keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Nälkää [räkää] ja rakkautta

Näihin aikoihin vuodesta Vaanilan vaakaemännällä on syntypäivä. Huoh, taas yksi lisäkierros mittarissa tässä takkuilevassa vempaimessa, joka [edelleen] köhii ja karstottuu [nähtävästi] ikivireässä viruksessa. Just, kun jo hetken tuntui hieman paremmalta, niin eikös aamulla taas herätä kurkkukipuun ja tukkonenään. Samantyyppistä räähkänkiertokulkua ovat valitelleet muutkin päivittäiskanssahenkilöt, joten kai sitä sitten vaan [rrrkele, stanalauta] on liikkeellä, jatkuvassa rotaatiossa. Liikkuis nyt jo minusta poispäin, reissuakin pukkaa taas ja pitäisi saada pää lentokuntoon.

Mieltäni piristäväksi ja ikääntyvää sydäntäni tyynnyttäväksi lahjukseksi Resurssi oli paketoinut jäljittelemättömällä teippaustekniikallaan Nasu-paperiin [vihjailujani noudatellen] Maaritin uusimman levyn! Ihana, ihastuin siihen heti ensikuuntelulla kuten oikestaan kaikkiin aiempiinkin. Ja tiedän, että jokainen kuuntelukerta koukuttaa lisää. Sellainen se Maarit on. Ihana. Upea. Taitava.
Kotoa kauas pois

Mä juoksen kotiin
kun kuulen äänet
hei, ne kännissä taas on.

Ei mitään uutta
mun todellisuutta
sitä elämä kai on.

Jee, ou jee
mä niin diggasin Beatlesii
jee, ou jee
haaveilin, pois
mä lähden jonnekin
nyt riittää tää
en tänne jää.

Mä lähden kotoa kauas pois
missä kukaan mua tunne viel ei
mä löydän maailmasta oikeuden
jos en löydä, mä rakennan sen.

Mä vielä paljon
öitäni valvon
vanhemmista huolehdin.

Mut vuodet vierii
ja lapsuus loppuu
tiedän sen, mä selvisin.

Sanat: Maarit Hurmerinta/Heikki Salo

Kuin pontevana pirskeenä yskän päälle: Haamuluukuttaja, jihaa!

Ja vielä piristävä uutuuskin törkkäsi listoilta simmuun: Tyttö sinä olet rätti.

Jo vain!

11 Comments:

At keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006 10:48:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onneva palio.

 
At keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006 11:32:00 ip., Blogger ainailona said...

Mea: Kiitosta palio. Onnea tarvitaan me jokainen.

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 9:58:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

Täältä plokistanian sairasosastolta onnitteluja sylin täydeltä. Virtuaalisia nenäliinapaketteja, kurkkukarkkeja ja hyvä rommipullo!

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 1:09:00 ip., Blogger --KATA-- said...

Paljon onnea ja terveyttä. Kippistä!

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 3:17:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Onnea paljon! Taitaa olla vaakojen räkäviikko menoillaan, kaikki tuntemani vaa'at (itseni mukaan lukien) ovat nyt taudin kourissa. Tullee viime vuoden pahat karmat limana ulos. En kyllä tunnusta olleeni näin ilkeä.

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 8:58:00 ip., Anonymous Anonyymi said...

Mä Leijona kuuntelen Teitä Neitsyitä...kunnioituksella.

Asiaan; juopot vanhemmat, kuten minä itse, eivät ole juhlan aihe.

Näen, että lapset menevät omiin huoneisiinsa, kun tulee perjantai.
Vaimo kärsii miehensä teoista ja mies katselee kuuta... ja dokaa. Ja vaimo dokaa.

Kumpikaan ei puhu, sillä keskusteluyhteyttä ei ole. Mies (minä) ei edes enää yritä, sillä naisen logiikka on sitä, että mitäs teit temppus. Ja slut, stop! Huora ja pukki!

Niinhän se on. Mutta miksi.

Känni, se antaa alkuillasta ilon ja suuren muka-tajuamisen! Siksi nytkin tässä kirjoitan. Kestäkää, siskot ja veljet.

Vaanilan emäntä on hieno Nainen, luulen tuntevani hänestä pienen hitusen. Ja siihen hituseen annan omalta osaltani Päivän paistaa, sillä mulle on se Mahti suotu. Aurinkoa kaikille!

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 11:44:00 ip., Blogger ainailona said...

Satujatar: Kiitos ja parantavat hönkimöt sairausvuoteelle. Vuoroin tautimiitissä;)

Brandypullo on meillä se eniten kulutettu. Ja kurkkupurkki. + nenäkannu, jota ilman en kai osaa enää aamuani aloittaakaan.

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 11:45:00 ip., Blogger ainailona said...

Kata: Kiitos ja lisäkippistä;)

 
At torstaina, lokakuuta 19, 2006 11:49:00 ip., Blogger ainailona said...

Tuikku: Kiitos! Jaa vaakapahakarmaa - eihän sellaista voi olla liikkeellä, kun me ollaan niin rauhaa rakastavia ja joviaaleja [joustavia] tyyppejä.

Ilkeä muka? No emmääkä. Pikaista paranemista toivon sinnekin päin!

 
At perjantaina, lokakuuta 20, 2006 12:03:00 ap., Blogger ainailona said...

OI: Oi, me neitsykät kestämme, tiedä se jellona. Anna Mahti Päivän paistaa Hituseen vaan. Jokainen harhaileva säde otetaan vastaan ymmärryksellä ja ilolla!

Haastavalta tuntuu sinunkin tilanteesi. Oman päänsä ja tilansa kanssa on vaan tultava toimeen, ellei halua/voi sitä muuttaa.

t. hieno Nainen eli sohvannurkan emäntä

 
At lauantaina, lokakuuta 21, 2006 11:03:00 ip., Blogger ainailona said...

Perso: Ekaks luin, että oon sun MUTSI ja tosissani säikähdin!!! Tsek, tsek - nenäkannu pakaasissa muailmalle vaan on pölähdettävä. Ei oo ny vaihtoehtoja.

Kai tää rohina kesään mennessä loppuu!

 

Lähetä kommentti

<< Home