Sana viikonvaihteeksi: Pitääkö pitää hauskaa?

Nyt pitää jo tietää, pitääkö pitää erityistä kiirettä ja missä pitää illalla olla. Kannattaa pitää yhteyttä ystäviin, niihin joita pitää tärkeinä ja pitää mielessä myös heidän toiveensa. Voit joutua pitämään taukoa bloggaamisessa, vaikka siitä pidätkin. Ehkäpä haluat pitää bileet? Mieti mitä pitää ostaa kaupasta, koska ne pitävät ovensa kiinni huomenna. Jos pitää säästää, pidä mielessä mikä pitää tehokkaasti nälän poissa. Useimmat pitävät kuitenkin virvokkeista, joten juomia pitää olla riittävästi. Tuskin osaavat pitää hauskaa selvin päin. Skumppa se naisenkin tiellä pitää!

Aluksi on hyvä pitää itsensä kunnossa ja pitää taukoa aina välillä. Ainakin siihen saakka, kun tulee vuoro pitää puhe. Yritä pitää myös paikat siistinä ja kuokkijat loitolla. Illan mittaan vieraat saattavat pitää meteliä, josta naapurit eivät pidä. Varo vaan, ettei uhkaa pidätys - pidä pintasi! Hanska pitää.

Pidä kuitenkin mielessä, että kaikkea pitää kokeilla. Elämässä pitää olla runkkua, pitää ottaa hetkestä kiinni. Koskaan ei tiedä mitä se pitää sisällään. Paras pitää pinnat puhtaina ja itsensä lämpimänä. Asioista pitää pystyä puhumaan ja ystävistä pitää huolta. Jos piti sattuakin vahinko ja pitää pyykätä, niin pitää paikkansa, Sertoa sen olla pitää!

Niin sitä pitää! Pitäkää kiinni hatuistanne ja langat käsissänne.

Torstai on toivoa täynnä?

Toivon ollessa tavoittamattomissa joku muukin etunimi tai miksei sukukalleuskin käy.

Tuhat syytä olla juuri tänä torstaina toiveikas, tässä niistä [niistän, niistän, struut!] viisi (5):

• Jos et vielä ole ihan varma mitä liian paljastavaa, vääränväristä, varmasti vilustuttavaa, reissussa rähjääntyvää ja tyyristä kertakäyttökudetta [jota et todellakaan halua enää ikinä nähdä/pysty repaleiksi raadeltuna käyttämään/löydä tapahtumasta toivuttuasi] ostaisit vappuhippoihin, ehdit nukkua vielä yhden yön yli vahvistaen ostopäätöstäsi juuri siitä mieltäsi kaihertamaan jääneestä tajunnat räjäyttävästä asukokonaisuudesta.
  
• Jos ei sinulla vielä[kään] ole vappuheilaa ja mokoman hermoja raastavan showstopper-örveltäjän haluat riesaksesi, ehdit mainiosti roiskaista deitti.nettiin pikkutuhman ilmoituksen, johon taatusti saat samanhenkisiä vastauksia ja nopeasti. Muista merkitä Vappuheila heti otsikkoon ja jättää myös käpälänumerosi.
  
• Vielä ei ole pakko päättää, minkälaisen vappupallon haluat. Pohdinta ja sitä myötä aikanaan myös valinta kannattaa silti tehdä huolella. Pullon suhteen voisi olla hyvä pitää jo kiirettä, ennen kuin lempiskumppasi loppuu. Muut juhlamieltä nostattavat assosiaatiot voit ajoittaa itse.
  
• Ehdit vielä laajentaa sanavarastoasi huumorimielessä. Älä päästä kutkuttelua pahaksi, varo ylikuntoa ja muista vappuhattu. Kokeile rohkeasti vaihtoehtoisia kieliä, tulet yllättymään.
  
• Jääkiekossa on välipäivä.
  

Räkä valuu siihen malliin... lyhyestä virsi kaunis. Varo vaan, saatan kerätä voimia [niinkuin Saatana, Kaaporikki ja Stumppikin taas##¤?&##]!

Faktaa vai fiktiota?

Tiistaisin kannattaa vain kaikkein kovahermoisimpien ankkuroitua television ääreen. Lämmittelyksi voi ensin katsastaa tunnin, pari sarjaa 24 h. Vuorokausi etenee tunnin pätkissä [kestää ja kestää…] ja CTU:n väsymättömät ikiliikkujat Jack Bauerin älyn säihkeessä yrittävät pelastaa poloista banaanivaltiota USA:ta toinen toistaan uhkaavammilta kauheuksilta. Valtakunnan huolestuneen oloinen, ruttasuu musta presidentti pähkäilee sormi ydinsotanäppäimellä, että joko pitäisi nappia painaa vai ei – ettei vaan naamari mene. Joka jaksossa on taatusti armottomia kidutussessioita ja ruumiitakin tulee tuon tuosta, kun sala-ampujien aseet nakuttavat räystään alta [ydinpommista päästiin jo, se tussahti autiomaahan, eikä fiktiivitiettävästi tullut kuin yksi raato!].

Juonikuvio hurahtaa niin vauhdilla yli hilseen, ettei voi muuta kuin jäädä suu auki koukkuun leuastaan roikkumaan. Mitähän ensi viikolla vielä keksitäänkään? Onko joku terroristisyndikaatti vielä muhimassa nurkan takana? Löytyykö lisää pettureita omista joukoista? Entä uutta tekniikkaa ja vempaimia, joilla asian kuin asian saa selvitettyä minuutissa [aikaahan oli aina vaan tunti kerrallaan]? Kuka vehkeilee ketä vastaan - saako paha palkkansa? Kuka on paha ja kuka muka hyvä???? Ja kuinka käy Kate Warnerin, tuon oikeudenmukaisuuden ja suoraselkäisyyden symbolihampurilaistytön? Eikö tämä vuorokausi koskaan pääty? Onneksi SubTV:ltä voi katsoa tavallisten kuolevaisten kanavan ensi viikon jakson jo tänään, arggh!

Sarja toimi tällä viikolla oivallisena kauhuskenaarion kohtaamisvalmennuksena, jos tuli näpäyttäneeksi itsensä sen päälle Nelosen 4D ohjelmaan: Isän vankina – Tanjasin tarina. Valitettavasti tämä tarina oli totta, kuten myös kidutus ja kuvatut SM-”leikit”.

(To Hell and Back: Tanjas' Story/Uusi-Seelanti 2001). Tanjas Darke oli 23 vuotta isänsä Ron van der Plaatin seksiorjana.Tanjasin vanhemmat erosivat ja palasivat yhteen useita kertoja hänen ollessaan vielä pieni. Tanjasin äiti lähti lopullisesti, kun tyttö oli 10-vuotias ja huoltajuus määrättiin isälle. Ron van der Plaat käytti tytärtään seksuaalisesti hyväkseen ensimmäisen kerran, kun tämä oli 9-vuotias. Kun Tanjas oli 15-vuotias, isä meni Tanjasin kanssa "naimisiin". Täysin alistettu ja pahoista henkisistä traumoista kärsinyt Tanjas oli 32-vuotias, kun hän vihdoin vapautui isänsä otteesta ja meni poliisin puheille. Van der Plaatin kotoa löytyi kammottava todistusaineisto siitä, mitä talossa oli tapahtunut: hän oli valokuvannut ja pitänyt päiväkirjaa niistä hirveyksistä, mitä hän tyttärelleen teki. Dokumentissa Tanjas kertoo itse järkyttävän tarinansa lapsen ja vanhemman sairaasta suhteesta. Tuotanto Greenstone Pictures. Dokumentti. Kesto 69'
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/dokumentit.asp?ID=62143

Ylimielisesti oikeudessa käyttäytyneelle isukille lätkäistiin 14 vuotta linnaa. Hän vapautuu 77-vuotiaana. Luoja paratkoon, jos taatalla vielä silloin pöksyissä värähtää! Saattaisin keksiä pari todella fiktiivistä SM-leikkiä...

