Munavuoren Ahvenan kapinetti poksahti

Blogistanin bloggaavat pääkaupunkiseutulipputontut viettivät hilpeänletkeää pikkarijoulua upeassa diskurssin hengessä. Kabinetti riitti mainiosti joukon tarpeisiin, mutta kukaan ei humalahakuisuutensa huuruissa muistanut faneja. Tuota useamman sadan hengen hyllyvää massaa [lukijoita, jotka eivät itse bloggaa], joka ryntäsivät paikalle tapaamaan suuresti ihailemiaan verbaalitaitureita.

Iiik, tuolla istuu Schitzo-Janne, haluan nimmarin mun reiteen! Kääk, onks toi Sedis – saisinks mä vähän tukiopetusta noista leffoista? Hei mun suosikkikokki Turisti taitaa kiroilla just tässä suunnassa – minkähän värinen tukka sillä on tänään? Kuka näist ny on Tira kuka Misu ja kuka Eekee, mä tahon kommentoida! Millähän matkalla se Marjut ny on? Hei, tossahan on ihan ku pala maailmaani, millähän mantereella nyt mennään? Onkohan Minyalla nytkin se? Hitsi, kun ei pääse lähemmäs – kai sieltä Kobaiasta pääsee tirkistelemään taas hyviä kuvia. Mutta missä on Mitvit, täält ei vaan näe?

Seuraava tapaaminen kannattaa järjestää jossain isommassa paikassa, missä faneilla on hyvät jonotusolosuhteet. Mikäli blogitrendeihin on uskominen, niin tulevaisuudessa meillä voi olla kovastikin muita lukijoita kuin toisemme [Visa; esto/karsinointi/luokitteluskriptikauppa sen kun vaan kiihtyy ja sehän on vaan järkevää ja hyväksi, eikö;)]. Hjalliksen hallia vaan buukkaamaan...

Kai blogit.fi on jo hoitanut blogiständin kirjamessuillle? Menen huomenissa tarkistamaan asian, varo vaan. Odotan kohtaavani Mitvitin iloiset värit ja tajunnat räjäyttävän kankkusbloggauksen esittelyscreenillä.
___
Hohhoijaa, taisin nukahtaa ja nähdä unta...
Edit: Mitä pirua, ne on NYT jo takasin koneillansa, kun rupee raporttia löytyyn.
Edit2: Paitsi, että ei ne kaikki välttämättä ole vielä. Pahus, jos posautin jonkun huolella räätälöidyn alibin.

Palveluja vaan karsitaan

Missen kotipäivystyspäiväkirjasta
On se nyt piru, kun ei tuota henkilökuntaa saa millään kuriin! Tälläkin viikolla on pitänyt koko ajan huomautella ihan yksinkertaisista asioista.

1. Aamulla haluan tähystellä ikkunasta niitä vähän typeriltä näyttäviä siivekkäitä, jotka nokkivat ikkunan pieleen ripustettua talipalloa vastakkaisella seinällä. Mutta kun ei tätä porukkaa tahdo saada ajoissa ylös, että ehtisin hyvän tovin kurnuttaa tipujen perään, ennen kuin henkilökunta lähtee asioilleen. Naukele.

2. Onko se nyt niin vaikeaa ihmisen käsittää, mikä on mieliruokaani? Etenkin, kun osoitan sen ihan selkeästi. Toistuvasti yritetään tarjota kaikenmaailman paskamuonaa, josta en pidä. Ei semmosta moskaa voi syödä, kun tietää, että parempaakin on olemassa. Kiva täällä sitten kurnutella nälissään päivät pitkät yrittäen keksiä korvaavaa tekemistä. Se limoviikunakin alkaa jo olla melko tyhjänä mullasta. Ja sit saadaan muka raivareita, jos vähän kiipeän säärtä pitkin nälissäni.

3. Leikkien koordinointi on ihan kissanpeestä. Minä kun pidän eniten piilo-, onki- ja metsästysleikeistä. Kun sieltä sitten vihdoin tullaan kotiin, niin ruvetaan heittämään hiirtä! Hiirtä, sitähän minä täppäilen täällä koko päivän muutenkin. Jotain rajaa, vähän interaktiivisuutta, pliis.

4. Pepunpesupalvelut ovat selkeästi huonontuneet. Kun se kakkapökäle ajoittain vaan tarttuu sinne peräpeilin karvoitukseen kiinni, niin ei sitä pesua vaan voi tehdä lavuaarissa! Pakko on silloin kiivetä olkapäälle ja tikata muutama kynnenjälki. Tuolla möreämpiäänisellä henkilökunnan edustajalla on oikeat otteet: suihkuun vaan ja vauhtia puuhaan, ei mitään pitkään kestävää tuhtaamista hanan alla. Arvostan siistiä peppua ja kestän pesun kuin misse, kunhan se tehdään taidolla ja tehokkaasti.

5. Kun sanon, että haluan parvekkeelle, se tarkoittaa, että haluan parvekkeelle. Kyllä pienoinen tuulahdus ulkoilmaa kuuluu metsäkissan päivittäisiin kissanoikeuksiin. Miksi silti joka kerta pitää raapia parvekkeen ovea useita minuutteja, ennen kuin sinne pääsee?

On tää bloggaus vaan siistii. Kyllä helpotti taas, kun sai purkaa hieman sydäntään. Mitähän niille karvaisille kavereille kuuluu? Viimeksi näytti olevan hieman sanelupolitiikkaa ilmassa, toivottavasti kaverit ovat saaneet taas kurin palautettua huusholliin.

Naukurr, menen nuq, IRL.

Kuppi nurin, aika nuppikurin

Vaikka leimautuisin tältä istumalta pahimman luokan ympäristörikolliseksi, niin tähän kuppikuntaan en suostu edes uteliaisuudesta lähtemään mukaan! En, vaikka saisin ylimääräisen harjoittelujakson. Enkä liioin edes harkitse ekologisista[kaan] syistä yritellä mitään kestorättirumbaa, vaan käytän edelleen täysin itsekkäästi ja säästelemättä niitä kaikkein mukavimpia tarkoitukseen kehiteltyjä [helvetin kalliita] tuotteita, mitä rahalla vaan saa.

Naisihmistä vuosikymmeniä piinaavassa kuukautiskierrossa on ihan riittävästi kestettävää sellaisenaan. Viikko kuukaudesta [aina epäsopivimpaan sosiaalisen kalenterin saumaan osuvaa kärvistelyä] ilman tositoimintakykyistä hekumavälineistöä, ajanjaksoa ympäröivä pre- ja ext-piina vaihtelevine häirikköilmiöineen sekä näiden tosiasioiden rytmissä eläminen on riittävä kurimus sellaisenaan. Vihertäminen on löydyttävä muilta elämänalueilta, ennen kuin se ruoho alkaa minulle näyttää vihreämmältä.

