Yksin kotona 3 - pikkarit

Resurssi otti ja pyyhälsi sinne kaikkein pyhimpäänpahimpaan – firman pikkujouluun. Tapahtumaan, jolla on skandaalinkäryinen maine, joka on kaikkien parisuhteiden päällä hönkäilevä uhka, iltapäivälehtiloton kiistaton voittokohde [pettääkö vai eikö pettää – kas siinä pulma], rentoutumisen ruumiillistuma. Siellä sitä nyt näykitään sian persausta, litkitään keskihintaista punkkua [ei se firma ihan halvinta tarjoa, ei] ja arvioidaan kollegoiden [toivottavasti stimuloivaa] pukeutumista, humalatilaa ja muuta diskurssikäyttäytymistä omasta huuruhurmahenkisestä perspektiivistä. Katsellaan ja läpytellään hauskoille ohjelmanumeroille, tanssahdellaan firman yllättävän upeaksi muuntuneiden daamien kanssa, nautitaan drinksuja ja selvitellään Erittäin Tärkeitä Asioita lähtökohdista ”Mustalaisten kanssa on kiva ryypätä. Ne ei koskaan puhu työasioita”.

Jaa mistäkö tiedän? No, omakohtainen sellainen on jo käyty.

Meillä Missen kanssa on kotona mukavaa. Valmistelemme jouluylläritaikoja [hysss, ei sanaakaan Resurssille], litkimme glögiä [ja kissanherkkua], leikimmekin [vaikka liian vähän, nau-urputtaa Misse]. Sytytimme lyhdyn parvekkeelle, jotta Resurssi tuntisi itsensä tervetulleeksi palatessaan.

Hän tulee kun on tullakseen. Parisuhteessa on lupa juhlia myös omissa piireissään. Ja lupa tarjota kumppanilleen ihana koti-ilta omassa seurassaan. Kunhan elämän perusvirettä ohjaa aina lupaus jatkaa yhdessä siitä, mihin jäätiin.

Menemme [naukuulemma] leikkimään. Tip, tap.