sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Terveiset metsästä!

Olipas taas ihanaa ja päätä tuulettavaa samoilla, kiitos kaunis kotomaa! Naukumaijat kertoilevat omia juttujaan syksyn aikana, niilläkin oli todella kivaa ja Nysse se mokoma otti oikein ison kissan tapaan tilaa haltuun. Paluumatkan [11 tuntia] uinuivat kumpikin naukahdustakaan kuulumatta viikon seikkailuista väsähtäneinä omassa kopassaan. Supermisut!

Omalta kohdaltani tämän ruskan avainsanat ovat:

Mätäspaska
Kun aamulla tulee hinku päästä vaellusreitin varteen ennen kuin kuonanpoisto on tehnyt tehtävänsä. Mättähältä mättähälle ponnahdellessaan tuntuu pakottava paine tuutissa. On nöyrryttävä, etsittävä sopiva mätäs ja/tai keloriuku. Hätäistä kyykytystä ja fanfaarit ilmoille, sammalhuntua lappoen päälle.

Jaa ei muka jänkhällä palveluita - heti seuraavan mutkan takana oli laavu ja puucee. Who cares, cake closed.

Brandyssa uinut elin
Ostinpa uuden [satkun pintaan kansanmallin] käpälän ennen Lapahtamista. Viikon jo ehdin harjoitella ja meillä synkkas, vaikka pieni olikin. Sit se yks yö putosi yöpöydän virkaa toimittavan lastenistuimen [se, josta ne syö pöydässä] päälle pinotun kirjakasan huipulta nokalleen juomalasiin, jossa oli puoli senttiä brandya. Yömyssyn jälkeiset vaan, voi mikä houkan tuuri! Elvytin heti. Ei armoa, näyttö sekos. On föönattu ja ilmapuhalleltu, mutta näyttö ei näytä. Niin nuori ja niin roska, huoh! Sikamaisen kallista tää ruskaretkeily.

Lemmikkikaupan tytöt
Luin viikon aikana iltalukemisena Anja Snellmanin kirjan Lemmikkikaupan tytöt. Aihe ei ole mitenkään omakohtainen, mutta kirja vei silti täysin mukanaan. Kuten Kauranen-Snellmanin aiemmatkin - olen lukenut tuotannostaan suurimman osan. Jotenkin tapansa sanailla kolahtaa meikäläiseen, kaikki kirjat olen ahneesti ahminut ja samalla niistä suunnattomasti nauttinut.

Tunturin kupeelta poimimani oranssinpunertava haavanlehtinen on oleva kirjanmerkki juuri tämän kirjan niihin kohtiin, joihin haluan vielä palata.

Nyt palailemaan etelän miehen huitomisen koreogrofioimaan [?] petieloon;) Vormulaa nääs taas luvassa - fine - kunhan mulle unta kans!

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Kun aika on

Kuten Misse jo tuli tuossa aavistelleeksikin, niin Vaanilan väen on taas aika suunnata kohti pohjoista. Meillä tämä alkaa olla nykyisin hyvinkin odotettu syksyn kohokohta – syysloma Lapissa, ruska ja hiljaisuus.

Syksyiseen viikkoon on tunnekartallani nivoutunut yhdeksi voimia palauttavaksi säikeeksi luonto, metsän tuore tuoksu, kuulaus ja kauneus, kulutettujen polkujen kalvaantuneet puunjuuret, naavatupot ja pahkapampulat, päin näköä liihottelevat kuukkelit, askelten alla turskahtavat sammalmättäät, huikeat näkymät tunturin laelta, käkkärämännyn väpätys tuulessa, pitkospuiden alla kullankukertavana leiskuva suo.

Tutkailtuani lähimännävuosien trendejä, kaikkea tuota on matkaan mahtunut. Usein on tupaan tullut myös haastavaa tuulta tai huonompaa tuuria. Aina vaan kuitenkin jo se maisemanvaihdos riittää nykäisemään pääkopan irti päivittäisestä poljennosta. Lappi on ihana!

Toivon tietysti, että tällä kertaa ei ihan viime vuoden kaltaisiin tautisiin oloihin päädyttäisi sentäs.

Vertailumateriaalia:
2004 – ennen retkeä
2004 – jälkeen retken
2005 – ennen retkeä
2005 – jälkeen retken
2006 – ennen retkeä
2006 – jälkeen retken

Ana-dialyysia menneistä ja ennusteita tulevasta tänkertaisesta sopii esitellä siellä kommenttisohvan puolella, oikein mielellään. Minut tapaa siellä taas heti ensi kuussa. Jos olen maassa.

Ruskarinsessa kuittaa ja pakkaa kaikki karvaiset [!] perheen [ei, tässä ei ole konsonanttikirotusvirettä, ei] _jäsenet_ kyytiin and off we go! Houhou, voikaatten!

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Kissansilmät, ruskea tiger, koskaan niitä yllätä et...


Missen soon-to-be-syksy päikkiksestä

Kurnauskista vaan pitkästä aikaa kaikki kissamaisten käpäläelujen ystävät! Vihdoinkin pääsin taas hiukkasen netistään, kun henkilökunnalla on muuta tekemistä. Ja Nysse on lepäämässä. Mokoma pahalainen, etten sanoisi opportunistikatti; se varastaa niin helposti blogivuoron, ettei ehdi kissaa sanoa. Haluaa aina tunkea niitä sinisilmäkuviaan joka väliin. On jopa vähän sumuttanut henkilökuntaakin, keikistellyt kameran edessä yms. nuoleskelua ja kehruusuosionkeruuta. Niinku nyt ei tämmöset aidot ja oikeat kissansilmät ois paljon kauniimmat kuin mokomat värilliset piilolinssatut. Vai mitä? Jonkunhan täällä on tarkkanakin oltava. Nihkurrr.

