Joskus tuntuu ihan että koko polla haluu itse olla aivan hunningolla

Tähän ei auta Pollajukeboxikaan, kamalaa ärtsyjytkettä, kun aivonsa herättää Tjäreborg ja lomahumppansa
Hit me with your rhythm stick
Hit me! Hit me!
Je t'adore, ich liebe dich
Hit me! Hit me! Hit me!
Hit me with your rhythm stick
Hit me slowly, hit me quick
Hit me! Hit me! Hit me!

Tässä kohtaa kertosäettä jo toivoisin olevani Wilhelm-grillimakkaramainoksessa esiintyvä [melko vähäpuheinen] hirvi.

Ouh, siitäkökun hirvihallusinaatiosta hetkeksi vapaudun, niin eikö siel havaimmessa lirkuta seuraavaksi
”Maybe I will, maybe I won’t” –
Ge Money halpaarahaahetkutus. Tuo kun pääsee noin 49 kertaa nuppitahkossa pyörähtään, niin pakko on ottaa ees yks. Ei sentään tupakka. Joskus mieskin on ihan käypä. Maybe I will.

Rauhaisampaa aivotoimintaa [if any] toivoen. Onks tää kui yleistä?

Onnen kanta moinen

Sosiaalipuolen vanhustentilanarviointiosaston henkilöt [Vaanilan kielellä sosiaalitantat] piipahtelevat pyynnöstä [ja kai välillä ihan virankin puolesta] mummeleiden luona. Tällaiseen hoitoneuvotteluun minäkin sitten kömmin kuulolle, kun aika oli äidin kanssa sovittu. Paikalla siis asiakas, omahoitsu, tantta ja omainen.

Ja olipas ihanan kannustava ja rohkaiseva tapahtuma! Tantta oli oiva, oikein supertantta! Huumorintajuinen, jopa rempseä, joi kahvia, puhui tarpeeksi kuuluvalla äänellä, katsoi ihmisiä aidosti silmiin, ylipäätänsä keskusteli eikä sanellut, kuunteli sen ratkaisevan fiilispisteen ylimenevän osan asiakasta itseään, mietti vaihtoehtoja ja mikä asiakkaalle parhaiten sopisi. Teki muistiinpanoja, kekkasi ratkaisuja. Oli tilanteessa kybällä läsnä.

Tapaamisen jälkeen pisti rivakasti tuulemaan ja informoi jämptisti niin omaista kuin asiakastakin tulevista tapahtumista [mammalla on nyt ohjelmaa!!!]. Sivulauseessa tuli paljastaneeksi, että on uusi näissä hommissa.

”Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina sellaisena tanttana kuin nyt oot”. Pliis tantanderos. Tää on niin palkitseva kokemus Helsingissä, NIIIIN, että tekisi mieli LAULAA!
____________________________________________

Jalkanootti: Mielestäni keskustelun virittäminen [A-talk 26.4.2007] paperikoneen ja ihmiskoneen hyväksi tehdystä työstä maksettavasta liksasta on ihan aiheellinen.

999xx/551

Kohta, arvatenkin edessä olevan vuorokauden kuluessa Vaanilan tilastohärpättimeen pätkähtää merkintä visitorista numero 100000! Todennäköisesti en ole livenä havainnoimassa klikkaustapahtumaa, mutta toki yritän onkia tuntomerkkejä tuosta uutteran onnekkaasta surffarista. Blogimerkintöjä näyttäisi olevan koossa nyt 550 kpl.

Palkintona on [kaikille lukijoille] tarjolla jonkunmoista virtuaaliseuraa, epämääräisiä mielikuvia ja mielipiteitä, kyseenalaisia eväsohjeita, kissamaista huttua. As usual. Juhlaa vietetään bloggauksen merkeissä ja tänne kirjoittavaan aivoon ei tuosta tilastomerkinnästä välttämättä aiheudu minkäänmoista jälkeä, pientä ottoa vaan.

Kiitos kaikille kliksauttajille. Let’s kommentoidaan vaan!

_______________________________________

Edit:
Visit number 100 000 Apr 25 2007 8:40:37am - 8:47:59 am, Visit Length 7 minutes 22 seconds, Page Views 6. Operating System: Macintosh MacOSX, Browser: Firefox 2.0, Javascript version 1.5, Monitor Resolution 1280 x 800, Color depth 32 bits. Domain name: htv.fi

SÄ, sinäkö se oot? Aika täsmäisi melko tarkkaan ekaan arpaasi....

Aaamusta iltaan, hyötyä ja huvia – mikä se on?