Sen lisäksi, että isän touhuja ei normaalijärjellä ymmärrä, niin sitäkään vähää ei bonjaa Tanjasin äitiä, joka oli totuuden vihdoin julkisesti paljastuttua puolustanut ex-ukkoaan kalkkiviivoille saakka ja maksanut jopa oikeudenkäyntikulutkin. Eikö mikään nöyryytys ole naiselle tarpeeksi?!

Verkkopytonit viruksessa?
ainailonaankin on tarttunut Blogistanissa riehuva nuha. Sniff, kuka tämän meemin laittoi liikkeelle? Varo vaan!

Viikon stressinaihe: Lomalista

Nyt niitä taas väkerretään ja jupinaa kuuluu niin tupakkiaukiolla kuin käytävilläkin. ”Kun ei se meidän Kaitsu saa lomaa tänä vuonna kun juuri tuossa kohtaa ja olisihan se mukavaa viettää yhdessä edes 3 viikkoa. Jo ihan lastenkin takia”. Niinpä niin, perheelliset jyrää ja lapsettomilla ei yksinkertaisesti voi olla mitään pakottavia säätöjä, miksi loman pitäisi ajoittua juuri johonkin tiettyyn kohtaa kesästä.

Pitkään kesälomaan ladataan niin jumalattomasti odotuksia, että sen onnistumisen edellytykset eivät vaan voi olla kovin kummoiset. Ensin hermoillaan säästä, sitten buukataan lomaviikoille tolkuttomasti aktiviteetteja, joiden parissa aina jonkun perheenjäsenen pinna kiristyy. Lohdukkeeksi lipitellään siideriä ja valkkaria ja möläytellään vuoden aikana kertyneet paineet ja pettymykset toiselle päin naamaa. Ja saadaan siitä syntyneestä pahasta olosta syy naukkailla lisää.

Kesälomakausi on periaatteessa toukokuusta syyskuuhun. Miksi ihmeessä sitä ei osata käyttää tässä laajuudessa, vaan kaikkien pitää ängetä ajalle juhannuksesta 4 viikkoa tai heinäkuuhun? Suomi ei ole enää heinäkuussa totaalisesti kiinni, kuten joskus ennen [vaikka se hiljainen aika onkin useimmilla työpaikoilla]. Väki on vedetty niin tiukalle, että muutaman hengen tiimissä ei kesä riitä, jos jokaiselle pitää löytyä 4 viikkoa putkeen lomaa samalla, kun sijaistaa toinen toistaan jossain asiassa.

Itse en ole koskaan tajunnut neljän viikon yhtäjaksoisen kesäloman päälle. Minusta on paljon hauskempaa, kun lomaa on vähän ja useasti kuin yksi hulppea rupeama kerran kesässä [jolloin kuitenkin sataa]. Sitten saa kyyhöttää työpöydän ääressä taas loputtoman pitkän pätkän ennen seuraavaa hengähdystaukoa. Varo vaan!

ainailonan lomavinkit:

• Mene toukokuussa matkalle maailmalle, mihin hyvänsä – silloin on kaikkialla kaunista ja vehreää, kun luonto on heräilemässä ja turistit vielä kotonaan torkkumassa. Tilaa on ja palvelu pelaa.
  
  
• Suomen suven valkeimmat yöt ovat kesäkuussa. Juhannuksesta alkaa jo pimetä. Istu yöllä laiturinnokassa kuuntelemassa, kun käki paasaa ja utu hunnuttaa kuulaan horisontin.
  
  
• Keskity heinäkuun lomalla riippumatossa retkottamiseen ja lukemiseen. On kuitenkin liian kuuma tehdä mitään. Sateen sattuessa lukemista voi jatkaa sisätiloissakin.
  
  
• Ken nauttii samettisen pimeistä öistä viettää lomaa elokuussa. Pysy poissa Euroopan autobaanoilta. Nauti sadonkorjuusta ja pidä hämypippaloita ystävillesi.
  
  
• Säästä viikko syyskuun ruskaretkeen. Lappi on ihana! Vaella ja nauti ruskasta.
  

Hortonomista hortoilua alavään

Aikaisemmassa elämässäni en suuremmin korviani lotkauttanut viherpiipertäjien keväisille siemmennystalkoille. Empiiriset kokemukseni siemenistä rajoittuivat lähinnä itseeni kohdistuneisiin hajakylvöksiin, joista niistäkään ei koskaan sen kummempaa satoa saatu – hukkaan meni kaikki [ihan laadukkaatkin lajikkeet].

Kunnes perintönä riesakseni siunaantui kesämökki: ihan kelvollinen, sähköistetty datsa reilun tunnin ajomatkan päässä kotoa. Olen nyt parina kesänä tehnyt mökillä viljelykokeiluja [kun sain vihdoin riistettyä kuokan mamman vapisevista käsistä] ja viime suven hulppea kesäkurpitsasato kannustaa jatkamaan.

Siman pullotuksen ohessa Missen [virallinen valvoja] kanssa sunnuntaina kylvimme ja istutimme, [oheistuotteena nähtävästi ukkokultaa seisotimme] ja nynne o mullassa [oli siel Missekin]! Kesäkurpitsaa, koristekaalia, erilaisia parvekekukkasia ja tietysti muutamaa sorttia basilikaa. Lisänä odottelee vielä suoraan maahan läiskäisemistä vuoden vihannes palsternakka, nauris, mustajuuri ja porkkanan muotoinen punajuuri. Siinä on yhdelle miniatyyriplantaasille tarkkailtavaa ihan tarpeeksi. Todennäköisesti joku tätönen kuitenkin pyyhältää paikalle alkukesän mittaan tuomaan vielä yllätystaimierän. Viimeksi tuli avomaankurkkua ja säkillinen lehmänpaskaa bonuksena. Mutta yhtään perunaa ei tänä vuonna sinne panna! Niin kauan kun ei munamakaroni kasva maassa, ostan sen mielelläni Lidlistä ja jätän perunan nostot ja laskut muille.

Viikonlopun viiniarviot
Lauantain aterialla nautimme jauhelihakastiketta ja pinaatti-juustotuorepastaa, viini Monte Ory Tempranillo Cabernet Sauvignon 2002, Espanja, 6,94 e, keskitäyteläinen, pehmeähkö, kevyesti vaniljainen, rypäleet Cabernet Sauvignon, Tempranillo, Merlot.

Viini täydensi erinomaisesti muhkeaa tomaatin kyllästämää soossia ja keskusteli haastavasti päälle roiskaistun parmesanin kanssa [röyh, jano, kluk, vichyä]. Sopivan hapokas, mutta samalla rakastettavan pehmeä ja sulattelevan touhukas. Tuoksua emme ehtineet havainnoida, kun jo pohja paistoi putelista.

Sunnuntain menuulla mussutimme banaanikotkoa ja riisiä, viini Estola Reserva 1998, Espanja, 7,16 e, keskitäyteläinen, pehmeä, nahkainen, rypäle Cencibel.

Viinin valintaan vaikutti merkittävästi se, että mitään erityisesti kotkolle sopivaa viiniä ei enää ollut jäljellä kaapissa ja oli tempaistava rohkeasti vaan ensimmäinen näppeihin osunut vähemmän täyteläinen flinda ajoon. Kun vielä plussa.comin viini-ruoka -haku lähestulkoon suositteli tätä viiniä kanan kyytipojaksi, niin plop! Viini oli melkeinpä mokkanahkaisen utuinen, särmikkään pehmeä ja mehevälle kotkolle hyvin tilaa antava, lähes henkäelevä. Kaikki meni taas, slurps. Outo rypäle tuo Cencibel, mutta ei yhtään paskempi.

