keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Nysse tuli!

Missen nykykuulumispäiväkirjasta

Elämä ei oo reiluu! Tulipa todistetuksi karvaisesti, kun upean kesän [ihanaa mökkiulkoilua ja erikoisasemassa paistattelua] päätteeksi tänne reviirilleni ihan ilman perhepoliittista keskustelua tuotiin Se. Tai siis oikeastaan Sen nimi taitaa olla Nysse. Ainakin henkilökunta hokee kokoajan, että ”Nysse haluaa ruokaa. Nysse meni leikkimään. Nysse on piilossa. Nysse taitaa olla uninen”. Perhanan Nysse. Mokoma rääpäle, josta ei edes tahdo saada kunnon painiotetta.

Se on blondi ja melkoisen ohutkarvainen. Suorastaan säälittävä nysäturkki, viiksetkin ihan mitättömät hukkapätkät, ei semmosilla minnekään voi osata navigoida. Häntä on surkea siima vaan ja olemus hömpsähtelevän huojuva. Mennä touhustaa minun lelujeni kanssa kuin huushollin omistaja, sontii minun vessaani, syö minun ruokani [ja kaiken muunkin, jotain valmisruokamöhnää pääosin, yäk] ja liehittelee minun henkilökuntaani. Mokomat lyhytnäköiset ihmiset ovat tietty ihan lääpällään Sen muka-niin-suloisiin tempauksiin. ”Nysse pesee peppua, oih, miten suloista”. Uuh!

Ensin yritin ignoorata Sen täysin, mutta kun mokoma hömelö on niin tyhmä, että tulee vaan niillä ruipelokäpälillään jahtaamaan minun häntääni [sitä pörheää ja sinänsä tavoiteltavaa ja helposti havainnoitavaa], täppimään minun turkkiani ja hyppimään minun silmilleni. Pakkohan sitä on sähähtää ja käpälöidä räppänä kuriin. Nysse jäi alakynteen, hähä! Mutta kun ei Se edes osaa naukua! Istuu vaan kuin pataässä ja toljottaa sinisillä silmillään päin näköä. Outo.

On tämä vaan ollut niin stressaavaa aikaa, huohnau. Ruoka-ajatkin on nykyisin Sen mukaisessa järjestyksessä. Enää ei minulle jätetä mitään evästä päiväksi; on syötävä aina silloin, kun henkilökunta on vahtimassa [ettei Se syö minun ruokani jämiä, jos hetken vedän henkeä einestämisen välillä]. Kunnon leikkimisestä ei tahdo tulla mitään, kun kaikki energia menee Sen vahtimiseen ja perässä juoksemiseen. Onneksi Se ei vielä pääse kovin korkealle, joten saatan vetäytyä omaan rauhaani ylälauteelle tai kaiuttimen päälle. Se vaan leikkii typeriä pikkumisuleikkejä ihan yksikseenkin. Typerää, niitä leikkejä minä en ole leikkinyt enää pitkään aikaan!

No, onhan Se toisaalta ihan kiva. Tavallaan kyllä ymmärrän henkilökuntaakin, kun kertoivat, että Se on hankittu nimenomaan minun ilokseni ja leikkikaveriksi. Kurr. Ei paskempi aatos. Ennen niin yksinäiset päivät kuluvat paljon nopeammin, kun voin jahdata Sitä. On mulla vaan melkoisen hyvä henkilökunta, kun ymmärtävät mitä tarvitsen ennen kuin edes itse sitä hoksaan. Mutta silti, minä olen tämän osoitteen kuningatar ja sitä ei kannata unohtaa. Kun näkyy olevan uudet verhotkin.

Laitan tähän vielä kuvan Siitä. Nysse. Nauhhuoh.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home