No Lokistan tietty!

Oi, mikä aamu [meillä aamu viikonloppuna ihan helposti alkaa vasta puolenpäivän tienoilla]!

Sun äitee on laatinut erinomaisen raportin [taitaa olla sitä sihteerikön parhauttakin siellä suunnassa, kuin nyt onkin yhteen äiteeseen kaikki manna kopsahtanut kohdalleen?] eilisestä ”Blogien hyötykäyttöseminaarista”. Great, taas sain paskakärpäsenä Blogistanin avoautonkatossa oikein hyvin tunnelmasta kiinni;)

Jumittumatta nyt jankkaamaan siitä, että pitääkö kaikesta tekemisestä ylipäätänsä olla aina hyötyä, siirryn sulavasti kommentoimaan omia hyöty/haitta/tarvehakujani, jotka ilmenevät Blogilistan suosikkieni avautumisena diifoolttina näkökenttääni aina, kun selaimen ikoniin osun.

Tirkistely
Kun aikansa täällä Blogistanin tanhuvilla surffaa ja lukee samojen kirjoittajien juttuja, tulee noista hahmoista [fiktiivisiä tai ei, ihminen siellä takana kuitenkin on] blogituttuja. Niiden juttuja haluaa seurata, elämänmenoa tirkistellä, toisinaan peilata omiin kokemuksiinsa ja näkemyksiinsä. Näissä blogeissa ei tarvitse olla mitään yksittäistä teemaa tai ”virallista” asiaa, tajunnanvirta riittää, jos sitä lataa kiinnostavalla tyylillä. Salkkari-ilmiö, jää koukkuun. Esimerkkeinä Peggy, Satujatar, Polgara, Kultakausi, Elma, Pala maailmaani, Gloomy.

Ruoka
Mitä meillä syötiin ennen kuin oli Blogistan? Jotain jauhelihakastiketta vissiin viikosta toiseen. Nykyisin homma pelittää niin, että ensin katsotaan lähikaupan tarjoukset, sitten nakutetaan ratkaisevat avainsanat guuggeliin ja saadaan vastaukseksi ilahduttava määrä blogeja, joissa ainesosista on onnistuttu loihtimaan mielenkiintoisia ruokia. Toisinaan taas törmää jo safkablogissa niin kiinnostavaan ohjeeseen, että sitä lähtee kuola valuen soveltamaan. Esimerkkeinä Pastanjauhantaa, Viljaana, Liemessä, Herne nenässä, Polkkis.

Kissat ja kissanystävät
Vain kissaihminen voi ymmärtää toista kissaihmistä. Naukumaijojen edesottamuksia on ihana seurata, etenkin jos blogissa on kuvia. Esimerkkeinä Jimin poppoo, Anni, Musta ja harmaa, Raapimapölkky, Tilkkutassut.

Asia
Joillakin on usein asiaa. Voi olla muutakin, mutta yleisväri on asiapainotteinen. Jotkut asiat kiinnostavat jopa minua. Esimerkkeinä Kulutusjuhla, Matkalla.

Ulkosuomalaiset
Minusta on kiinnostavaa seurata suomalaisten elämää muissa maissa. Esimerkkeinä Maurelita, Hiekkapaperia, Minunkin Afrikkani, Kenkälaatikkotyttö, Katapultti.

Viihde
Jos vielä jää luppoaikaa, lueskellaan Salakuunneltua, Karpulalokia, Harmaata hattua, Mitvittiä ja PA:ta.

Ja lisäksi listallain velloo kosolti luokittelematonta kamaa [kuten Vaanila itsekin] – koska ne ovat siellä. Siis täällä Blogistanissa. Koskaan ei tiedä, missä se tilaamisklikkauksen aktivoiva blogi luuraa! Uutuuksiakin pitää tähyillä ajoittain.

Minusta kaikki tämä on hyötykäyttöä, jos minulla sen seurauksena on mukava, hyödyllinen fiilis. En suuremmin kaipaa dedikoituja siivousblogeja [ahistaa], mutta Martat saisivat jonkun vinkkipalstablogin perustaa, mistä saisi käytännön ohjeita akuutteihin asioihin [kuten juuresten säilyttämiseen kerrostalossa] ja voisi kysyä vaikka kommentoimalla neuvoa. Nyt tuo marttojen sivusto on melkoisen tylsä, vaikka siellä keskustelupalstoja onkin. Jään väijymään Marinadin mamman marttablogia. Jos mamma kieltäytyy, niin kai sielt nyt joku Martta irtoaa?