No, kerronpa kesästä, nyt se on taas kai muisto vaan! Sain nimittäin tänä suvena ainakin kuusi [6] päästäistä käpälään. Lisäksi raatona tantereelle nyykähti ihan pirun pieni peltohiiri, mutta hiiri kuitenkin. Minkäs sille voi kun ei isompia näy. Jotta metsästyskauden voi sanoa olleen tyydyttävähkön. Kas kun meikäkatti ei mitään mitättömiä ökkömönkijäisiä jahtaa [toisin kuin Nysse, perheen kärpäslätkytin]. Kyllä riistassa pitää olla riistan maku, nääs.

Muutenkin nautiskelin mökkielämästä kovin. Kunhan Nysseä ei pysäköity samaan parkkiin ja pöheikköön. Jossainhan se on minullakin rauha oltava.

Ja taas on talossa juonet vireillä, jotain tekeillä – kasseja, pusseja, nössyköitä. Henkilökunnan kaaoskäyttäytymistä ja kummaa levottomuutta. Taitaa olla lähtö lähellä ja nyt tuntuu siltä, että ainakin minä pääsen mukaan! Olen jo nähnyt niiden hiplaavan tarvikkeitani sillä silmällä. Ties mihin tästä taas matka vie, A-luokan lomalle [jos Nysse jäis kotiin, nousisi luokitus heti to AA]!

Nysse ei tietenkään hiffaa mistään mitään, Home-lou. No, sillä onkin kuljetusboxissa vessa, nou hätä.

Syksyy päin vaan kaikki karvaturjakkeet itse kissakin blogissa [henkilökuntaa unohtamatta, nekin on aika ihqui välillä]! Palataan, kun retkipalalta palataan!

Misse

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Hakkurit ja blogilööpendahl

Lentopallon innostama urheiludiggarikansakuntamme pähkäilee tätä nykyä passien, torjuntojen ja libero-up-and-go viidakossa. Kunnes tajuntaan tuiskahtaa hakkuri. Kah. Hakkurihan se, jota olen koko eloni aatellu ja ootellu. Hakkuri rules, se on yyberhero.

Äiti on toista kuukautta sairaalassa. Pelkään, että se kuolee. Pelkään, että se ei kuolekaan. Raskasta. Aika työlästä ja vatsahaavaarepivää.

Laitan blogiini niin muodikkaan [listalla nimen yhteydessä näkyvän] lööpin - olen nääs päivitellyt. Tää taitaa nyt olla trendi sit. Shit.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Slow mood, slow food

”En ole vielä koskaan ollut näin kipeä”. Tuon lausahduksen olen kuullut äitini sanovan usein viime vuosien aikana. Aina kipu on kuitenkin lopulta selätetty, nuppi noussut tyynyltä ja tarmokkaasti jatkettu elämää eteenpäin.

Nyt näyttää siltä, että todella Iso Kipu on iskenyt. Sairaalan sängyssä ankaran kipulääkityksen takia sekavia höpöttävä, kuihtuva ja kivulloinen olento tuntuu luisuvan ulottuviltani. Tilaan, jossa on itsensä kanssa selkä seinää vasten. Alueelle, minne ei muut voi mennä. Tuuleen, jossa lentelee ihan oudot linnut.

----
Ensin ajattelin, että mikään ei ole niin lohduttavaa käsillätekemistä kuin juuresten pilkkominen. Kunnes kanttarellit osoittivat, että niiden parissa sitä vasta näperrettävää onkin!

Näissä tunnelmissa syntyi Kermainen kanttarellikeitto.

Tarvitaan (sipulihinkuiset lisätkööt sipulit mukaan kuvioon)
2 l kanttarelleja
sopivasti voita
7 dl kasvis/lihalientä
pala juuriselleriä raastettuna
2,5 dl Flora ruokaa
1 pkt Koskenlaskijaa (sinihomejuusto)
töräys tomaattipyreetä
20 kpl viherpippureita Oliverinkoneessa rehvakkaaksi rouheeksi hölskyteltynä
ripaus rakuunaa
2 dl kermaa
Maizenaa suurustamaan soppa sopivan sakeaksi

Ensin kanttarellit rapsutellaan pullasudilla roskista ja pilkotaan suhteellisen kookkaiksi palasiksi. 2 litraa tarvitaan sen takia, että soppaa kannattaa tehdä reilusti, kun hommaan ryhtyy ja perkausaikaista hävikkiä syntyy jonniin verran [tässä otannassa noin 2 dl sienisaaliista meni biolle].

Kuullotellaan sienilöi runsaassa voissa paistinpannussa hetken ajan. Samalla laitetaan kasvisliemet tulelle kattilaan. Raastetaan selleri ja heitetään liemikattilaan. Perään kutistunut erä kanttarelleja ja Flora ruoka. Lämmitellään. Pilkotaan sekaan Koskenlaskija ja roiskaistaan pyreet kantaan. Maustetaan viherpippurilla ja rakuunalla. Annetaan muhia puolisen tuntia. Lisätään kerma ja Maizena, keitellään, kunnes on sopivan sakeaa.

Syödään yöpalana näihin aikoihin karjalanpiirakan ja Kozelin tumman oluen kanssa.

Sitten mennään nukkumaan. Toivotaan, ettei puhelin soi.