Kiinnostaisi tietää, mikä on terveyssidejätteen suhde ja merkitys muihin yhtä luonnollisiin elämäntilajätteisiin verrattuna? Joku tehokas Blogistanin nörtti voisi ehkäpä ohjata pähkäilyenergiaansa aiheeseen ja varmasti suht’ näppärästi virittää laskurin, jolla voisi vertailla ekologista kompetenssiaan eri elämänvalinnoissaan/tilanteissaan laajemminkin. Tietohan lisäisi tuskaa oleellisesti. Voisin jopa karsia jotain muuta haittatoimintoa kyetäkseni kohtuu-omatunnolla jatkamaan syntistä elämääni luxusterveyssiteiden parissa.

Kevyt määrittely [draft]
Aikuisikänsä menstruoiva lapseton nainen vs. vaipoissa vuosia tarpova lapsi/useampia lapsia?
Lapsi sekä äiti – yhdistelmä ydinperheessä [huomioiden raskausaikaiset säästöt] vs. DINK?
Lapsiperhe, joka syö lavatolkulla jugurttia pikkupikarista vs. sinkku, joka ostaa pihvinsä palvelutiskistä ilman muovikääreitä.
Amerikkalaisten kainalossa kannettavat paperipussit [vieläks siel on niitä?] vs. eurooppalaiset [osittain jo jossain ajassa maatuvat] muovikassit?
Hampurilaisteollisuus vs. kotiruoka, jonka yksittäiset ainekset on pakattu suojakaasuun, -kelmuun, - muoviin?
Herkkusieni ja tonnikalasäilykkeitä kuluttavat opiskelijat vs. torilla asioivat mummelit?

Tätähän voisi jatkaa loputtomiin...

HTTP-virhe 403 - Käyttö estetty
Ei me Ameriikan ulkopuoliset asukit sinne Bushin sivulle haluta aikuisten oikeesti mennä. Varsinkin kun 403-helppi on näin informatiivinen.

” Jos sinulla pitäisi olla tarkasteluoikeudet tähän kansioon tai Web-sivuun, ota yhteyttä sivuston järjestelmänvalvojaan käyttämällä sivuston www.georgewbush.com kotisivulla olevaa sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa. ”

Nii-i - just tuo sivusto ei toimi. Ja pitäisikö mulla ollakin tarkasteluoikeudet? Tietääkö joku muu Bushin suoran numeron tai meiliosoitteen kuin Putin [heippa vaan vladimir;)]?

Nyt sisustaa Varo vaan

Tänään ei porata lainkaan, pokasaha riittää.

Varo vaan tarkastelee kriittisesti sivupaneelissaan roikkuvia kanssablogeja säännöllisin väliajoin. Kyseessä kun ei ole mikään museoviraston suojeluksessa oleva julkisivu, josta pelkästään pölyjä tupsutellaan vaan erityisen subjektiivisten seurantahavaintojen valossa mielivaltaisesti elävä blogiorgasm... organismi. Nyt on taas aihetta säätää hieman.

Promote
Mr. Morgonskoupin loyality ohjelmaan on todettu kertyneen riittämiin lussapisteitä, jotta tämän kyseenalaisen bulevardiblogin voi nostaa takaisin luettujen pinoon ja palauttaa pamaukseen. Pam. Pakko tunnustaa, että kyllä sitä täällä Varo vaanissa on silti vaanittu ihan säännöllisesti, vaikka nirppasinkin sen pois paukauksesta hetkeksi. Yritähän SiiMoor pysyä siellä nyt ja muista syödä lautanen tyhjäksi.

Luettujen liturgiaa on syytä uudelleen järjestellä kevyesti [tämä kategoria oikeasti on meillä luetuimmassa järjestyksessä, muut satunnaisessa]. Moottorina tähän copypastepuremaan on kaksi blogia.

Kun Sivusta räväytti konsulttinsa areenalle, niin Varo vaan pompsahti heti noin 5 pykälää ylöspäin listalla. Marko Määttä olisi kyllä lihamurekkeensa ansainnut. Otetaan pienet brandyt, kyllä se siitä. Mites olis nakkikastike huomenissa?

Peggy G taas tuntuu olevan kovin monessa aiheessa hyvinkin samoilla linjoilla kuin ainailona, mikäli ainailona olisi olemassa, eikä ainoastaan täysin fiktiivinen virtuaalipersoona öisessä virassaan Varo vaanin allekirjoittavana gummileimasimena.

Kotipojan keittiön sitruunapippurit nousevat tarkkailusta tirkistelyyn. 14 tuntia on ihan kelpo tulos.

Tarkkailuun taas vuorostaan sujahtaa kolme [3] uutta ilmentymää: Pää auki, Dirtys Dirty World ja Just Sopivasti. Älkää kysykö miksi – naisen intuitiota on vaikea selittää ja nyt on jo myöhäkin.

Demote
Pari raatoa on raavittu alas sivupaneelista, kun ei kerran tirkisteltävää eikä silmäiltävää enää ole tarjolla.

Uutuudet
Ei ole syytä epäillä Varo vaanissa kuuliaisesti suoritettua kirkasotsaista ja uutteraa surffaamistyötä uutuuslistan parissa. Olemme oikein rekrytoineet lisävoimia tänne kuumaisemakonttoriin voidaksemme arvioida niitä paremmin. Useita päiviä ja öitä meni, mutta mitään sanottavaa ei silti löytynyt. Ei siis kerta kaikkiaan mitään. Mitäs tässä nyt sitten... no, onhan niitä toki muitakin lukijoita, joihin saattaa kolahtaa hetmilteen. Ja ainahan voi palkata konsultin, ei se niin vaikeaa ole. Osittain tässä yhteydessä ymmärrän jopa Visa Kopuakin [vaikka hän ei Varo vaania luekaan].

