa-pähkinäsellaisia, jotka leivotaan voilla [muniakin läiskitään sekaan ihan tolkuttomasti] ja höystetään tuhdilla lorauksella rommia. Tunnin uunissa kärvistellyt lopputulema kostutetaan samaisella [sokerilla jatketulla] rommilla ja kääritään folioon. Sitten niitä kiikutetaan ystäville ja Missenhoitajille joulutervehdykseksi.

Koska kukaan ei kuitenkaan jaksa syödä kakkua joulunpyhinä, kun on niin paljon kaikkea muuta hyvää, ovatkin kakut juuri parhaimmillaan uuden vuoden ensimmäisinä tunteina, kun skumpan kaveriksi halutaan täyttä tavaraa. Pala kakkua, varo vaan!

Kylläpä menikin sitä rommia, jösses sentäs. Ja Eric Claptonia [oikeaoppiset kakut tehdään aina cläppärin säestyksellä]. Rommi tekee näköjään erittäin hyvää myös vatkainkäden orastaville kulumille [oraaliliuoksena]. Yleiskonettahan ei kertakaikkiaan voi ajatellakaan tapauksessa ”vatkataan rasva ja sokeri”. Vain käsivatkaimella saa oikean tuntuman tilanteeseen ja tietää, milloin on ratkaiseva h-hetki läväyttää munat mukaan. Se on tarkkaa nääs.

Meillä ei myöskään ymmärretä yhtään silikonien päälle. Ei rinnoissa eikä liioin kakkuvuoissa. Näissä Vaanilan vanhoissa [ah, niin monta joulua, kakkua ja suhdetta jo nähneissä] klommoisissa, kolisevissa alumiinikaukaloissa on tiettyä taikaa. Kun ne voitelee ja korppujauhottaa rituaalinomaisesti ja huolella on palkitseva lopputulos taattu. Vuoan henki ja vuosien patina nostaa uunissa taikinan korkeuksiin ja hautoo sitä lempeästi sylissään tehden lopuksi selkeän pesäeron kakun ja kipon väliin, jotta kypsä leivonnainen kevyesti kopsahtaa irti pesästään kumottaessa. Niistä en luovu ikuna!

Tästä on hyvä jatkaa. Joulu”lomaa” siis. Kunhan saisin [vielä muutaman päivän] pidettyä näppini erossa lukemattomista kirjoista, jotka kutsuvasti kurkistelevat yöpöydän laatikosta. Kas kun pitäisi hakea Wotkinilta porsaanperse ja kalkkunan rinnus, survoutua Vanhan joulumarkkinoille , paketoida Resurssin joululahjat, laittaa Misselle ruohoa kasvamaan, etsiä kuusenjalka, imellyttää perunalaatikko [juu, hämäläissukujuuret velvoittavat - on tehtävä se itse, jännää!], harjata Misse ja leikata kynnet [voi, mikä epätoivottu tapahtuma lemmikin ajankierrossa], osallistua joulukonserttiin, suunnitella kuusen koristelu [sini-hopeaa], käydä tervehdyskäynneillä kylillä, viedä Pelastusarmeijan pataan liian pieniksi [yllättäen] käyneitä vaatteita ja ulkoiluttaa muoria. Ja kai hieman siivotakin.

Ei ole stressiä ei. Jos pitäisi vielä töissäkin käydä, niin sit olis.

Enkelit ensin – vaikka heikoille jäille!
-----
Niin vakaa on meillä luku-usko Mitvitiin, että ripustin fanibannerinsa paneeliini, vaikka tiedän, että se voi milloin tahansa muuttua julistamaan mitä tahansa. Ei ku keulimaan vaan!