Syö, paskoo, nai ja nukkuu – mikä se on?

Sinkkuaikojeni pöytälaatikosta [aatosteltu 1990-luvulla]

Mitä lisääntymiskyvytön nainen tekee taloudessaan pysyvästi vaikuttavalla miehellä? Tuolla kummallisella tilaa, huomiota ja aikaa vaativalla otuksella, jota ei koskaan kykene täysin ymmärtämään? Tyypillä, jonka kanssa pitää neuvotella menemisistä ja tulemisista, ostoksista ja hankinnoista, tv-ohjelmista, lomanvietosta, yhteisistä harrastuksista, sukulaisvisiiteistä, pukeutumisesta, roskien viennistä ja lakanoiden vaihdosta. Perustella käyttäytymistään tietyissä tilanteissa, puolustella reviiriään ja valintojaan.

Ihan yksinkertaisia päivittäisiä askareitahan ne, itsensä kanssa niistä saattaa jopa päästä järjelliseen yhteisymmärrykseen säällisessä ajassa, mutta otetaanpa siihen toinen mukaan vaikuttamaan omilla mielipiteillään ja -haluillaan, niin johan pomppas.

Mies haluaa helposti ja säännöllisesti kyrvänulottuvillaan lymyilevää suopeaa pimppaa. Fine, ihan helppo juttu, annetaan sitä sopivina, tyydyttävinä annoksina. Sen jälkeen mies menee paskalle. Ok, anti paukkuu vaan. Sitten onkin jo nälkä, hyvä, tehdään sille ruokaa. Ruokailun päälle sitä rupeaa väsyttämään, oukei, ottakoon päikkärit. Mut ans’ olla kun siitä nokkaansa taas nostaa – koko kierto alkaa alusta asti uudelleen. Samanlaisena. Pimppaa, kakalle, ruokaa, nukkumaan... mikä helvetin ondsirkkeli! Tätäkö se on, elämä?

Ei kai tämä vaan tarkoita sitä, että miehen kanssa ei pääse edes [suopeana] ryömimällä Maslowin tarvehierarkiaa ensi porrasta ylemmäs? Vaikka omaehtoisesti haluaisi loikata sen seuraavan miehiä koukuttavan ”maksa-elätä”-askelman yli? Sfääreihin, ajattelun tasolle, missä liikkuu muutakin kuin karvanopat, bensankulutus, rock and roll ja tietsikat? Ha?

Toistan [etenkin Resurssille]: tämä on kirjoitettu yli 10 vuotta sitten. Ei koske meitä. Toivottavasti. Meillähän on ne Pavlovin kissat.

Edit - Resurssi kommentoi:
Ei tuossa perustarveasetelmassa mikään ole muuttunut. Meillä järjestys on vaan toinen.