Ainoa uutuus, joka jäi mieleen, on Retrolehmä. Sekin oivallisen nimensä vuoksi, aihepiiri [puurot ja vellit] ei vaan meilläpäin aiheuta minkäänlaista värinää. Ei se silti sitä tarkoita, etteikö muut samanhenkiset sitä lukisi. Scopea kannattaisi silti minusta miettiä uudelleen, ettei menisi tosi hyvä nimi hukkaan [nyt länttään tähän suositun ja niin kivan hymiön;o)]

Pikujoulutervehdys – tonttuilkaa keskenänne
Varo vaan ei halua nähdä teitä livenä, katselen mieluummin kuvia ja luen krapulastanne Blogistanista [vielä useasta eri näkökulmasta, toivottavasti]. Jos uskotte näkevänne moraalittomalta kalskahtavan, brandya imuroivan, kissankarvaisen luuskan baaritiskillä, niin se on täysin omaa hallusinaatiotanne. Meillä on koti-ilta. Have fun! Silti voin tulla uniinne...
-------------
Disclaimer: Minä kirjoitan blogissani ihan mitä haluan sillä sävyllä ja tyylillä, minkä koen sillä hetkellä sopivaksi. Kommenttimahdollisuutta kun ei ole, niin eipä tarvitse deletoida veemäisiä kommenttejakaan.

Eikä tässä vielä kaikki

Tämä oivallinen, suuresti arvostamieni nörttien [vaikka käytänkin ihan vaan tämmöstä Blogspotinpaskaa] kehittämä värkki, jolla voi muistuttaa Resurssia tärkeistä, päivittäisistä asioista, tuntui synttärilahjojen kohdalla toimivan niin hyvin, että taidan siirtää koko perheen keltaiset lappuset tänne - blogiholviin!

---- Obbbs darling - muista ostaa kaupasta talouspaperia, olutta ja Missen[suosikki]ruokaa - ja suoraan kotiin, meillä kun on sotatila päällä Missen kanssa näistä eväistä. Raatelee muuten mun Wolfordit. ----

Ja ku sit on viel ne taulutkin...
Navitrollan ihastuttavat miniatyyrigrafiikat [makuuhuoneeseen] odottavat kehystettyinä nekin Resurssin [yleensä] niin ehtivän sukkelia kätösiä. 5 kpl. Kissa-aiheisia. Vasta 2 kpl on täällä kotona, loput 3 odottavat Tallinassa rahoituspäätöksen täytäntöönpanoa.

Naulitaan nenän korkeudelle sängyn päätypuolelle. Asettelumittalaskelmasuunnitelmakin on jo piirretty puolen sentin tarkkudella.

Surrurr... mikäs täällä surisee? Onks se pora?
__________________
Ai, se olikin vaan suosikkidildoni. Paristojännite on [jostain sisustusperäisestä syystä varmaankin] päässyt valahtamaan tosi heikoksi. Paristot on heti vaihdettava, hopi hopi. Heippa.

Onnea uudessa kodissa

Muutostamme tähän pesään tulee kuluneeksi tuotapikaa jo kaksi [2] vuotta. Tämä tosiasia putkahti mieleeni, kun havaitsin, että edelleen neljä [4] mystistä, sen koommin avaamatonta Enson kotilaatikkoa kököttää pinossa työhuoneen hyllyn päällä. Mitähän niissä on? Ilmeisesti edellisessä elämässäni jotakin säilyttämisen arvoiseksi luokiteltua, mitä en ole kuitenkaan kahteen vuoteen tarvinnut. Liekö luurankoja menneiltä ajoilta? Uskaltaisinkohan kurkata niihin? En taida jaksaahaluta tehdä sitä vielä. Odotelkoot. Nyt on liian onnellinen olo, jotta jaksaisi ruopata vanhoja hääkuvia tai muita menneiden muistoja.

Resurssi huomioi synttärini todella sydämellisellä pieteetillä! Aamusta iltaan tupsahti ylläreitä eteen ja sain kaiken, mitä toivoin + extraakin. Niin hyvä mies, kehrään, hyrrään, mumisen tyytyväisenä. Kun nyt muistelen aikaa, jolloin päätimme muuttaa tänne yhteiseen kotiimme, niin en hetkeäkään uskonut tämän sulautuman sujuvan näin hyvin ja mutkattomasti. Olen onnellinen, että uskalsimme ottaa sen rohkeanratkaisevan askeleen silloisten sinkkuperiodiemme päätteeksi. Nyt kaikki tuntuu niin oikealta ja hyvältä, kotoisalta.

Pesän sisustuksessa on vihdoin vuorossa uusien verhojen virittely. Missekin kun näyttäisi olevan jo sen verran rauhoittunut, että saattaisi jättää ne rauhaan [valitsin vamuudeksi mahdollisimman kissankynnenkestävää materiaalia]. Itse verhot ovat olleet jo parisen viikkoa valmiina odottelemassa. Pullonkaulaksi on muodostunut ripustusjärjestelmän uusiminen. Tai oikeastaan kuviossa varsinaisesti kanittaa uusitun [jo hankitun] ripustusjärjestelmän kiinnitysprosessi. Tarvitaan miestä ja poraa. Etenkin kun molemmat löytyvät taloudesta, en katso asiakseni ryhtyä itse seinillä kiipeilemään. Olenhan jo maksanut itseni ontuvaksi verhokaupassa sekä askarrellut tunteja hermot pinkeinä itselleni täysin vieraalta planeetalta olevan laitteen [ompelukoneen] parissa. Vanhaa äitiäkin tarvittiin jo hätiin.

Ripustustehtävä ei vaan jostain syystä tunnu kovinkaan innostavalta?!? Hmmm… keppiä vai porkkanaa?

Voi Resurssi, tietäisitpä miten vastaanottavan kuumaksi ja kiihkeäkosteaksi makuuhuoneen uudet verhot tekisivätkään tunnelman lakanoiden välissä? Upeasti ikkunaamme somistava, kodikas tekstiili loisi ihanan antoisaa, romanttista virettä ja kiihdyttäisi naisesi täysin uusiin ulottuvuksiin! Olisipa ihanaa kieriskellä kanssasi kissalakanoiden välissä nauttien utuisen rauhoittavasta, sinisestä tunnelmasta... aah.

Puhumattakaan olohuoneen entisestäänkin lisääntyvästä viihtyisyydestä. Kun tanssahtelen napatanssiharjoitteita muistellen staypparreissani ”I will survivea” luoksesi lötkötellessäsi sohvalla, uskon uusien verhojen kätkevän sitä seuraavat tapahtumat paremmin naapureilta. Muistatko, kun se yks mummo vastapäisestä talosta jo katsoi meitä pihalla vähän pitkään?
________________
Aha - pälähtikö nyt mieleesi ajatus seksistä vallankäytön välineenä? Totta kai, siihen on aina optio, ne käyttää, joilla sitä valtaa on. Meillä tämä kuvio mielletään puhtaasti vaihdantataloudeksi – kun antaa/tekee/osallistuu, niin saa jotain [ehkäpä normaalitasoa parempaa] vastineeksi. Molemmin puolin. Tyytyväinen kissa kehrää aina kuuluvammin. Vai mitä Misse?

