maanantaina, tammikuuta 03, 2005

Joutilaisuus on hyväksi

Näinä ankeina aikoina on ihan viisasta välttää ulkoilua niin paljon kuin mahdollista. Pliukasta on ja ihan turhanaikaisellakin viihdekuntoilu-ulkoiluekskursiolla voi napsahtaa epähuomiossa raaja poikki. Kukaanhan meistä ei halua kuormittaa enää lisää maamme jo entisestäänkin ylikierroksilla ruksuttavaa terveydenhoitoa. Eikä käkkiä kipsissä koko kevättalvea.

Oleskeluni Myyrän keralla voimavaraisen vällykäärmeen vierellä onkin jatkunut miellyttävästi. Täytyy myöntää, että kirjailija Tervon tokaisu ”Pysykää kärryillä” on ihan aiheellinen – kirja vaatii keskittymistä ja lukurauhaa, jotta ei kopsahda kieseistä kesken matkan, sen verran ronskisti siinä on vaihtuvia näkökulmia. En suosittele bussilukemiseksi, muuten kyllä.

Sopivasti virikkeitä ulkomaailmasta tarjoaa satunnainen parvekkeella vilvoittelu. Ikäväkseni huomasin, että naapurustoon on ilmaantunut uusi tuulikellotyyppi, joka plimputtaa kimeästi ylärekisterissä, prrrkele! Paholaisen keksintö.

Uudenvuodenpäivänähän kaupat ovat kiinni. Yksi päivä siinä normaalin aina auki kulttuurin välissä, johon pitäisi ymmärtää edes alkeellisesti varautua. Mutta mitä ihmettä – ärkkärin ovi käy aamusta iltaan. Oletin ihmisiltä oluen loppuneen kesken [sitähän nyt voi sattua uudenvuoden tienoilla, jos menekki riistäytyy käsistä tai jää ryyppy muuten houkuttelevasti raolleen]. Mitä vielä, ne kantavat kioskilta maitoa! Eikä mitään yhtä litraa vaan useita litroja. Kuinka ei maitoa osata ostaa tarpeeksi yhden kaupattoman päivän tarpeisiin, kysyn vaan? Joiko hippavieraat kaiken maidon? Ovatko maitodrinksut nyt erityisen in? Pirtelöäkö pääosin oli brunssilla tarjolla?

Ja kun lähikauppa taas sunnuntaina avasi puoliltapäivin veräjänsä, niin ruuhkahan siitä taajamantynkään syntyi. Kaksin käsin, säkkitolkulla kannettiin koteihin maitoa, leipää ja vessapaperia. Tätä samaa sunnuntai-ilmiötä saamme todistaa joka viikonloppu, nyt vaan oli silmämääräisestikin havaittavissa vielä selkeä yliyönpiikki asiakasmäärässä.

Miten ihmiset pärjäsivät aikana, jolloin kaupat menivät arkisin kiinni klo 18.00, lauantaisin klo 14.00 ja pyhäpäivinä oli ihan turha roikkua kahvassa? Kun maitoa piti hakea omalla kannulla, lähes kaikki tavara myytiin tiskin takaa [lihat nyt ainakin] ja ei ollut pankkikortteja tai -automaatteja? Miten paljon enemmän suunnitelmallisuutta kaupassa käynti tuolloin edellyttikään, kun vielä säilytystilat ja kylmäkalusteet olivat pienempiä. Oluetkin piti erikseen [häpeillen] käydä Alkosta anomassa, väkevimmistä nyt puhumattakaan.

Ja nyt ei osata ostaa edes tarpeeksi maitoa päiväksi pariksi. Kehitys kehittyy.
_____
Disclaimer: Ei se minun keskittymistäni Myyrään millään lailla häiritse, jos ihmiset haluavat viettää sunnuntaipäivänsä kaupassa. Kunhan vaan ihmettelen. Mä en viittis.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home