keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Kohtauksia eräästä aivoliitoksesta – joulukorttien kirjoitus

Otto 1: Edellisenä jouluna
Zuumaillaan kameran kanssa siihen malliin, että jokin otoksista sopisi seuraavan joulun korttiaiheeksi. Kissaa väännetään asentoihin, joissa se ei pysy. Tarkennetaan kuusenkoristeisiin tai muihin joulun idyllisiin yksityiskohtiin huomaamatta, että tuolin selkämykselle singotut kalsarit ja nurkan takaa pilkottava jätepaperikasa tulevat mukavasti mukaan kuvaan. Räps, räps. Haudataan kuvat muiden joukkoon.

Otto 2: Marraskuun lopulla
Päätetään ryhtyä hyvissä ajoin suunnittelemaan joulukortin aihetta ja asettelua. Etsitään kuvia, ei löydy.

Otto 3: Itsenäisyyspäivän tienoilla
Löydetään sekalukuinen määrä kuvia, joissa kaikissa on jotain vikaa. Keskustellaan, mikä valittaisiin. Päätetään tulostaa ja sommitella kortti itse ja samalla näppärästi hieman retusoida kuvia.

Otto 4: Itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla
Ostetaan summamutikassa nippu värillisiä pahveja ja niihin sointuvia kirjekuoria Tiimarista. Unohdetaan liima. Selvitetään viimeinen postituspäivä, jolloin kortit saa matkaan vielä halvemmalla hinnalla.

Otto 5: Itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna
Ryhdytään opettelemaan Photo Shoppia tai muuta simppeliä kuvankäpistelyohjelmaa. Tehdään lukuisia kokeiluja ja kollaaseja, mutta ei vaan synny haluttua lopputulosta. Hermostutaan, kun ei osata.

Otto 6: Samaisena viikonloppuna
Otetaan naukut, kun ei kuvankäsittely suju.

Otto 7: Samaisena viikonloppuna
Kuvankäsittely ei suju, kun on otettu liikaa naukkuja. Mennään pehkuihin. Tehtävä jää pöydälle.

Otto 8: Kolme päivää ennen postituspäivää
Luovutaan kunnianhimoisista tavoitteista ja raapaistaan vähiten kammottava kandidaatti rajoitetuin persoonallisin modifioinnein tuotantoon. Tulostetaan n kpl arkkeja, joissa kussakin on useampia kuvia.

Otto 9: Kaksi päivää ennen postituspäivää
Ryhdytään leikkaaliimaamaan kuvia pahville. Liima loppuu kesken.

Otto 10: Päivää ennen postituspäivää klo 17.00
Ostetaan lisää liimaa.

Otto 11: Päivää ennen postituspäivää klo 18.00
Jatketaan askartelua ja allekirjoitetaan kortit.

Otto 12: Päivää ennen postituspäivää klo 19.00
Aletaan etsiä osoitteita. Kenelle kaikille lähetettäiskään? Kaivetaan viimevuotisia, keneltä on saatu. Soitellaan ja tekstaillaan puuttuvia osoitteita pitkin kyliä. Samalla voi vaihtaa muitakin kuulumisia.

Otto 13: Päivää ennen postituspäivää klo 20.00
Pahvit ja kuoret loppuvat kesken. Etsitään korvaavaa materiaalia kätköistä, joiden sijainti on epäselvä.

Otto 14: Päivää ennen postituspäivää klo 20.30
Kuvat loppuvat kesken. Tulostetaan lisää.

Otto 15: Päivää ennen postituspäivää klo 21.00
Kolistellaan ärkkärin kahvassa tarkoituksena ostaa niitä postimerkkejä. Täti armahtaa. Ostetaan hätäpäissä reilusti liikaa [varmuuden vuoksi].

Otto 16: Päivää ennen postituspäivää klo 22.00
Kirjoitetaan kuoret ja liimataan merkit. Samalla löydetään kahdelta edelliseltä vuodelta ylijääneet käyttämättömät [samanarvoiset] merkit.

Otto 17: Päivää ennen postituspäivää klo 23.00
Räjäytetään se talon ainoa punainen pussi tunkemalla se liian täyteen.

Otto 18: Keskiyöllä postituspäivän kynnyksellä
Sovitaan siitä, kuka vie kortit kiireissään päivän aikana laatikkoon. Entä, jos laatikko on täynnä?

Otto 19: Postituspäivänä
Unohdetaan laittaa kortit postilaatikkoon. Lähdetään illalla varta vasten viemään niitä postiin, jotta varmasti ehtivät.

Otto 20: Kaksi päivää ennen joulua
Huomataan, että joku riutuva täti tai näkymätön pikkuserkku on unohtunut. Paikataan isolla rahalla. Lähetetään e-kortteja niille, joille voi [palataan e-korttien osalta ottoon 12].

Esirippu.

Ohjelmistossa joka vuosi. Aina sama hyväksi havaittu käsikirjoitus, loistava ohjaus ja lahjakkaat pääosan esittäjät.