Dumppaus tyylillä

Salatut elämät perjantaina 22.10.2004
On Kenin ja Camillan hääpäivä. Helsingin tuomiokirkko, koko Pihlajakadun korttelin juhlaväki paikalla. Sulho odottaa jännittyneenä alttarilla. Morsio marssii varmoin askelein käytävää kirkkaanpunaisessa, tyylikkäässä eleganssissa lilja sylissään ja hiukset hillityllä nutturalla.

Pappi kysyy: Tahdotko Ken. Ja Ken tahtoo. Pappi kysyy: Tahdotko Camilla. Camilla vastaa: En tahdo. Camilla jättää sulhonsa alttarille kuin nallin kalliolle ja pyyhältää ulos kirkosta. Kapuaa punaiseen helikopteriin ja kohoaa Helsingin taivaalle.

Tyylikästä. Kukas tätä sarjaa nykyisin käsikirjoittaakaan?
----------
Taustatietona kerrottakoon, että Ken oli kihlausaikanaan erehtynyt kiksauttamaan entistä tyttöystäväänsä Aamua. Teko paljastui Camillalle vihkimistä edeltävänä iltana. Nainen voi olla naiselle susi ja miehelle kettu.

Edit: Lievensin hieman loppuklausuulin sävyä. Eivät kaikki meistä suinkaan ole susia tai kettuja.

Hajutonta, mautonta metritavaraa

Työyhteistöstäni jää eläkkeelle muuan pitkän linjan puurtaja, Persoona isolla Peellä. Henkilö, jolla on aina omaperäisiä ja uusia mielipiteitä, jotka hän uskaltaa rohkeasti esittää ja seistä vaappumatta niiden takana. Olento, joka ei kuvia kumartele eikä käännä palttoota joka organisaatiomuutoksen kohdalla, vaan tinkimättä työskentelee sen puolesta, mihin uskoo ja minkä kokee oikeaksi. Asiantuntija, joka todella tuntee asiansa, ei vaan konsultoi [100e/h + pain in the ass -fee]. Sanoo sanottavansa suoraan ja koreilematta, mutta myös ottaa vastaan itseensä kohdistuvan kritiikin pillastumatta. Viljelee ympäristöönsä hersyvää huumoria ja pisteliään osuvaa sarkasmia. Elämöi, häiriköi, urputtaa, kyseenalaistaa – postiivisessa mielessä. Harvinaisuus hurjalla Hoolla.

Miksi uusia Suuria Persoonia ei enää työyhteisöissä kasva? Miksi kaikki hiemankin omaperäiset tapaukset halutaan latistaa samaan yleisesti-muka-hyväksyttyyn kvartaalitalousmuottiin ja ennen kaikkea miksi me ihmiset siihen niin helposti sopeudumme? Luovuus ja erilaisuus lätkitään jo työhönotossa lyttyyn ja orastavakin huumori nitistetään henkitoreisiinsa asiapitoisilla painopisteperformanceindikaattoreilla jo uranuurron alkumetreillä.

Firman käytävillä tärkeän näköisinä suihkivat vihaiset nuoret miehet alkavat muistuttaa toinen toistaan synkempiä hautausurakoitsijoita tummissa puvuissaan – kloonattuja yliparfymoituja hyppyrihiuksia menee 16 tusinaan ja ei tee edes tiukkaakaan. Kuin veden varaan joutuneet, omista asemistaan vatsahaavaan saakka huolestuneet kanssasisaret räpistelevät vastavirtaan kuin tahdottomat, suutaan tyhjään aukovat kassilohet – vaikka kuinka pyristelee ylöspäin, aina plumpsahtaa takaisin istutusaltaaseen.

Mihin on kadonnut rohkeus, ilo ja tekemisen mielekkyys? Oivallus, oma-aloitteisuus, osaamisesta syntyvä itsevarmuus, luovuus ja propellipäinen Pelle Pelottomuus? Miksi niin monen työpäivät tuntuvat pakonomaiselta kieppumiselta paperirullan sylinterinä? Miksi jokainen intranetin hilipatihippahehkutus ”meidän saavutuksistamme ja tavoitteistamme” saa hiiren kirpoamaan kädestä ja tupakanstuskan nousemaan huippuunsa? Miksi kaikki on niin suurta ja jähmeää, että satunnaiset intohimoiset irtiotot jyrääntyvät kuin itsestään ”prosessissa” litteäksi, mustaksi tahnaksi byrokratian asfalttikoneen alle? Hehkuu hetken kuumana, muuttuu sateella liukkaaksi ja sitten urautuu. Varo vaan!

Liikaa kysymys[?]merkkejä. Työniloa vaan! Onneksi on perjantai.

Geriatriaa kotitarpeiksi – Tena Lady álla hygieniahousu

Naisen elämästä melkoisen merkittävä osa kulahtaa jotain ylimääräistä housuissa [vaikka ahdastahan se voi olla miehilläkin lahkeessa ajoittain, kuulemma]. Ensin mokelletaan vaipoissa eteenpäin ensimmäiset ikävuodet. Muutaman hengähdysajankierron jälkeen alkaa läpi elämän kestävä kuunkierron kyttääminen ja terveyssiderumba, jota sulostutetaan väliaikoina enemmän tai vähemmän päivittäisillä pikkuhousunsuojilla [lähes puolet vuodesta vielä tällingit sukkahousujen kompaktiin, hellän hautovaan kääreeseen rusennettuna]. Vaihdevuosien epäsäännöllisestä on-off-hehkutuksesta selvittyä nurkan takana vaaniikin jo Tena Lady. Ympyrä sulkeutuu, tulemme lapsiksi jälleen.

Vasta tänään oikeastaan ymmärsin, miten nöyryyttävä ja elämänlaatua entisestäänkin litistävä asia virtsankarkailu on vanhukselle. Kun lähetti tuo [huomiota herättämättä tietysti] tilauksesta lavallisen Tenaa oven taakse kera hygieniahousujen [verkkokatiskahärvelit, jotka pitävät ”tuotteen” paremmin paikallaan]. Kun vanhus yrittää heikoilla voimillaan pitää erityistä huolta hygieniastaan, tarkkailla asennusta ja sen pysymistä paikallaan, kuulostella kosteusprosentin kehittymistä ja piilotella käytettyjä toppauksia roskapussiin [alan ymmärtää näemmä myös roskapussin viennin tärkeyden päivittäisessä ohjelmassa].