No jopas tuli huttua, nyt äkkii laittamaan eräänkin polkkaajan testaamaa sapuskaa, naan jne.

Halitushuoh

No voihan huoh!
Ihan kiva, että hallitukseen tulee hulppeasti naisia! Jep, jep, osaa ministereistä joutuu vielä etsimään omasta ”poliittisesta” näkökentästään.

Onko valtakuntamme oikeasti niin pätevämiesköyhää lääniä, että niillekään vähille tarjolla oleville ”mies”paikoille ei löydy muuta kuin seiskytluvun reliikkejä?

Autstöks, nyt töks. Jään nähtäväksi.

Laatuaikaa, -seuraa, -eväitä

Yksin kotona. Niin paljon kuin tuosta Resurssista tykkäänkin, niin nyt ei harmita yhtään, että hää otti ja lähti hetkeksi matkaamaan.

Koska. Aika ajoin vaan on kuunneltava kaikki Loiri-Leino levyt numerojärjestyksessä täysillä pysyäkseen järjissään. Hitsi, niihin kun ei aika pure kuin parantaen - jään tiukasti re-koukkuun joka kerta - kummallinen rauha, ilo ja kielellinen tyydytys hiipii mieleen. Kuinka se Eikka osasikin tulkita sanoillaan niin osuvasti sitä mitä minäkin tunnen? Jo kauan sitten. Mikään ei ole muuttunut, niitä samoja kysymyksiä ihmisen mielessä vaeltaa edelleen.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

Kevään ensimmäinen varhaiskaalilaatikko on [haistamma] loihtinut huusholliin nasevan paskanhajun. Ei haittaa, sörsseli on sen arvoista. Kannattaa korvata riisi ohrasuurimoilla, tulee lootaan vähän uutta ilmettä [ja hippasen niukemmin hiilaria].

Se asiaan vihkiytyneistä lähteistä kumpuava paskanhaju tulee kai seurannaisvaikutuksen voimalla sitten huomenna...

Pitäkää tunkkinne!

Miten ihmeessä juuri nyt, tänä keväänä tajuntani valtaa hämmentävä tieto, että kansankielellä tunkiksi kutsuttu kasaantaittuva vinkura autoni takakontin salalokerossa ei olekaan tarkoitettu renkaiden vaihdon apuvälineeksi, vaan ainoastaan vararenkaan vaihtoon hätätilanteessa? Minä [tai siis kulloinkin määräämäni, viimeaikoina luonnollisesti Resurssi] on sitä nimenomaista harakirivempainta käyttänyt aina [tämänkin kärryn kanssa jo vuosikausia], kun töppösten kimppuun on käytävä, kaksi kertaa vuodessa. Näin olen nähnyt monen muunkin kanssa-autoilijan toimivan.

Mitä helvetin järkeä on pakata auton mukaan tunkki, jota ei muka ”voi” käyttää tehtävään, johon tunkki on tarkoitettu? Pitääkö nyt jokaiseen talouteen hankkia joku takuulla tunkiksi suunniteltu erikoistunkki, joka tukkii ne viimeisetkin vähät säilytystilat? Vai perustammeko tunkkiosuuskunnan, josta kunnontunkkia voi osuusmaksulla varata kuten pesutupaa? Vai onko tämä nyt vaan taas yksi keino saada kaikki ihmiset samaan aikaan repimään toisiaan hiuksista rengasalan liikkeiden loppumattomiin jonoihin, äkäisten asentajien tölvittäviksi?

Minä en suostu, niskottelen. Kopsahtakoon sitten kärry vaikka poskelleen, mutta lisää tunkkeja meille ei tule, sovvarma. Se nyt vaan on tyhmää ostaa monta tunkkia. Ja ne nyt vaan ei sovi yhtään olohuoneen sisustukseen.

Pääsiäishiilareissa

Kateille piti tänäkin vuonna ostaa rairuoho valmiina, kun ei ehtoisa emä sen vertaa saa aikaiseksi, että laittaisi siemenet ajoissa muhimaan. Nysse ei tajua koko pehkosta yhtään mitään, mutta Misse oli hyvin ilahtunut [ruoho kuuluu misseaanisiin kissanoikeuksiin ja se on aina tykännyt nassuttamisesta]. Ruohon keskelle asennettu täppitipu on hävinnyt kissanlelujen taivasalueelle. Ovat turjakkeet antaneet onneksi pöydän narsissin [jonka juuressa kuvan jykevämpää tekoa oleva tipi lymyää] olla rauhassa. Hyvä ruoho!