Suosimme näköjään tänä[kin] viikonloppuna Espanjalaisia pullotteita. Pidämme pehmeästä punaisesta.

Joko simat pihisee ja skumppa kylmenee? Varo vaan, vappu tulee äkkiä!

Luxus mokkaa vai Costa Ricaa?

Ikäkulusta, pitkään hyvin palvelleesta kahvinkeittimestämme hajosi kannu. Uusi vastaava olisi maksanut lähes 20 euroa [!?!], joten päätimme hylätä muutenkin jo melko rapautuneen aparaatin ja hankkia tilalle uuden. Lauantain ostosreissulla suunnistimme tavaratalon pienkoneosastolle sillä silmällä. Kahvinkeittimen osto nyt ei pitäisi olla kovin seksikäs eikä monimutkainen toimenpide.

Vaan kuinkas kävi. Liikkeessä kohtasimme hyllymetreittäin toinen toistaan ihmeellisempiä laitoksia, joilla kaikilla nähtävästi voi myös keittää kahvia. Myyjätär vaani epäröivää hypistelyämme hetken aikaa matkan päästä ja hyökkäsi sitten luoksemme. Hän aloitti tarpeemme kartoituksen luotaavilla kysymyksillä ja päätyi ensimmäiseksi esittelemään yli 200 e maksavaa espresso-normaalimokka -yhdistelmäkeitintä. Kuuntelimme luennon kohteliaan kiinnostuneina, vaikka kumpikaan meistä ei juo espressoa ja kahviakin tosissaan vain toinen. Möhköfanttimasiina ei olisi edes mahtunut keittiössämme kahvinkeittimelle varattuun tilaan. Seuraavaksi myyjätär siirtyi Moccamaster-osastolle ja kuvaili vakuuttavasti lasiputket, tippalukot ja automaattiset toiminnot. Edelleen hintahaitarissa keikuttiin siellä yläsegmentissä. Lisäksi Moccamasterit ovat minusta rumia. Olkoon muuten kuinka kestäviä ja erinomaisia hyvänsä. Siitä matka jatkui kohti terästermoksia ja ufo-futuristia sumppiasemia. Tässä kohdin oma valmistautumattomuutemme aiheeseen aiheutti ahdistuskohtauksen ja pakenimme paikalta ”miettimään vielä”, ennen kuin olisimme ymmärtämättömyyttämme vahingossa ostaneet jonkun supernovahärvelin.

Vedimme hetken henkeä, kävimme periaatteellisen kahvinkeittimen ominaisuusmäärittelykeskustelun perhepiirissä ja jatkoimme matkaa kohti vastikään avattua, edullisesta hintatasostaan tunnettua alan liikettä. Henkilökunta ei ollut millään lailla häiriöksi ja saimme ihan rauhassa, omaan tahtiimme valita Kaukoidän ihmeistä sen meidän makuumme ja huushollin väreihin parhaiten soveltuvan perusmallin, joka oli vielä ihan edullinenkin.

Innostuimme samaan hengenvetoon hankkimaan myös leivänpaahtimen – tuon vihonviimeisen vyötärönkadottimen, jota olen vuosia yrittänyt taloudestamme torjua [ja nautiskellut paahtoleivästä vain työmatkojen hotelliaamiaisilla]. Nyt se on menoa, varo vaan nappi!

Ah, mikä ihana aamu tiedossa; paahtoleipää ja Kaukoidän mokkaa!

Hetki lyö, minä en

Kotimme (ja makuuhuoneemme ikkuna) sijaitsee 10 metrin päässä lähiökippolan ovesta. Näin viikonloppuisin siellä lauletaan kovastikin karaokea. Ja ilmojen lämmettyä pidetään kippolan ovea auki. Tarkemmin ajatellen - mitään ei kyllä lauleta ennen puoltayötä, mutta sen jälkeen senkin edestä aina pilkkuun 1.30 saakka. Meno kiihtyy heti, kun asiakaskunta on päässyt sopivaan lauluvireeseen.

Top 10 tonight:

1. Mombasa
2. Tummat silmät, ruskea tukka
3. Aikuinen nainen
4. Oi niitä aikoja
5. Viidestoista yö
6. Anna mulle tähtitaivas
7. Sininen ja valkoinen
8. Saat miehen kyyneliin
9. Varrella virran
10. Vain elämää

Upeaa, että tuulipukukansakin uskaltaa ilmaista itseään ja syvimpiä tuntojaan. Jokainen ilmaisutilaisuus [itsensä kanssa sovussa, vaikka hiukkasen hönössäkin] on sopivaa käyttää hyödyksi. Ellei osaa laulaa [edes kippolakaraoken vertaa], voi vaikka skrivailla blogiin. Pääasia, että pystyy purkamaan omia tuntojaan ja ehkäpä heittäytymään hetkeksi itsensä ja niiden omien solmujensa ulkopuolelle. Tarvetta siihen tuntuu olevan ja se näkyy myös täällä blogistanissa. Meille kaikille on onneksi tilaa. Varomatta vaan!

Kauas pilvet karkaa, niin minäkin…

Sana viikonvaihteeksi: Tuliko tultua

Viikonloppu tulee! Ajatukseen tulee suhtautua hilpeällä kepeydellä, vaikka se voikin tulla kalliiksi ja ohjelmaan voi tulla viimehetkellä muutoksia. Antaa tulla vaan!

Aika tosin voi tulla pitkäksi. Varsinkin, jos ei tule edes ottaneeksi siksi, ettei siihen tule tilaisuutta. No, eipä voi tulla vieroitusoireitakaan. Tulee suru puseroon, jos ei ole tilaisuutta tulla, vaikka pukki voi tullakin ikkunan taa.

Mitä jos joku kutsumaton vieras sattuu tulemaan kylään? Silloin tulee seurustella ja olla tulevinaan toimeen. Jutunaiheista voi kyllä tulla pulaa. Tuskin kannattaa tulla viivana kauempaa.

Aina on vaara tulla tutuksi, kuulluksi, sorretuksi, ymmärretyksi, riippuvaiseksi, valituksi tai hyvälle tuulelle. Postiluukusta voi tulla ilmoitus, josta voi tulla ongelmia. Haluat ehkä tulla joksikin toiseksi?

Saattaapa sitä tulla vaikka uskoonkin. Tai raskaaksi, hulluksi, äidiksi, sokeaksi, vanhaksi, kotiin tai ulos kaapista. Vanhuuskaan ei tule yksin. Saa tulla pyyhkimään, vaikka ei voi tulla rajan taa.

Pahinta on, jos tulee kirveestä tai puukosta. Silloin voi tulla ruumiita ja omaisille tippa linssiin. Pitäisi kai miettiä, miten haluaa tulla haudatuksi?

Taitaa tulla kesä. Alahan tulla. Kai viereesi tulla saan?

Tuli tehdyksi ~ tuli tehtyä
Vaihtelulla on murretausta. Kumpikin muoto käy myös yleiskielessä.
Suomen kielen lautakunta käsitteli asiaa jo 1973 ja päätyi tähän kantaan.
- Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Kielitoimisto - http://www.kotus.fi/

Mistäs tiesit tänne tulla? Voi tulla virheilmoitus tai toimintahäiriöitä. Tulee varoa.

Voi äiti: Marttyyri pyykkituvassa!