Pihalla talon muiden mammojen kanssa voi sitten vaihdella kokemuksia imukyvystä, satunnaisista hassunhauskoista pluiskahduksista kriittisissä sosiaalisissa tilanteissa sekä muistella [taas kerran] niitä edesmenneitä ukkokultia. Kauas virtsat karkaavat... varo vaan!

Itse olen päättänyt taistella ehtoopuolen vaippaoptiota vastaan jo nyt niillä tässä elämänvaiheessa jopa miellyttävillä keinoilla, jotka parhaiten tunnen [ettei tulisi ihan kusiset paikat]. Runsaasti pirteää jumppaa alueen tärkeille lihaksille säännöllisesti. Resurssille toivon pitkää ikää... ja eikun hommiin!
___________________
Mikäli joku sinkku kokee tämän taistelumallin itselleen sopimattomaksi, niin miehen sijasta voi hyödyntää myös muita tilanteeseen soveltuvia vempaimia [toim.huom]. Tärkeintä on lihasharjoite. Harjanvarsikin käy – näin voi vaikka yhdistää vaivattomasti keppijumpan ja sinkkuhenkisen juppikimpan.

Horroskaappi - laskeudu vaakaan

Me vaakaihmiset [blogostodistettavasti ainakin Sedis ja ainailona] olemme todella ihastuttavaa porukkaa ja näillä tienoilla meillä on syntypäiviä. Onkos b-to-b sfääreissä muita meitä?

Rakkauden Jumalatar Venus hallitsee Vaa'an merkkiä ja tämän planeettaenergian mukaisesti Vaaka-ihmisen voi tunnistaa hänen tavastaan hymyillä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ikään kuin kaunis hymy voisi hälventää kaikki häiritsevät tekijät siitä paikasta. Yllättävää kyllä juuri näin usein tapahtuu kun Vaaka joutuu johonkin ristiriitatilanteeseen. Pelkällä hymyllään hän sulattaa jään ja asiasta voidaan jälleen keskustella. Vaakaan on hyvin helppo ihastua, sillä hän tuntuu puhuvan ja hymyilevän juuri sinulle vaikka ei itse olisi sinua edes havainnut yleisön joukosta. Vaaka on ihana ja huomaavainen ihminen ollessaan tekemisissä ystäviensä ja tuttujensa kanssa, mutta parisuhteessa hänestä paljastuu kokonaan uudenlainen piirre: Alitajuinen tarve määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään.

Vai mitä Resurssi, eiks näin o [terveisin kotikerberokses]?

Seksuaalisesti Vaaka on viileä tyyppi, joka kyllä osaa saada toisen ihastumaan itseensä lumoavalla flirtillään, mutta ei vahingossakaan päästä ohjia käsistään ennen kuin on varma vastapuolen sopivuudesta omaan elämäänsä tai sen hetkiseen tilanteeseensa. Mielipide kumppanin sopivuudesta tulee vaihtelemaan kylmän ja kuuman välillä monta kertaa ennen ratkaisevan askeleen ottamista ja tietysti vielä sen jälkeenkin. Eroottisesti Vaaka pystyy bluffaamaan kumppaniaan jonkun aikaa, mutta sitten kun mitta alkaa täyttymään kääntyy kelkka kerrasta päinvastaiseen suuntaan ja saman peiton alle ei ole enää mitään asiaa. Rakastunut ja valinnastaan varma Vaaka täyttää kumppaninsa hurjimmatkin odotukset ja johdattaa tämän sellaiseen nautintojen keitaaseen, jonne toinen on varmasti valmis jäämään loppuiäkseen.

Hurjasti Resurssoitu on tämä alue, saattaa ilmetä jäämiä - Demis Roussoksen [se falsetissa vinkuva möhköfantti en-uskalla-edes-muistella-miltä-vuosikymmeneltä] soundi korvissain: For ever and ever, for ever and ever I'll biiiii...

Nyt kulaus kuplivaa kaikille Blogistanin vaakapersoonille, kippis! Ja jos vaaka aamulla valehtelee, niin meitä [astronauttineita] ei ainakaan kannata syyttää. Hymyilemme vaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa...
-------
Mitä, kännibloggaustako? Onko joku joskus todella kuvitellut, että tätä tuotantolaitosta pyöritettäisiin selvin päin?

O tempora, o mores - kovaa peliä Blogistanissa

Sankareita, onko heitä? Enää ei riitä, että mies kurakelillä asettaa takkinsa vesilätäkön päälle ja ohjastaa naisen kinkkisen [no ei ny tietenkään seksistisessä merkityksessä, pöh, nuh] paikan yli pikku töppösissään vaan nykyisin on käytössä täysin uudet, paljon vaativammat keinot. Nykyajan urhot joutuvat alati surffaamaan yöuniensa uhallakin Blogistanin kommenttimagneettikentän hetteikössä, altistamaan itsensä ja mielipiteensä vihamieliselle argumentoinnille puolustaessaan eteerisiä virtuaalikaunottariaan milloin mitäkin loanheittoa vastaan.

Miten romanttista! Pistimet tanassa he käyvät taistoon kujilla vyöryviä rosvojoukkoja vastaan, jotka yrittävät ahdistella heidän ihailunsa kohteita. Rohkeasti itseään säästelemättä he epäröimättä asettuvat armaansa kunnian puolustajiksi vaatien revanssia.

Kaksintaisteluun aamunkoitteessa, aseet on valittu!

Omnia vincit amor. Fiat lux.

Pendolinolla hiirestämään?

[meillä täsmäblogissa tänään on Missen vuoro, virtuaalisavu hälvetköön seksin ympäriltä hetkosen – hei Google, sain sen silti ympättyä tähänkin, ei mikään turha blogi!]

Missen päivystyslokilta
Perhanan pahukkerit, henkilökunnalla pätkii pahan kerran! Lähtivät mitään virkkomatta viikonlopuksi johonkin arvatenkin kiinnostavaan mestaan ja unohtivat minut kotiin! Kuinka pääsivätkin livahtamaan niin vähin pakkausponnistuksin, että en hokannut naukua mukaan. Kun ei nyt tullut näköjään mukaan ollenkaan niitä kylmälaukkuja, niin en ymmärtänyt olla tilanteen tasalla. Jättivät vielä kupinkin täyteen sapuskaa ja olin just päikkäreillä siihen aikaan... Kurnau, dämmit!

Kun sitten heräsin ja huomasin väen olevan veks, asetuin tavalliseen tapaani kytistelemään eteiseen, ollakseni valmiusasemissa nuhtelemaan myöhäisestä kotiintulosta. Mutta kukaan ei tullut koko iltana ja jouduin yöpymään ihan itsekseni. Katastrofi! Ei minulle nälkä ehtinyt tulla, mutta leikkipalveluissa oli tosi paha katko. Kynsin hieman verhoa vihapäissäni ja ruoppasin kukasta multaa menemään. Ja aamulla en päässyt makuuhuoneeseen katselemaan ikkunasta lintua enkä tamppaamaan henkilökuntaa. Hurjan kurjaa.

