maanantaina, joulukuuta 13, 2004

Suuri Pamaus

Se oli aivan tavallinen sunnuntai, samanlainen kuin tuhannet muut. Retkottelin levollisena divaanilla pikakelaten viime viikon Kauniita ja Rohkeita illansuushampanjaani lutkutellen. Misse oikoi sulokkaasti jäseniään jalkopäässä. Resurssin olin juuri ruokkinut kurmee illallisella ja pannut nukkumaan. Tunnelma oli kotoisan raukea ja leppoisa.

Yht’äkkiä rauhaisan oleskeluni keskeytti voimakas pamaus. Pam – singahdin niiltä sijoiltani kaksi metriä ilmaan otsakiharat kattopaneelia viistäen jumpsahtaen paluupostissa kivuliaasti takaisin onneksi jousitukseltaan ensiluokkaiselle tyylihuonekalulle. Mitä pirua?

Takaliskoon sattui ja hiirikädessäni tuntui kummaa leiskuntaa. Käsi värähteli voimakkaasti, kyynärpäätä oikein täritti ja ihan itsekseen se lähti ryömimään kohti työskentelynteeskentelysalongissamme lymyilevää tietokonesalia. Muun tomumajan oli paras ottaa ripeästi kädestä, ennen kuin eksyisimme siitä lopullisesti.

Tietokoneeni ruudulla jökötti pelottava viesti, kajareista pauhasi Apocalyptinen kumu: Päivitä, päivitä, päivitä! Tutkailin sen alkuperää. Jäljet johtivat selkeästi Sellistin karulle maa-perälle. Kaikki todisteetkin viittasivat tuohon halvatun kielenvinguttajaan. Perkele, nyt se on tapahtunut, se on mennyt pamauttamaan!

Uhkailihan tuo jo aiemmin, mutta että nyt – kaikista näistä päivistä, hetkistä, tuokioista, välikausista, rospuuttokeleistä, joulunodotuksista, nännivilautuksista – juuri nyt iski päivitysnakki. Juuri, kun ajattelin kirjoittaa vihdoinkin jouluiseksi muuttuneelle pukille muutaman vaativan toiveen. Juuri, kun piti askarrella Misse-aiheisia joulukorttiloita vähenevän tuttavapiirimme tylsistyttämiseksi. Juuri, kun olin ajatellut lukea toisen luvun Da Vinci koodia. Juuri, varsi ja lehdet.

Ei auta. Töihin Vaan!

Hyvä Sellisti
Muistan nyt elävästi, että juuri sinä olit mukana taannoisessa reissulotossa, kun arvoin deitti.netistä itselleni seuraa.

Ilmoituksesi
Hei olen mukava ja herkkä tyyppi joka haluaa peppu seksiä ja kiihkeitähetkiä lakanan välissä jos haluut tavata niin laitappa vaikka meilii mullepäin, et varmana kadu!!!2

oli todella kiinnostava ja olit mukana potentiaalisena vaihtoehtona ihan viime metreille saakka. Kiihkeitähetkiäyhteen yksikkölakanan kanssa oli se ratkaiseva pointti, minkä vuoksi jäit rimaa hipoen toiseksi. Ken kuuseen kurkottaa, se kantajaan kapsahtaa.

Kaikille jätkänpätkille tiedoksi, että tämän Sellistin opetusvideopäivityksen seurauksena:

a) Joudun rajoittamaan Resurssin Blogistanissa viettämää aikaa entisestä sallitusta varttitunnista kolmeen minuuttiin viikossa, ettei hän saisi liikaa [vaan just sopivasti] kyseenalaisia vaikutteita.
b) Vaarana on, että Resurssi perustaa oman blogin, jolloin valtasuhdetaistelu perheessä aiheuttaisi todennäköisesti kelirikon [luisto voisi vähentyä].
c) Misse on nauenenevässä määrin sitä mieltä, että isi on hyvä jätkä [piinaan tuotapikaa Sellistiä ennätyspitkällä Misse postauksella]
d) En tiedä onko Brooke raskaana vai ei ja jos on, niin kenelle [niinku sitä ny kukaan tietäis].