Lähes jokaisessa taloudessa lie nykyisin pesukone. Äidilläkin on, kelpo kone onkin: sopivan kokoinen, toimii hyvin ja puhdasta tulee. Se hankittiin aikanaan juuri siksi, että hän pääsisi vanhoilla leskirouvanpäivillään mahdollisimman helpolla. Voisi pesaista koneellisen silloin tällöin, sitä mukaa kun yhden hengen taloudessa pyykkiä syntyy.

Mutta joku kumma tyyppivika masiinassa on. Empiiriset mammatekniset käytettävyyskokeilut osoittavat, että sillä ei voi pestä muuta kuin pikkupyykkiä. Niitä moneen kertaan paikattuja, virttyneitä kalsonkeja, pinttyneitä rispaavia aluspaitoja ja liian pieniksi kutistuneita, haalistuneita trikooyöpukuja. Liinavaatepyykkiä ei pienellä pesukoneella voi pestä, vaan niitä pitää kerätä hervoton kärryllinen ja lähteä jyräämään sen kanssa kohti pesutupaa. Kunhan mamma on ensin kipaissut hakemassa huoltoyhtiöstä [kahden kilometrin päästä] pussillisen pesupoletteja.

Pesutupa sijaitsee viereisessä talossa ja menomatkalla on melko tiukka ylämäki. Mamma tuikkaa nitroa kielen alle, ottaa tuiman taistelijamamman ilmeen ja kiihdyttää viimeiseen ratkaisevaan kaarteeseen. Näppärällä ranneliikkeellä hän saa kuin saakin kiepsautettua pyykkivankkurit pesutuvan puolelle ja pesu-operaatio voi alkaa. Koriin vaivalla viikkojen aikana säästelemänsä sisältö täyttää lähes puolet megalomaanisesta suurtalouspesukoneesta. Omoa reikään ja kone käyntiin. Välillä ehtii juosta kotiin sumpille.

Valmiin pesutuloksen mamma lätkii erissä linkouslaitteeseen. Sen jälkeen hän pakkaa märän pyykin takaisin peräkärryyn ja laskettelee [nyt alamäkeen] omassa talossaan sijaitsevaan kuivaushuoneeseen. Puhkuen hän taistelee itseään suuremmat tekstiilit liian ylös asennetuille naruille ja käynnistää puhaltimen. Taas on aikaa käydä kotona sumpilla. Vähintään tunnin välein on kuitenkin syytä piipahtaa tarkistamassa pyykin kuivuusastetta. Saattaahan olla, että se ei kuivukaan ajoissa ennen kuivaushuonevuoron päättymistä.

Seuraavana päivänä mamma roudaa puhtaan valkopyykkinsä jälleen viereiseen taloon, nyt mankeliin. Parin tunnin venyttelyn, vanuttelun ja mankeloinnin jälkeen sileä pyykki on valmista kärrättäväksi kotiin. Sen jälkeen voikin [jos vielä henki pihisee ja muuten on voimia jäljellä] suunnistaa kerskumaan talon muille mammoille ja satunnaisille kulkijoille hämmästyttävästä uroteostaan; pesutuparetkestä.

Mikä näitä mammoja oikein vaivaa? Miksi ihmeessä pitää ehdoin tahdoin revittää itsensä finaaliin lakanapyykin reunassa? Miksi ei voi antaa periksi, hyväksyä sitä, että ei enää jaksa entiseen tapaan ja ottaa vastaan tarjotut apuvälineet? Jos ihmisen itsensä mielestä ainoa kyvykkyyden mitta [olemassaolon oikeutus] seniorivuosilla on tekemisen määrä ja jaksamisen aste, niin ei ihme, että suorilta jaloilta mammaa kaatuu. Surullista katsottavaa, kun ei sukupolvensa työnsankari osaa vieläkään nauttia elämästään. Varo vaan mamma, ettei aika lopu kesken.

Koiralla on omistaja, kissalla henkilökuntaa

Misse, tuo enimmäkseen suloinen kotipesämme itsevaltias on myös aistinut kevään koittaneen. Etenkin, kun tätä kerrostalo-karvaturpaa on jo muutaman kerran valjasteltu ulkoilmassa, missä Misse voi rauhassa tähystellä misunsydämensä kyllyydestä lintuja ja nuuhkia luonnon kiinnostavia odöörejä. Ihmislemmikin kevyt puolen tunnin iltalenkki kestää Missen kanssa puolitoista tuntia, kun aina välillä pitää pysähtyä jäkittämään milloin mitäkin ihmettä. Siksipä Misse ei pääsekään viikolla ulos-ulos, ainoastaan parvekkeelle. Parvekkeella on kuulemma todella tylsää, nau.

Tästä henkilökunnan omasta mukavuudenhalusta johtuvasta ulkoilurajoitteesta Misse tietysti suivaantuu suunnattomasti ja muuttuu hetkessä elämäänsä erityisen tyytymättömäksi Misseksi. Tämä mood swing ilmenee käytännössä niin, että Misse seuraa henkilökunnan kulloinkin kotosalla olevaa, kissaperspektiivistä katsottuna täysin toimetonna haahuilevaa edustajaa herkeämättä ja valittaa surkealla kärsivän Missen äänellä, jotta nyt ei palvelu tyydytä. Ellei veräjän ovet aukea, niin ainakin hiirenmetsästystä on tarjottava vaihtoehtoiseksi virikkeeksi ja pidemmän kaavan mukaan.

Missen suosikkilelu on onki, jonka toisessa päässä on henkilökuntaa. Henkilökuntaan ei vaan voi yhtään luottaa. Heti kun Misse leikin tiimellyksessä kääntää vatsakarvansa taivasta kohti vetääkseen hetken henkeä, niin jo on henkilökunta livahtamassa kyseenalaisiin puuhiin [kuten sen kummallisen, mustan lätyskän kimppuun, jota napsutellaan sormilla niin tiuhaan, ettei ehditä edes silittää].

Näissä leikkimisen laatua ja kestoa uhkaavissa tilanteissa Missen on pakko turvautua äärimmäisiin voimakeinoihin ja hippasen kynsäistä sohvan päätyä tai singahtaa verhoa pitkin katonrajaan. Ensin näytösluonteisesti ja jos ei se aikaansaa toivottua toimintaa, niin sitten kovemmilla paukuilla. Johan tulee henkilökuntaan ja leluun liikettä! Kurr.

Viikoilla usein myös eväät on ihan peestä. Misse kun haluaisi mussuttaa homejuustoa – mieluiten Stiltonia tai miksei hätätilassa Pirkkaakin [ellei henkilökunta ehdi leikkikiireiltään tienaamaan], mutta kuppiin lyödään toistuvasti sitä samaa tylsää arkimuonaa, jota on syytä ylenkatsoa ihan kurinpitosyistä. Naukurr, taidan singahtaa taas verhoon. Vai hotkaisenko välipalaksi pätkän viherkasvia, [etenkin sen MULTAA voisin kuopia]? Varo vaan!

Yhdestä asiasta tiettävästi sopii olla samaa mieltä henkilökunnan kanssa - voi kun olisi jo viikonloppu!

Anna mulle ne vastaukset…

Jos joku välttämättä haluaa antautua vaaraan voittaa matkan Strasbourgiin, käy pelaamassa. Saattaapa jäädä jotain EU:stakin mieleen. http://www.europaquiz.org/

Tunnetko tyypin: Lehtikauppias

Sen mitä luppoaikaa jää Taloustutkimuksen pussikeitto- ja moottoriöljyarvioiden sekä Kauniiden & Rohkeiden väliin varastaa yhä useammin itsekkäästi käpälässä plimputtava ”Tuntematon numero”. Ei auta, vaikka siihen ens alkuun jättää vastaamatta, tuo sitkeä tuntematon puhelinmyynnin tehosoldaatti se yrittää aina vaan uudelleen.

