Rutiinibloggaus

Arjen sanastoa: Rutiini
Rutiini, tuo tylsistyttävä, toisinaan ahdistavakin pakkopullanen, joka pitää säännöllisin väliajoin väkisin vääntää ja jonka löydät tuossa tuokiossa taas uudestaan edestäsi. Rutiinit mielletään usein typeriksi ja arkipäiväisiksi tehtäviksi, joita on syytä vältellä tai ainakin niistä pitää pyrkiä eroon mahdollisimman nopeasti ja helposti. Rutiinisuoritus kuvastaa tasapäistä ja keskiarvoista teelmää, joka ei ole millään tavalla hohdokas, eikä ansaitse mainitsemisen arvoista hehkutusta.

Hieman glamouria tulee pintaan, jos ihmistä kuvaillaan rutinoituneeksi jossain tehtävässä. Oikeassa yhteydessä rutinoituminen on merkki asian perinpohjaisesta osaamisesta ja siihen liittyy jopa arvostustakin. Erityisesti pelitilanteissa rutinoituminen tulkitaan vahvana piirteenä.

Nörttimaailmassa taas rutiineilla hoidellaan erilaisia toistuvia toimintoketjuja, joita ei kukaan halua manuaalisesti tehdä. Rutiinit tehostavat tekemistä. Samankaltaista tehtävää voidaan hoitaa toistuvasti kerran keksityllä rutiinilla. Innovatiivisuuden [toivottuna] lopputulemana taitaa syntyä se itse tylsimys: riivatun rutiini!

Silti rutiini nähdään usein luovuuden ja innovatiivisuuden vastakohtana, jopa esteenä ja kahlitsijana. Rutiinien parissa näpertely vie aikaa lennokkaammalta ajattelulta ja tekemiseltä. Rutiinit kyllästyttävät, niistä voi aiheutua kipua ja kolotusta. Rutiinien hoitamiseksi keksitään koko ajan lisää apuvälineitä, jotta aikaa jäisi paremmin hohdokkaampien asioiden tekemiseen.

Kuitenkin suurin osa elämästä on tietyllä tasolla rutiinia, olemassa olevien rakenteiden ylläpitoa suoriutumalla niihin liittyvistä tehtävistä, jotta päivittäinen elämä soljuisi eteenpäin mahdollisimman mutkattomasti. Ilman rutiineja saattaisi olla vaikea selviytyä kaikista tehtävistä vuorokauden rajattuina tunteina. Ihmisellä on lisäksi taipumus luoda koko ajan uusia rutiineja ratkaistakseen vastaansa tulevia haasteita ja säästääkseen itseään siihen lennokkaampaan käyttöön. Ensimmäinen Kanarian matka on eksotiikkaa, kahdeskymmenes on jo rutiinia. Vaikka mikään pakko ei ole mennä sinne samaan paikkaan vuodesta toiseen.

Vastayntyneellä rutiineja ei suuremmin ole, ne opitaan kasvamisen myötä. Usein nuorena rutiineja kuuluu vihata. Kuvitellaan, että jokaisen pitää pyrkiä niistä eroon, voidakseen keskittyä olennaiseen, saavuttaakseen jotain merkittävää, luodakseen jotain tärkeää, jättääkseen pysyvän jäljen maailmankaikkeuteen. Vanhempana rutiineista alkaa pitää; ne tuovat turvallisuudentunnetta ja niiden elämää helpottavan tarkoituksen ymmärtää paremmin, kokee jopa järkeväksi ja oppii soveltamaan itselleen sopivaksi.

Vanhuksille rutiinit ovat elinehto - toistensa kaltaisia päiviä jäsentäviä tuttuja etappeja, joista mitään ei voi jättää väliin. Eikä rollaattorin kahvoissa juurikaan revitellä, ajellaan vaan rutiinilla.