Lentoturvallisuusriski inventoi
Aika monissa tuuteissa on viime aikoina toitotettu, että pyrkiessään lentoon Helsinki-Vantaalta pitää repiä läppärit laukusta hihnalle ja stripata ylävartalo lähes röntgenvalmiiksi. Miksi silti viikosta toiseen siellä jonossa pönöttävät bisnesmiehet eivät opi ennakoimaan ja lajittelemaan niitä kotiavaimia, kännyköitä ja irtokolikoita etukäteen jotenkin järkevästi, ettei taskunpohjia aina tarvitsisi ruveta kuopimaan pisimmän kaavan mukaan juuri siinä turvatarkastuksen portilla? Huumaako jonon etenemisvauhti vai?
Mutta kah, eihän niillä miespoloilla ole käsilaukkua! Minullapa on. Se on iso, notkea ja hyvin suljettavissa voroproof-mekanismilla. Sinne kertyy helposti enemmänkin tavaraa, sellaista, mitä saattaa ehkäpä tarvita matkan kuin matkan varrella. Jokaista ulkoavaruuteen suuntautuvaa päivän pyrähdystä varten sitä ei sen suuremmin siivoilla, mitä nyt sisupastillien määrää lisätään ronskilla kädellä lähdettäessä pohjoismaisille taistelutantereille.
Sivutaskuissa olevilla tavaroilla on tarkat omat paikkansa, mutta itse kantimen päähutlaari tuntuu usein pohjattomalta edestakaisin vellovalta roina-alttarilta. Jatkoksi taannoiselle korpakkomuumille [ja tiedoksi itselleni vastaisen varalle] kirjaan tähän nyt nyssykän sisällön.
- korpakko
- almanakka
- muistikirja [koko A6]
- käyntikorttikotelo
- kolikkokukkaro [jossa myös kameran varamuistikortti]
- kamera
- kulkukorttien rykelmä
- kaksi kännykkää
- nappulakuulokkeet siihen toiseen kännykkään
- käyttöohjekirjanen siihen toiseen kännykkään [aika uusi malli, juu]
- taskunenäliinoja [3 pakettia]
- kivipuuteri
- tasoitusrappinkia naamaan
- hajuvesi [DKNY]
- huulirasva ja huulikiilto
- kampa
- rullamitta [? – koskaan ei voi tietää, missä se täydellinen kodin kaluste luuraa…]
- Burana 400
- närästyslääkkeet
- Imodium ruikunestolääke
- Sisupastilleja
- Mynthon cool mint pastilleja
- xylitolpurkkaa [fruit]
- terveyssiteitä [3 kpl]
- Finrexin neo flunssalääkettä [viinimarja]
- hiekkapaperiviila
- käsivoide
- pieni kissankarvanpoistin [rullaharja]
- pieni kengänkiillotussieni
- muste/geelikyniä [5 kpl]
- lyijykynä kumilla [1 kpl]
- viime viikonlopun kauppalappu
- Jolly hotels kosteuspyyhe
- Finnair kosteuspyyhe [3 kpl]
- kotiavaimet
- auton avaimet
- mamman avaimet
- tupakat ja sytytysvälineistöä
Tunteeko kukaan miespuolinen halua tunkea kaikkea ym. sälää taskuihinsa? Epäilen.
Narahtamisen vaarahan tässä käsilaukkukulttuurissa piilee nykyisin alati. Ensin pitää muistaa tarkkailla terä-aseita sillä silmällä, ettei vaan osu lennolle se kynsileikkuri mukaan. Seuraavaksi pitää tsekata lääkitys, ettei epäilyttäviä nappeja pyri kyytiin [kaikki, mitä kuljetetaan alkuperäispakkauksestaan ulkoistettuna, kuten vitamiinit pillerirasiassa ovat epäilyttäviä]. Lisäksi pitäisi ymmärtää lähteä matkaan yhden sytkärin taktiikalla.
Kun nyt olen muutaman viikon aikana menettänyt Tanskan valtiolle useammankin sytkärin, alan ehkä hiljalleen oppia inventoimaan käsilaukkuni itse. Mikään ei ole niin nöyryyttävää [ellei kampaajan korvan takaa puristamia mustapäitä lasketa] kuin siinä turvatarkastusportilla seurata juuttivirkailijan käsien asiantuntematonta ropelointia omassa käsilaukussa, kaiken ylläkuvatun tilpehöörin kumoamista silmäilykaukaloon ja ajamista useita kertoja läpi valaisulaitteesta. Ei ole.
Kyllä nämä turvatarkastusmenettelyt saisi minusta ihan mainiosti pohjoismaissa harmonisoida. Miksi kaksi stendaria Hesasta Köpikseen ei ole lentoturvallisuusriski, mutta toisinpäin on? Miksi Tukholmassa ei olla erityisemmin kiinnostuttu mistään muusta kuin henkilöllisyydestä?
Miksi käytän pelkästään Lidlin sytkäreitä?