Lähimmän viikon sisällä on jo 4 eri kauppalopoa soitellut akkain lehtien toinen toistaan uskomattomampien asiakasetutarjousten tiimoilta. Vaikka kuinka yrittää päästä väliin henkäisemään oman mielipiteensä asiasta (kuin myös ajankäytöstään), sen vertaa ei suunvuoroa saa, ennen kuin pakollinen liturgia on luriteltu loppuun. Varo vaan.

Kauppalopo: Puhunko nyt ainailonan kanssa?

ainailona: Mur, mitä sä myyt?

kl: No kylläpä lykästi kun tavoitin pikku rouvan kotosalta näin mahdottoman kauniina kevätiltana. Niin olen Pekko Puhelinmyyjä Turhuuksien rovio –kustantamosta ja meillä olisi nyt meidän erityisen kunnostautuneille [ja laskunsa ajallaan maksaneille] asiakkaille oikein mojova tarjous, josta en usko, että pikku rouvakaan voi kieltäytyä. Teillehän on [muinoin esihistoriallisella nuoruusajallanne noin 20 vuotta sitten] tullut tämä meidän lehti. Mitä piditte siitä?

ai: [Ai vieläkö se kyseenalainen bulevardijulkaisu ilmestyy? Ajattelin jo nuoruuden epäkypsällä arvostelukyvylläni, että läpyskä on ihan peestä, mutta en tohtinut pahoittaa kummitätini mieltä, joka hyväntahtoisesti oli sen minulle tilannut. Eihän siitä saa edes biojätteen kestävää käärettä.] Ei oikein tullut muistaakseni luettua lehteä ja nykyisinkin on niin paljon muita kiireitä, ettei kyllä ehdi viikkolehteä seuraamaan.

kl: No mutta sehän on hauska kuulla, että tuote on rouvalle tuttu [kato, muisti se dinosaurus lehden sentään]. Olen todella iloinen, kun voin tehdä juuri sinulle ainailona [sadasyhdeksäs soitto tänään] aivan tajunnat räjäyttävän hyperextratarjouksen tästä tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävästä lehdestämme: lahjoitamme SEITSEMÄN KUUKAUDEN lehdet ilmaiseksi!!! Kuinkas nyt suu pannaan, ainailona [tartu täkyyn, tartu täkyyn]?

ai: [Ilmaisia lehtiä ei ole kuin metrossa.] Jaa, eikö tilauksesta tule muka mitään kustannuksia?

kl: [Ei taida ollakaan niin pöljä daami kuin toivoin.] Lehtemme pienin tilausjakso on ihan laskutusteknisistä syistä yksi vuosi. Maksat siis vaan viidestä kuukaudesta ja saat vuoden ajan mieluista lukemista ihan hävyttömän edulliseen 1e/kpl hintaan. Irtonumero maksaa yli 4e/kpl [vaikka onhan se harva se viikko tarjouksessa]. Ihan valtava säästö tässä odottaa ottajaansa. Laitetaanko lehteä tulemaan sinne Tarkaneuronkujalle? [ei tossa osoitteessa luulisi olevan pikkurahan puutetta, tilaa nyt vaan tästä täytettä elämääsi]

ai: [No ei tasan laiteta, mutta antaa nyt hemmon lätistä loppuun asti, ettei vaan mene pojalla pasmat sekaisin]. Ai minkäslainen lasku siitä tulisikaan?

kl: [nonni, nyt eukko lämpenee jo…] Eikä siinä vielä kaikki! Ei taideta olla tilaajalahjoilla uskollista lukijaa juurikaan muistettu? No, nyt siihen asiaan on luvassa korjaus. Saat tilaajaetuna yllätyslahjan, josta voin sen verran kertoa etukäteen, että mistään huulipunanäytteestä ei ole kysymys [mainoslahjavarastoa vuosien varrelta tyhjennetään]. Lahja laitetaan hetimiten postiin, kun olet maksanut laskun 78 e. Laskun voi toki maksaa useammassakin erässä. Miltäs tämä kuulostaa [no jo on …kele, jos ei rupee eukon kukkaronnyörit aukeamaan]?

ai: [Kalliilta kuulostaa, etenkin kun en ole pätkääkään kiinnostunut lehdestä enkä aio sitä tilata. Mutta olet kyllä poikakulta ihan oikealla alalla, sen verran soljuen tuo läppä lentää. Valitsit vaan nyt väärän kohteen ja tuhlasit aikaasi]. Kyllä mä nyt jätän kuitenkin tarjouksen väliin.

kl: Sitten minä kiitän [taas kerran, perkele] rouvaa arvokkaasta ajasta ja toivotan [oikein jumalattoman veemäistä] aurinkoista kevään jatkoa!

ai: Kiitos samoin [Älä soita tänne enää koskaan]!


Kaikella kunnioituksella ammattikuntaa kohtaa... kyllä omat duunit alkaa taas tuntua ihan järkeviltä.

Puhdistava kankainen

Oton päivän kunniaksi tuli pitkästä aikaa otettua oikein kunnon perskänni. Semmonen kohtuullisen ripeässä tahdissa kupitettu hulvaton humalatila, johon voi hankkiutua vain tutussa ja turvallisessa seurassa rauhallisin mielin ilman huolta tulla rullatuksi tai knullatuksi. Tila, jossa kaatuilee vetelänä ympäriinsä itseään sen suuremmin satuttamatta ja laukoo viinahuuruisia älyttömyyksiä - alitajuntansa perukoilla viikkoja piileskelleitä synkeitä syyllisyydensekaisia haja-aatoksia - tietenkin juuri hänelle, joka on rakkain ja kaikesta räyhäämisestä huolimatta aina vaan sitkeästi siinä rinnalla.

Aamusella äimistelee…

• Mihin se muisti taas meni? Tuleekohan se takaisin?
  
• Muistinkohan kiittää ja hyvästellä emännän? Vai teinkö sen peräti useamman kerran?
  
• Miten tultiin kotiin? Missä mun auto on?
  
• Miksi kaukosäätimen toinen paristo on hukassa? Hämärästi muistan heittäneeni kalikan seinään…
  
• Miksi nukun täysissä pukimissa ja maskissa?
  
• Onko lompakko tallella? Entäs röökit?
  
• Miksi kissa ei tamppaa tänään vaan kiertää nenäänsä nyrpistellen matkan päästä?
  
• Päässä tuntuu kuhmu?! Pohkeita kivistää – olenkohan tanssinut?
  
• Ukkokulta esittää omituisia kysymyksiä?
  

Morkkis!!!

Vichyä! Buranaa! Unta….Syntisen kaunis päivä, mutta ei vaan kärsi mennä parveketta pidemmälle, häikii ja otsaa vihloo. Krooh…

Kunnes myöhään iltapäivällä alkaa virota. Olo on ihanan puhdistautunut, mieli nollaantunut ja kärsitty kankkusrangaistuskin tuntuu täysin oikeutetulta. Suolaista ruokaa naamaan ja saunaan.

Varo vaan elämä, palaan! Rohkeasti kohti Yrjön päivää.

Mai ingliish not veri bääd

Noriko Showta muistuttava työviikko tönkkösuolattua tankero-enklantia työkielenään käyttävässä, kansainväliseksi väkipakolla sorvatussa yrityksessä, (jossa se ei ole kenenkään äidinkieli) vie tunnollisimmankin parastaan yrittävän riviraatajan sen verran hapoille, että tuntuu suorastaan kutsuvalta päästä näpsyttelemään tätä ihanaa suomenkieltä. Ei armaampaa, ei kauniimpaa, ei herkempää peliä konsanaan liene.