Pellillinen rahkapiirakka paloi pohjasta mustaksi. Syy: Liian paljon täytettä, ei juurikaan reunoja, joista olisi voinut arvioida paistoaikaa. Ahneella on ja sitä rataa…täyte tosin on hyvää, kun pohjan rapsuttaa pois.

Pasha meni putkeen. Ja uni. Ja laiskottelu. Pääsiäislimppuakin on muutama siivare munapäällisin lurahtanut koneistoon.

Ei hassumpaa. Voisin viettää pääsiäistä useamminkin. Tässä kun on mukavasti näitä vapaapäiviä…

Mustanpuhuvan rahkapiirakan keralla vietämme [hippasen myöhässä] Vaanilan kolmivuotissyntskää, tervetuloa vaan raaputtelemaan, [varo]! Ja kuten asiaan kuuluu, kerran vuodessa on minusta palattava sinne raadolliseen ytimeensä - tästä se alkoi.

Oikein mukavia pääsiäisenpyhiä kaikille Vaanilan lukijoille!

Nyt rahkan ostoon!

Pääsiäinen lähestyy, jippii, suosikkipyhäni!

Meillä pasha tehdään perinteisesti vasta kiirustorstaina, työpäivän jälkeen. Jotta nyt muutkin ehtisivät [kermattoman, mutta silti niin ihanan] pashan vääntöön mukaan, niin toistan tämän lyömättömän ohjeen jo nyt.

Tadaa.

Pashaa Vaanilan tapaan
500 g rahkaa
2 dl creme fraichea
100 g sulatettua voita
1 munankeltuainen
1 dl sokeria
50 g mantelirouhetta
½ tl vaniljasokeria
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja hedelmäpaloja

Valuta rahkaa kahvinsuodattimessa muutaman tunnin ajan. Sekoita sen jälkeen kaikki ainekset yhteen ja laita valumaan suodatinpussilla vuorattuihin sopivan kokoisiin kukkaruukkuihin. Aseta kelmu ja kevyt paino päälle ja anna herkistellä yön yli. Kumoa ja syö.

Kannattaa kokeilla, sen koommin ei tarvitse pashaohjeen perään haahuilla. Vaikein kohta on munankeltuaisen erottelu, mutta niitäkin [yhteen annokseen] tarvitaan vain yksi [1]. Tänä vuonna meillä tehdään kai kaksi annosta. Jotta riittää mammoillekin.

Suosittelen ohjetta myös pashakielteisille pääsiäisen viettäjille – kertakokeilun jälkeen saattaa olla mukavasti koukussa!

Kevään [?] ensimmäinen [?] kärpänen [?]

Pahoittelen, että rakkaat karvaturjakkeemme Misse ja Nysse [ei kuvia, ei niitä saa samaan kuvaan nykyisin] eivät ole hetkeen ulottaneet karvaisia kynsikäsulokkeitaan näppäimille saakka. Kateilla nyt vaan on niin paljon tuota livepuuhaa, ettei aina millään ehdi polkkaan, vaikka tilaisuus siihen tarjoutuisikin. Tässä nyt välikäpälän kautta viimoisimpia kuulumisia.

Henkilökunta sai hetki sitten todistaa ehdotonta tarkkaavaisuuden osoitusta talon pääkissalta Misseltä. Huushollin sisätiloihin oli nääs jostain ilmaantunut kärpänen. Kukaan muu ei sitä huomannut ennen kuin Misse [maailman viisain metsurimisu, etten sanoisi suorakissainen älykkö] ryhtyi tarmolla naukumaan alueella, joka kuuluu nykyisin Nyssen reviiriin [ylämummo, siis kissanpuun huipputorni]. Siellä riehui tuo viisas hahmo karvat porhöllään naukahdellen.

Pakkohan sinne henkilökunnan oli jalkautua tiedustelemaan, jotta onko se nälkä vai leikki vai mikä muu hätä esikoisella nyt on huolena. Ja silloin bongasimme sen kärpäsen seinässä, juuri Missenkantaman ulkopuolella! Ison raatomallisen, missä pirussa lie talvehtinut. Resu veti sen alas seinältä ja läväytti puolitajuttomaksi ja sitä kautta kattien leluksi. Josko aamuun mennessä saavat sen hengiltä... edelleen täällä räpisee niin pirusti...

Metsästystaktiikkaansa nyt hetken tarkkailleena luulen, että linnut saavat edelleen olla melko rauhassa datsalla, mikäli se meidän naukumaijoista riippuu.