Seuraavana päivänä aamusella heräsin siihen, kun melko outo täti tuli avaimilla sisään. Menin varoen nuuhkimaan tulokasta - avaimista nenuun pöllähti henkilökunnan tuoksua ja tätikin alkoi näyttää tutummalta lähikontaktissa tarkasteltuna. Muistelen kohdanneeni saman hoivapalvelun keikkatyöläisen joskus vuosi sitten, kun henkilökunta viimeksi oli yön yli kateissa. Kai tää sit on ihan ok täti, tuumasin. Ainakin se ryhtyi leikkimään kanssani ja antoi tuoretta ruokaa ja kermaa. Leikittiin pitkä tovi, se taisi pitää minusta kun kyhnytti ja rapsutti niin mukavasti leikin lomassa. Olen mä niin kaunis ja sympaattinen kissa!

Olin juuri kömpinyt päiväunille saunan lauteille, kun henkilökunta vihdoin palasi illansuussa kotiin. Haisivat taas ihan koiralle, yäk. En silti jaksanut kamalasti yrmistellä, kun palvelut kuitenkin olivat pelanneet ihan hyvin poissaollessaan. Kovasti lällyttelivät ja halivat minua, taidan olla melkoisen tärkeä henkilö tässä perheessä. Se tuntui mukavalta.

Pääsin sen verran kurkkimaan tietsikkaakin olan yli, että huomasin Oulussa syntyneen uusia, kauniita hiiriä! Hmmm.. voisin kyllä vuorostani lähteä hieman matkoille, Pendolinolla vaikka. Enhän minä niitä tietenkään söisi, leikkisin vaan;))

Tamppausenergiaa on nyt varastossa kovastikin; voi kun olis jo aamu!

____
Mikäli joku tuntee tämän kirjoituksen seurauksena viehtymystä muihinkin eläimiin kuin kissoihin, hiiriin, paviaaneihin ja Wagnereihin - se on ihan normaalia. Ei ole syytä hakea apua. Vielä.

Yllätä rakkaasi – tee se pöydällä

Meillä on pyöreä ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu kuusi [6] tuolia. Tavallisesti pöydän alla on kahdeksan [8] jalkaa. Toisinaan niistä neljä [4] on pöydän päällä. Viikonloppuisin pöydän ääressä syödään... ja joskus myös hieman virittäydytään tunnelmaan. Viikolla luetaan lehtiä, juodaan aamukahvia, levätään, naukkaillaan välipalaa ja kirjoitetaan kauppalappuja.

Aina viikon mittaan pöydän päälle laskeutuu kuin salaperäisen näkymättömän nöyhtä-keijun sinkoamana pinotolkulla Hesareita ja postia sekä sekalaisia lappusia; kuitteja, pysäköintilipukkeita, kilpailuponkeja, erikoistarjouslehtisiä ja erittäin tärkeitä muistilappuja. Lisäksi sinne kulkeutuu [ilmeisesti nelijalkajärjestelyllä] epälukuinen määrä kirjoja, käsilaukun ja taskujen sisältöä, namia, kaukosäätimiä, paristoja ja huomattava määrä talouspaperi/nenäliinamyttyjä.

Perjantaisin pöytää peittää kaikesta tästä hurjasta elämästä muodostunut, toisinaan melkoisen korkeallekin ulottuva kerrostuma, jonka alta on vaikea havainnoida pöytäliinan väriä tai karvan määrää. Pöydän muodon sentään vielä suurin piirtein erottaa. Tällöin kahta [2] jalkaa alkaa tilanne ottaa [siihen vähemmän käytettyyn] päähän, kun taas pesueen loput kuusi [6] jalkaa eivät ole moksiskaan.

Miten tämän jokaviikkoisen, perjantaitamme sulostuttavan kaaoskäytännön käsittelyn voisi välttää tai edes jotenkin järkiperäistää? Missä muut ihmiset säilyttävät viikon aikana kertyvää postia ja käsistään herpaantuvaa tavaraa? Pitääkö tekniikkaa ja nopeutta kehittää, jotta kaiken luukusta tunkevan ehtii lukea aina heti pois? Siirto muihin huoneisiin näyttää toimivan yhtä huonosti, totaalikaaoksen syntyaika niissä vaan on pidempi, kun sitä ei niin selvästi heti huomaa.

Mikä on se autuaaksitekevä säilytysjärjestelmä, joka nielaisee kaiken, ei vie paljoa tilaa, näyttää tyylikkäältä, ei pölyty ja josta aina etsiessään löytää haluamansa kymmenessä sekunnissa? Eikö yksikään mies ole vielä sellaista tarvinnut, jos ei sitä ole keksittykään?

-***-

Lopuksi yksinkertainen lukijakysymys, johon vastaamalla ehkäpä voisit auttaa meitä täällä Varo vaan tuotannossa palvelemaan Juuri Sinua Paremmin:
Koitko, että tämä bloggaus sisälsi seksiä?
[ ] Kyllä (Sinulla on hyvä mielikuvitus)
[ ] En (Sinulla on hyvä mielikuvitus)

__________________________________________________
Yllä oleva tuotanto on täysin fiktiivistä ja sillä ei ole mitään liittymäkohtia todellisuuteen. Nimet on vaihdettu muutamaankin kertaan. Meillä onkin teillä, jalat käsiä ja lehti Lehti. Pöytäkin on itse asiassa vain lasinalunen. Jos juttu sotii jonkun uskonnollista, poliittista tai mentaalihygieenistä ideologiaa vastaan, emme myönnä siitä mitään lisäpaistikkaita, olemme vaan niin pahoillamme kuin vaan voi vaan olla. Kaikki hernenenäkommenttioikeudet pidätetään mitä ripeimmin. Varo vaan.

Vettä myllyyn

Ilmassa on jälleen suuren mielipiteidenvaihdon tuntua. Juuri näillä hetkillä, hyvät lukijat, Blogistanin armoitetut seksikeskusteljat ryhmittyvät odottavan kriittisinä vastaanottimiensa ääreen seuraamaan illan hehkutettua seksipläjäystä... ihan kohta se alkaa, varatkaa muistiinpano[tai otto]välineet ja läppärit valmiiksi, virittäkää nauhurit, laittakaa lapset, kissat ja koirat nukkumaan. Ja sujauttakaa se Iltasanoman suuri seksitutkimus ronskisti vaan biojätepussiksi.

