Vaippaihottuma

[otsikko lainattu]

Siellä se mamma koisaa. Viruu sairaalan sinisen, massakonepesussa haalistuneen täysin personoimattoman lakanan alla, omat villasukat jalassa ja yöpuvun napit juoponnapissa. Käsivarsien nahka roikkuu kalpeana ja läpikuultavana kuin pergamiini, täynnä reikiä ja arpia, läikkiä, mustelmia ja liimalappuja. Silmät ovat väsyneet, mutta silti kirkkaat. Järjen valo ei ole himmennyt, se tuikkii tuskana kipujen takaa.

Syötän soppaa. Murennan niukasti voidellun ruisleivän keiton sekaan, niin ei tarvita kahta kättä. Toisella kun pitää tukea selästä, että pysytään istumassa. Niin kuuluu olla, kun syö. Keitto menee kaikki, mutta jälkiruoaksi tarjottu vispipuuro jää syömättä, kun maito loppui kesken.

Ruokailun jälkeen pestään hampaat. Huljuttelen hetuloita levottomasti lavuaarissa etsien katseellani hammasharjaa. Sitä ei löydy, pakko improvisoida. Onneksi desinfiointiaineet ovat lähellä. Ilo puhtaista hampaista palkitsee improvisaattorin. Kunhan ne saadaan paikalleen.

Kammataan tukka. Jokaisella vedolla tukko hopeanharmaata untuvaa varisee hartioille, kertyy kampaan, tarttuu kaulahuiviini. Liian pitkiksi kasvaneet suortuvat sinkoilevat sähköisinä ympäri pään kuin sädekehä. Taltutamme sädekehän laittamalla poninhännän ja kaksi pinniä, yksi kummankin korvan taakse. Olo on kuin uudestisyntynyt.

Kohennan vielä pielusta mukavampaan asentoon muovitetulla lavitsalla, täytän vesiastian, pyyhin suupielet, asennan yökkökupin käden ulottuville ja tsekkaan rollen menosuunnan. Vedän sivuverhot tiukemmin kiinni, kun ei koskaan tiedä millainen naapuri yön aikana viereen tulee.

Vaipanvaihto lapselle on maailman luonnollisin asia. Vaipanvaihto vanhemmalle ei sitä lapsesta ole. Allekirjoitan vetoomuksen. Allekirjoita sinäkin.