Onhan se teoriassa tasapuolista kaikille, että jokainen joutuu duunissa ilmaisemaan itseään vieraalla kielellä, mutta ei se töiden tekemistä millään lailla edistä. Varsinkaan silloin, jos työnä on kehittää jotain olemassa olevaa tai luoda uutta. Harva kykenee ajattelemaan sujuvasti englanniksi, jos ei ole entuudestaan olemassa englanninkielistä ajatusmaastoa, mihin omansa voisi istuttaa.

Ensin pitää tehdä aatoksensa paikallisesti ymmärrettäväksi, ainakin itselleen. Sitten pitää keppostella niille sanakirjan avustuksella englanninkieliset vastineet, joiden voi kuvitella selvittävän asiaa muunmaalaisille kollegoille. Jonka jälkeen heidän suunnassaan taas yritetään sanakirjan kautta ymmärrykseksi yhyttää, mistähän tässä olisikaan oikeasti kysymys. Todennäköisimmin kuitenkin jokainen kansakunta ymmärtää asiat jostain kohtaa väärin alkuperäiseen aatokseen nähden ja hurlumhei - ikiliikkuja on valmis.

Asiaa vetvotaan ensin muutama viikko viikoittaisissa puhelinkokouksissa, meilillä ja messengerillä. Oikaisevia dokumentteja syntyy joka suunnassa, niitä edelleen oikaistaan ja tulkkaillaan ristiin rastiin. Saattaapa asian prioriteetti edellyttää joskus jopa live-tapaamista, jolloin puolen tusinaa ihmistä lennähtää sovittuun kohteeseen, missä sitten ajatuksia aukipiirretään, kaulitaan ja käännetään päivän, parin verran. Sovitaan, kuka laatii yhteisen yhteenvedon. Sitä kommentoidaan muutama viikko. Itse asian alkaessa vihdoin kirkastumaan, voidaankin siirtyä ymmärryksestä syntyneiden eriävien mielipiteiden käsittelyyn eli aloittaa itse projekti. Take a pig step.

Kun yksi rehkii ja yksi raataa
ja kaikki repii ja kaikki kaataa,
kun yksi kantaa ja kaikki sortaa,
kun yksi muuraa ja kaikki murtaa
ja yks se anteheks antaa vaan -
niin minne yksi se joutuukaan?
-Eino Leino –

Varo vaan – gastroskopia häämöttää….

Kun nainen auton suunnitteli

Suomen Kuvalehden numerossa 10/04 on artikkeli ensimmäisestä pelkästään naisvoimin suunnitellusta autosta. Olkoonkin, että kysymys on Volvosta, on konseptiautossa silti runsaasti elähdyttäviä ja elämää helpottavia uusia ratkaisuja. Suunnittelua ohjasivat tiemmä ne asiat, mitkä naisten mielestä autoista yleensä puuttuu: runsaasti säilytystilaa, hyvä ergonomia, vaivaton huolto ja helppo pysäköinti.

Kaikilla herkuilla

• Konepeltiä ei kerta kaikkiaan saa auki muualla kuin huollossa. Loistavaa! Kuka siellä nokkapellin alla haluaisikaan ropeloida sormet mustana ihmettelemässä jotain sellaista mistä ei kuitenkaan ymmärrä mitään. Kun auto tuntee tarvitsevansa huoltoa, sen tietokone lähettää huoltoliikkeeseen tekstarin ja tuota pikaa huollosta jo soitellaan naisautoilijan perään. Huoltoasioissa siis.
  
  
• Pissapojan täyttöreikä on sijoitettu heti kuljettajan oven viereen bensan täyttöaukon rinnalle. Tarvitsee vain osua törppöineen oikeaan noista kahdesta vaihtoehdosta. No big deal. Myös täysin turhat mittarit, kuten kierroslukumittari, on poistettu. Vilkku on sijoitettu viisaasti sivupeiliin, jotta helpommin näkee, kumpi olikaan päällä.
  
  
• Auton maalipinta on likaa hylkivää materiaalia. Usein paniikkihäiriön kaltaisia kohtauksia laukaiseva, toinen toistaan hämmentävimmille pesulinjoille sovittelu vähenee oleellisesti ja aikaa jää enemmän itse ostoksiin (lauantaisin kauniilla ilmalla pesujonossa saattaa tärvääntyä puolikin tuntia!).
  
  
• Kiesissä on yhdistetty etu- ja taka-ovi, joka aukeaa lokin siiveksi ylöspäin. Näin ostokset saa vaivattomasti survottua elokuvateatterinistuimen tavoin kasaan taittuvan takaistuimen jalkatilaan yhdellä oven avauksella. Eikä perperin helmat kuraannu kömpiessä pukille. Tuulisella säällä saa kyllä olla tarkkana, ettei auto lähde lentoon. Ja taitaa parkkiruutustandardikin mennä uusiksi leveyssuunnassa.
  
  
• Pysäköinti ahtaimpaankin taskuun tapahtuu sensorin lempeässä valvonnassa, vaikka suurista ikkunoista näkeekin hyvin mihin keula ja perä päättyvät. Kuljettaja voi vartoillessa vaikka viilata kynsiään tai korjailla huulipunaansa.
  
  
• Käsilaukulle ja läppärille on varattu reilusti säilytystilaa etuistuinten väliin. Näin ne ovat myös maantierosvoille hyvin näkyvässä paikassa sopivasti esillä.
  
  
• Ohjaamon suunnittelussa on pyritty luomaan makuuhuonemaista tunnelmaa. Toivottavasti ei vaan huomio liikaa kiinnity ajaessa makuuhuonepuuhiin…. Pääntuessa on kolo poninhännälle, polkimissa tuki kengän koroille. Vesipestäviä, vaihdettavia istuinpäällisiä löytyy vaativaankin makuun. Kyytiin mahtuu niin koirat, kissat kuin ipanatkin, mahdollisesti turvaistuimeensa saattaa onnistua sijoittamaan myös miehen.
  

Jäänkin oikeastaan kaipaamaan enää pientä hiomista unelma-auton viimeistelyyn:

• auton tietsikkaan lisää potkua, jotta se tunnistaa olevansa Lidlin parkkipaikalla ja sylkäisee ovea avatessa kouraan kärrykolikon
  
• jonkun vakiosäätövipstaakkelin, jolla normaalihermoinen, suht’ kevytkaasujalkainen henkilö kykenee ajamaan nykyisin niin suosittua 30/40 km tunnissa nopeutta.
  
• sanelulaitteen kojelautaan, johon voi turista matkan aikana vastaanotetut lisäykset ostoslistaan ja ajo-ohjeiden tuoreimmat käänteet
  
• tupakansytyttimessä (miksi ihmeessä sitä edelleen kutsutaan tupakansytyttimeksi, vaikka kukaan ei sillä sytytä tupakkaa?) ladattavan hieromasauvan, jolla voi viihdyttää itseään aamuruuhkassa.
  

Ehkäpä jo ensi vuoden mallissa… ja eiku baanalle!

Herkät kerkät keväimen

Lukekaa Eikkaa, kuinka ajattomasti lantussansa leikkaa….

"Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä
ja kuulemme ääniä kuutamo-yön,
me astumme hyllyvän sammalen päällä
ja illan on varjoa ihmisen syön.

Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulaa
yön helmassa toistansa huhuilevaa
ja varjoa kaksi jos lempien kaulaa, -
se sentään, se sentään on ihanaa!"

- Eino Leino -

Ei ihmisen elossa loppujen lopuksi perusfiilikset ole miksikään muuttuneet. Ikävä toisen luo on yhtä polttava kuin sata vuotta sitten. Tallella on tarve löytää se ainoa oikea, kohtalon juuri minulle tarkoittama vastinpari, vakkani kansi, jonka kanssa voisi tuntea itsensä eheäksi ja onnelliseksi. Edes hetken. Ja sitten reippahasti kohti seuraavaa, jos ei kertalaakista ainoa oikea osu jyvälle.