Kukahan uskaltaa aamulla tunnustaa, että ei katsonut ohjelmaa?

Aina vaan lisää seksiä

Dokumenttiprojektissa tänään Naiset puhuvat seksistä.

Blogistan today

Useimmat meistä pystyisivät siirtämään vuoria,
jos vain joku toimittaisi niiden juurella olevat
kukkulat ja kivet pois tieltä.

Parempi Allan mulla kuin mullan alla

Tuotanto-ohjelmasta oli varattu tälle yölle paikka pohdinnalle yhtä-aikaisen orgasmin myytistä, mutta hautaan tämän eittämättä kiinnostavan asian ruoppaamisen viime päivien aihepiirin valossa tuonnemmaksi. Varo vaan kun on täsmäblogi puhtaimmillaan. Täsmäytys ilmenee kaiken mahdollisen ronkkimisena assosatiivisessa järjestyksessä.

Hautausmaat näyttävät jälleen vilisevän harmaantuneita leskirouvia. Ei minkään värisissä poplareissaan, 60 denierin kanelinruskeisiin sukkiin verhotuissa, jokasäännilkkureihin survotuissa jaloissaan, tiukasti kulmistaan kuluneita käsveskojaan suonikkaissa, paljon passanneissa kasissään puristaen he vaeltavat leegioina edesmenneiden puolisoidensa haudoille. Näin syksyllä viedään kanervia ja havuja, valmistellaan kynttilätellingit ja pyyhitään lokinpaskat pois kivestä. Isänpäivänä sytytetään kynttilä. Sama meno jatkuu jouluun saakka. Kevättalvella lumi armollisesti peittää rakkaiden kummut. Kunnes kevään koittaessa alkaa taas kunnostus ja kuopsutus – ruusua, pelargoniaa ja liian kuivan kesän pelkoja.

Haudalla käynti on tärkeä osa surutyötä. Onhan se konkreettinen paikka, jonne voi mennä sanomaan kaiken sen, mitä jäi eläessä sanomatta. Silti ei kannata unohtaa elää.

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaa sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Tuossa Kaarlon klausuulissa se periaatteessa kiteytyikin, mitä olen viime päivinä yrittänyt blogissani ilmaista. Revi siitä.

Pannaanko paviaanit hengiltä?

Site meter on pitänyt melkoista prätkettä tänään... heavy Sunday - kiitos Sivusta, Sedis, Peggy ja Hyväksyttävä elämätön sisältö. Edes edesmennyt toveri Kysyn vaan ei linkkauksillaan saanut vastaavaa älämölöä aikaiseksi. Hups, kuinkas framille taas hiipikin tuo seksi.

Seksiblogihan tämä on, ilman muuta, varo vaan. Todistettavasti ainakin kolme [3] juttua 130 entryn sarjassani on sivunnut tuota jokaisen ATM:n suosikkiaihetta. Kehottaapa elämätön vielä nöyrtymäänkin edessään... Miten tuosta nörttien suojelusta tuleekin ne Korkeasaaren paviaanit mieleen.

Tytöt, hakekaa mahdollisimman paljon erilaisia seksikokemuksia ennen vakiintumistanne. Opetelkaa niitä tarpeellisia taitoja, joita parisuhteessa paneskelu pitemmän päälle vaatii. Muistakaa, että opettamaan oppii vain opettamalla! Etsikää käsiinne alemman tasoisia miehiä ja harrastakaa heidän kanssaan niin paljon seksiä kuin mahdollista. Opettakaa joka ikiselle kaikki mahdolliset niksit. Tälla tavoin harjaannutte yhteisen seksielämän opettelussa, ja kun sitten aikanaan tapaatte oman lempiluuserinne, voitte rutiinilla harjoituttaa hänestä häikäisevän seksipedon, ilman turhia takelteluja ja kiusallisia kohtauksia.

Voi kun tietäisit, miten monen luuserin edessä olenkaan elämässäni toiveikkaana nöyrtynyt [ihan kontilleni saakka]. Väitän, että olen vaatimattomat opintotekniset korteni kekoon kantanut alimittaisista täysimittaisiin. Dippelipippelit osoittautuivat aina kaikkein haastavimmiksi tapauksiksi ja jouduinkin niistä luopumaan säilyttääkseni edes orastavan järkeni valon.

Allekirjoitan lausuntosi. Ja olen vihdoinkin löytänyt lempiluuserini ja viihdyn hänen lusikkaotteessaan [se jopa oppii joka päivä uusia temppujakin, naminannaa, peppukin tosi bueno.]. Jos ATM yhteisö haluaa esimerkisi esittää kysymyksiä Resurssille [Miltä se nyt tuntuu höylätä tommosta kokeneempaa naista? Onko se tavara löystynyt käytössä? Miten koulutusputki muuten on sujunut? Vaihtaisitko neitsyeen? Ovatko kokeneet parempia suihinottajia?], lupaan haistatella häntä pieteetillä ja hankkia vastauksia. Olen nimittäin sitä mieltä, että jokainen huippuunsa treenattu ATM on voitto yhteiskunnalle – säästyy mielenterveysrahoja ja etenkin [naisten] elämää ja [naisten] aikaa.

Ja mitä tulee ihmisarvoon, niin jokainen meistä on arvossa arvaamattomassa. Ainakin olisi syytä olla - itselleen.

Vaadin että luokitukseni palautetaan tasolle Suositeltavaa Nörteillekin – dippeleille eritoten.- (SNde).

Asiaan, ATM/YTM rutkutukset siirtyköön nyt takaisin Vauva-lehden kommentointiosastolle, Ihmissuhteisiin tai Iltalehteen.

Clint, Clint, Clint – aah...
Clint Eastwood on suosikkinäyttelijäni Chaplinin jälkeen. Nyt on lauantaisin tullut jo muutaman viikon Clintin länkkäreitä. Muistan, kun nuorena tyttönä kuolasin leffateatterissa jokaisen rainan äärellä klitta väristen. Mikä upea eleetön karisma, kylmän rauhallinen saapastelu äärimmäisen seksikkäissä buutseissa [ei Resurssi, älä osta buutseja, poishan ne kengät otetaan kuitenkin], ihanan häikäilemätön, vulgaarin omistava kaste lännenhatun alta. Ihana mies, hyppyrinenä, silmissä ryppyjä, auts. Vielä Hiljaiset sillat –elokuvassakin karisma on tallella, vaikka ukkelin askeleet ja otteet ovat hieman hiipuneet. Hieno näyttelijä. Karisma on jotain, mitä joko on tai ei. Sedikselle varmaan tulee mieleen muitakin vastaavan karismaattisia esimerkkejä elokuvamaailmasta.

