Eräänä aamuna /vol 1

Joinakin aamuina ei huomaa ollenkaan yön tai unen loppumista. Mikään riitasointu [tai Sedis] ei karaåkaa ”What a wonderfull morning” tai edes ”Morning has broken” aamuhuuruisiin tuntosarviin. Intuitiivisesti vaan pyrkii raahautumaan paikkaan, joka on iskostunut johonkin aamutelevisiolla aktivoituvaan tumakkeeseen aiheuttaen ajastettua liikehdintää suotuisaan [höh – kenen mielestä?] kohteeseen.

Kohteessa päivä saattaa vilahtaa ohi sen kummemmin stimuloimatta. Tehdään vaan jotain perusjutskaa leppoisasti [askel, askel, hyppy, otetaas alusta] ilman sen suurempia intohimoja mistään suunnasta, palkka se rallattaa tasaista tahtia siellä takaraivossa. Joku muu aina kanittaa kokonaisprosessissa, jotta näkisi työnsä tuloksia. Yleistunnelma on vetelä. Postilaatikkoon tulee vaan niitä veemäisiä töitä. Aurinko paistaa pahasti silmiin iltapäivällä. Pidennetty kahvitauko [etten sanoisi tunti] on päivän kohokohta.

Jollet ole tyytyväinen elämääsi, muuta se [kuka karuzello tämänkin sloganin meni aikoinaan keksimään].

Ja eikun tulta päääääin... [hei nördeet - miten tehdään alaspäin plieen tapaan niiaavia kolmia pisteitä?]