Keinot tuon ikävän lievittämiseksi sen sijaan ovat lisääntyneet ja kuten niin moni muukin asia – tehostuneet. Enää ei poikamiesten tarvitse koko kesää unenomaisesti tähystellen ylioppilaslakki takaraivolla saapastella pitkin maitolaitureita ja apilaniittyjä sitä oikeaa kesämekossaan kirmailevaa pontevapohkeista maitotytteliä bongailemassa vaan blondinsa voi valikoida vaivattomasti netistä. Aitan nurkalla piirittämiseen ja koivun katveesta kyttäämiseen ei tärväänny tolkuttomasti suven suloisia, valoisia öitä vaan yöt voi käyttää heti huolella hyödyksi - kunhan tunnusteluvaiheessa on osannut tehdä oikeat kysymykset ja vastauksista realistiset johtopäätökset.

Houkuttelevaan lähitaisteluun ihan itsekkäistäkin syistä antautuneen naisen ei tarvitse suin surmin syöksyä virrantöyräältä kosken kuohuihin hairahduksensa jälkeen vaan tapahtuneen voi arkistoida tyynesti vauhdilla karttuvien kokemustensa joukkoon. Vaikka sessiosta olisikin pitkäkestoisempia seurauksia, niin ei se ole mikään häpeä – päätyyhän suuri osa naisista tavalla tai toisella kuitenkin yksinhuoltajiksi jossain elämänsä vaiheessa. Olosuhteet voivat silti olla paremmat, kuin muinoin sarkahousuisen, pontikkaa litkivän ja mustasukkaisuudessaan piehtaroivan isäntämiehen huomion ainoana kohteena kyhjöttäminen metsäkulmilla tiettömän taipaleen takana.

Romantiikan loihtimiseen tarvitaan myös uusia keinoja ja sen sortin kyvykkyyttä. Enää ei riitä, että timotei hampaissa lausuu kerran kesässä ”Tiesin, että tulet rakkain. Kohtalo on meidät yhteen saattanut ja mikään mahti maailmassa ei voi meitä enää erottaa. Astu kanssain heinäkasaan ja antaudu vahvoille käsvarsillein” ja lyö ruisleivän kalliinsa kainaloon huomenlahjaksi. Heinäkasat ovat vaihtuneet hästensiin retrohenkisessä ruskeankukertavassa makuualkovissa, keittiön puolelta pitää kuulua muutakin kuin hysteeristä mikron piipitystä ja silti antautuminen voi jäädä toteutumattomaksi haaveeksi. Koskaan ei voi tietää tuleeko rakkain vai ei. Matkalla tuo on saattanut kompastua vieläkin kiinnostavampaan futoninomistajaan, joka tarjoilee sussulleen suvereenisti sushia. Tai sitten perillä oikeassa osoitteessa ei vaan tule. Entisaikaan kukaan ei ollut edes kiinnostunut aiheesta ”naisen tuleminen”, ei edes nainen itse.

- Vaik’ aika entinen ei koskaan enää palaa
silti ihminen se haluu halaa
etsii, yrittää ja kompuroi
luovuta ei koskaan, ain unelmoi. -

"Kuka on hän? Kuiskeko kuutamo-yön,
maan haltia, metsien haave,
vai lauluko laulajan rinnasta vain
ja henkeni yöllinen aave?

En tiedä, mut aave jos ollut hän lie,
niin johtanut ei hän harhaan,
ja jos oli laulu hän rinnastain,
niin lauloin ma lauluni parhaan."
- Eino Leino -

Varo vaan, Hän voi luurailla jo yhden hiiren viemän päässä…

Syökää munaa, syökää munaa!

Pitkät pääsiäisen pyhät voi todella hyvällä omallatunnolla omistaa munan syömiseen ilman pienintäkään epäröintiä tai tunnontuskaa. Itse asiassa muna päihittää mennen tullen kanan kuin myös Tanskalaisen sian, puhumattakaan hullusta lehmästä, itsensä sitkeäksi jolkotelleesta hirveestä tai lapasessa marinoituneesta määkiväisestä.

Muna, tuo elämän jatkumon kiistämätön symboli ravitsee ja hellii elimistöä niin kovin monipuolisesti, vieläpä monisyisesti. Siihen ei koskaan kyllästy, koska sen voi laittaa niin monella eri tavalla. Se maistuu aina yhtä herkullisen tuoreelta ja sisältää useimmiten vielä yllätyksen. Ensivaikutelma on usein pitkä ja viipyvä, jälkimaku taas antava ja hedelmäinen. Harva voi sanoa kyllästyneensä munaan – jos siltä alkaa tuntua, kannattaa kokeilla jotain uutta lajiketta, kuten onnellista, luomua tai kyöpelinvuorta.

Tärkeintä on muistaa, että valitsee vain luotettavien, lähialueella sijaitsevien tuottajien munia ja nauttii ne tuoreeltaan. Liian pitkä kuljetus saattaa aiheuttaa munalle väri-, maku- ja säilyvyyshaittoja, jotka todennäköisesti heikentävät loppukäyttäjän makuelämyksen laatua.

Kevään ehdottomin uusi hittieväs on ”munaa halvassa” – resepti, jonka jaan tällä kertaa JUURI SINULLE ihan ilman ppm/pvm/tmm, ei oo ees kestotilaus, ollos hyväkäs:

Ainekset:
laadukas muna
runsaasti halpaa Alkon brändyä (max. 12 e/70cl)
kookoshiutaleita
vaahterasiirappia

Otetaan muna käteen. Dipataan se huolella vaahterasiirapissa ja kieritellään kookoshiutaleissa. Naukataan suuhun kunnon kulaus nykyisin ah niin halpaa brändyä. Huljutellaan munaa suussa halvassa brandyssä ennen lopullista syömistä ja nielemistä. Nam. Otetaan toinen selventävä kulaus ah niin halpaa brandya. Nuollaan … sormet. Nam. Toistetaan jos munia ja brandya on vielä jäljellä.

Parasta tietysti kuoristaan vapautetulla Mignonilla…. sanokaa Muna kun haluatte hyvää.. Ja nyt ei kannata varoa kuin itärajan yli tulevia munia, etenkin jos ne ovat rekassa…. tai ukkokullan autossa...

Tunnetko tyypin: lippalakki liikenteessä

Tyypin bongaa varmimmin sunnuntai iltapäivisin tai arkipyhänä Kehä ykkösellä itään vasemman puoleisella kaistalla, jolle hän on tukevasti ryhmittynyt heti Turuntien liittymän jälkeen aikomuksenaan kääntyä tien toisessa päässä 15 kilsan kuluttua kohtsilleen vasemmalle Kontulaan. Kulkupeli voi olla mikä hyvänsä pappatunturista transittiin – tyypillisesti kuitenkin hieman ikääntyneempi ooppeli tai kansankottero, joka on kuin ihmeen kaupalla luikahtanut läpi katsastuksesta ilman peruutuspeiliä ja vilkkuja. Parhaiten tyypin silti tunnistaa itsenäisestä, sivuilleen vilkuilemattomasta pönöttävästä ajotavasta ja piirun verran alle korkeimman sallitun ajonopeuden vauhdista. Lopullisen varmuuden lajinsa edustajasta saa, kun havainnoi kuljettajan tähyilevän ympäristöä (sen vähän mitä ulkomaailmasta piittaa) lippalakin alta – kyseessä on selkeä lippalakki liikenteessä (ll) eksemplaari, lähes poikkeuksetta keski-ikäinen miesautoilija.

Kuka jumalauta on keksinyt tuon noidutun autistisen autoilijan taikahatun? Sen kun painaa päähänsä lakkaa ympäröivä liikenne kokonaan olemasta ja saattaa keskittyä täysin omista lähtökohdistaan matkansa etenemiseen. Roviolle joutaa mokomat reuhkat; Hankkijan logolla ja ilman – maahan poljettava ja poltettava kohdatessa!

Varo vaan, sieltä se hyppää sinunkin eteesi kun sitä vähiten osaat odottaa.

Voi äiti!

Vielä hiljattain Arkadian ja Budan diskovalojen hohteessa railakkaasti bailannut hyvännäköinen, herkkä ja hehkeä blondiini huomaa eräänä päivänä olevansa keski-ikäinen russamustunut luuska. Silti äiti-tytärsuhteessa mikään ei ole muuttunut – tyttären ajatuksia ja valintoja hallitsee edelleen despoottimaisella etäotteellaan elämän ehtootaan rollaattorin kahvoissa tarpova äiti. Tuo matriarkoista merkittävin, jokaisen tyttären väistämätön iki-auktoriteetti onnistuu korkeasta iästään huolimatta taitavasti ronkkimaan kävelysauvoillaan ikuisen lapsensa elämää ja ryydittämään sitä omalla ikävystymisen sekaisella arvostelevalla asenteellaan ja ehtymättömillä aataminaikuisilla neuvoillaan.

Kun vuoden merkittävimmästä pakkopullahässäkkästä joulusta alkaa hieman toipua, niin eikö eteen lyödä kevätaurinkoaktiviteetit: ikkunoiden pesu, pölyjen pyyhintä, kevätverhot sun muut tekstiilit, istutukset ja mullanvaihdot, pääsiäislammas, pashat ja rahkaleivonnaiset, valkoiset pöytäliinat, kesämökin esiinkaivamisretket ja kesäviikonloppujen ohjelmapoliittiset järjestelyt.

Kesässähän on suurin piirtein 16 viikonloppua. Mikäs sen elvyttävämpää kuin viettää niistä ainakin puolet äidin autonkuljettajana toinen toistaan puuduttavammissa sukulointikekkereissä, joissa puhumattomina jurottavat hämäläiset nokkivat vuoroin toistensa piffaamana karjalanpaistia ja laatikoita, mussuttavat kuivaa kuivaa kakkua ja pönöttävät vakava ilme naamallaan seuraamassa verkkaisesti etenevää amatöörivoimin kasaan kyhättyä ohjelmaa. Ulkopuolisen on varmaan vaikea arvioida, onko kyseessä hautajaiset vai häät.

Tyttären ulkoiseen olemukseen kohdistuu myös runsaasti kevätauringon paljastamaa kritiikkiä: muutama lisäkilo, kyseenalaiset elämäntavat, huono iho, veltot hiukset ja talven jälkeen nuhjuisilta näyttävät kuteet osuvat toistuvasti äidin tarkkaan haukansilmään. Tuo pukeutumiskonsulteista parhain ja kokenein muistaa varoittaa etenkin ennen jokaista suvun mega-happeningiä (on sitten kyse ristiäisistä, häistä, synttäreistä tai hautajaisista), että ymmärtäisit nyt lapsi kulta pukeutua siististi ja asiallisesti. Lapsensa kun sentään työkseen matkustelee eri puolilla maailmaa eikä koskaan ole epäsiisteyden takia evätty pääsyä mihinkään… Mutta tilanne on toinen sukulaisten silmien edessä – siellä vallitsee mitä tiukin kilpailutilanne maalaisserkkujen liian pienien, perseestä kiiltävien rippipukujen ja kotiparturilla miten kuten nyrhittyjen kuontaloiden keskuudessa – vaara leimautua välinpitämättömäksi stadilaiseksi sottapytyksi on ilmeinen.

Mikä meni pieleen – miksi tytär ei koskaan tunne pääsevänsä rauhaan äidin kriittisen ja valvovan silmän alta? Miksi ei nuo kaksi aikuista naista voi olla kavereita? Miksi tytär on äidilleen ikuinen lapsi, oli miten harmaa hapsi hyvänsä?

Varo vaan, ettei juuri sinulle käy näin....

Tunnetko tyypin: Virtuaalihiippari

Pamaustakaan ei kuulu, kun tuo muka harmiton surffaaja hiirestää kuukausitolkulla muiden blogaajien edesottamuksia seuraamassa. Järjettömän kärsivällinen tyyppi – selailee koko Pinserin listan läpi kuuliaisesti päivästä toiseen yrittäen hämmentyneiden klikkaustensa keskellä vielä päätelläkin lukemastaan jotain. Tyyppi ei halua paljastaa yhteisölle olemassaoloaan eikä missään nimessä tilata mitään pamausta. Nuuskii vaan listaa yhäti kiihtyvällä tempolla. On ihan oikein, että ajoittain tuo pahainen bulvaani jumittuu tuskastuttavan moneksi vuorokaudeksi äimistelemään blogiörkkien verbaalista ryydittelyä top 100 osastoon. Vilkuillen tietysti vaivihkaa säännöllisesti myös uusimpia ja nousijoita sillä silmällä.

Luomisen Tuska virtuaalihiippailijan puserossa nousee asteittain nännykät ja kännykät räjäyttävälle tasolle ja hän aloittaa kasvavalla tarmolla oman bloginsa alustavan suunnittelun. Tyylilajin valinta tuottaa huomattavaa lisätuskaa; jaettavaksi kelvollista tajunnan virtaa kun on kertynyt vasutolkulla ja sitä voi näemmä pulautella ruudulle vaikka millä tyylillä. Niinpä hiippari punnertaa kasaan lukemattomia lukemattomia blogi-alkioita. Hetken päästä lähes jokaiseen Kuukkelikategoriaan sopivaa matskua alkaa jo olla läppärin sisäkalut turvoksissa, mutta silti tuo onneton luuseri ei saa aikaan mitään muille näkyvää.

Viikot vierivät. Nälkä kasvaa. Ruokahalu kirjoittaessa. Kirjoitushalu ruokaillessa. Unessa useasti pinserit haukahtelevat. Hiippari aprikoi sopivaa aikaa astahtaa estradille. Tyyppi arvioi jo aikojen saatossa surkeaksi todetulla arviointikyvyllään omaa turnauskestävyyttään, aistii päivitystä norkoilevien lukijoiden vaativan katseen päivitysbonuksessaan, arvuuttelee säännölliseen blogaamiseen sitoutuneisuutensa astetta ja peilaileepa jopa enemmän tai vähemmän analyyttisesti kyseenalaisen lyriikkansa tavoitteita. Puh, tuskaa näyttää olevan hiipparin elo.

Kunnes… vihdoin ikään kuin onnenkantamoisena hiipparille tarjoillaan mitä otollisin olosuhde ottaa ratkaiseva klikkaus – go live! Kuukkeligaalan jälkimainingeissa blogiyhteisö natisee virtuaaliliitoksissaan ja syystä-lie-mistä telakoituneiden ansioituneiden kirjoittajien uutta anonyymi-inkarnaatiota väijyvät kaikki! Siihen saumaan päättää iskeä virtuaalihiippari. Mielessä siintää huikea liito-oravan kiito Mitvitiksi mitvitin paikalle.

Dämit, kiville karahtaa hiipparin kaavailut nopeammin kuin itse mahdollisuus kirkastui ja hän kangistuu takaisin liian ahtaiksi suunniteltuihin kaavoihinsa – Blogistanin telakkateollisuus elpyi sittenkin nopeammin kuin hiippari hirnahtaa!

Tyyppi saattaa silti piileksiä kytiksellä virtuaaliheinikossa…. varo vaan!