69 uutta blogia, olipa osuva luku, hyvää huomenta!

Elämätön mummila skoopin helmoissa?

Puolen vuoden lämmittelyharjoitus lähes tyhjän läykytystä arkipäiväisistä aiheista ei ole mennyt hukkaan! Varo vaan on vihdoinkin onnistunut sohaisemaan muutamaa otollista kohderyhmää vastineista päätellen herkullisen mojovasti. Aiheina tietty tutut ”mikset sä diggaa mua” sekä aina puhutteleva "Sex and the city" -teema. Jippii! Olen olemassa, joku lukee tätä! Absolutely fabulous!

Moro, näässkooppi
Huhut rakastamisestamme ovat vahvasti liioiteltuja ja mitä suurimmassa määrin ennenaikaisia. Olemme vaan ystäviä. Ensitapaamisen huumassa ihastuin sinuun estoitta ja syöksyin sokeasti tilaamaan. Luin antaumuksella jokaisen sanasi, rivien välitkin etsien piilotettua merkkiä jostain enemmästä – todellisesta, sitoutuneesta suhteesta. Ajoittain ihmettelin epätasaisuuttasi, mutta annoin pian anteeksi, kun lepytit minut uusilla, mukaansatempaavilla tarinoilla. Kunnes katosit selittämättä, eräänä päivänä olit vaan poissa?!? Petyin, kaipasin sinua aikani, mutta sitten jatkoin rohkeasti eteenpäin. Peruin tilaukseni, koska blogisi muisto ”Päivitetty liian pitkän aikaa sitten” –listalla sattui liikaa. Jätit minut niin kylmästi ja armotta.

Nyt olet palannut hurmurin elkein Blogistanin baaritiskille silmää iskemään. Lupaavaa, sydämeni sykähti odottavasti. Kyyninen lukijaminäni on kuitenkin viisastunut ja muuttunut kriittisemmäksi. En pysty uskomaan suhteemme jatkuvuuteen, ennen kuin olet voittanut luottamukseni taas. Jos kirjoitat hyviä juttuja säännöllisesti, ehkäpä pamautusnäppäimeni herkistyy silleen ihanan sopivasti. Jos haluat pitää taukoa, kerro siitä minulle, niin ymmärrän paremmin.

Terveisiä mummilasta
Tällä kannanotolla pääsee kepeästi Tarkkailuluokalle. Jatka samaan malliin mummilanmummonpoika, saatat päätyä jopa silmäiltäviin. Mielipiteesi on virkistävä, sinusta saa joku onnentyttö todella hyvän miehen. Faktan ja fiktion rajan blogissani tiedän vain minä kuin myös oman elämäni tapahtumat, niiden merkityksen ja tarkoituksen. Hähää... oksettaako taas? Ota hota.

Usmis skrivaa asiaa. Lelubisnekseen minäkin sijoitan kaikki liikenevät rahani. Nyt voin jo sanoa tuntevani itseni ja tietäväni mitä haluan. Nykyinen vakisänkykumppanini [Resurssi] ei piileskele sukkalaatikossa, vaan pörhistelee rohkeasti rinnallain. Ilman sitä menneisyyttä mitä olen kokenut, emme voisi näin hyvin nyt. Jätän jokaisen fiktiiviselle mieli-ku-vitus-vitutukselle tässä kohdin tilaa äimistellä mitä ihmettä se lie ollut.

Insider information: Elämätön iskee taas – muuallakin kun Tiramissen kommenttiosastolla. Juuri saamani tiedon mukaan Jacobin testamentilta there is a blog pending again. Tämä on ehdottomasti hyväksyttävää sisältöä ja luuserien luonnon suojelua. Häntä pystyyn vaan Eläimetön.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.

No jopas pomppas

Ihanhan tässä aisantuntija kiihtyy, kun lukee tätä PeggyGeen juttua! Miettikäähän nyt, mitä 32-vuotiaan naisen seksuaalikäyttäytymisessä 12 eri partneria käytännössä tarkoittaa? Eihän se tee mulkkukultaakaan/vuosi, jos paneskelun aloittaa ripeästi heti sakkolihaiän päätyttyä. Omasta [sinkku]menneisyydestäni löytyy ajanjaksoja, jolloin vastaava lukema napsahti jalkojen välistä viikossa, parissa.

Tavaran kulumisnäkökulmasta katsottuna en oikein ymmärrä, mitä eroa on siinä, jos yksi ja sama mies painaa kerran viikossa vuoden tai 52 eri miestä vuoden aikana kukin viikossa kerran. Kummassakin toimintamallissa seurauksena saattaa olla niin henkisiä kuin fyysisiäkin vaivoja, jotka voivat heijastua niin naisen kuin miehenkin tuleviin suhteisiin ja tekemisiin. Tai sitten ei, nauttii vaan, tuntee vastuunsa ja pitää itsestään huolta. Jos sitä vakipartneria jossain elämänvaiheessa ei vaan ole, niin eihän se sitä tarkoita, että välttämättä tarvitsisi tinkiä totutusta tahdista. Elämänkokemus ja työkokemus ovat arvostettuja asioita. Miksi seksuaalikokemus ei ole?

Niin kauan kuin miehet katsovat [tuntevat, kokevat] naisen hankkiman seksuaalisen kokemuksen olevan itselleen uhka tai huoruuden merkki, niin kauan eläkööt puutteessa ja saamattomuudessa maristen sitä, kun ei ne ämmät anna. Ku ei ni ei, ei uskalla.

Varhaisempi läykytykseni samasta aiheesta

Kumijalalla kätevästi

Kello 16.02 Helsingin kaupungin keskustassa. Sataa. Sateenvarjo on autossa. Auto on toisessa kaupungissa. Kyyhöttelemme hieman sateensuojaa tarjoavassa porttikongissa.
- Helsingin taksikeskus
- Saanko auton Kasarmikadun ja Esplanadin kulmaan
- Tilausnumero 226
- Kiitos

Kello 16.30 Kasarmikadun ja Esplanadin kulmassa.
- Helsingin taksikeskus
- Tilasin puoli tuntia sitten auton Kasarmikadun ja Esplanadin kulmaan tilausnumerolla 226. Vieläkään ei ole kyytiä näkynyt. Onkohan nyt pahakin ruuhka?
- Voi, voi, se tilaus on jostain syystä [mutinaa, surinaa, pörinää]. Laitan tästä nyt uuden tulemaan numerolla 559. Nyt ei ole yhtään jonoa, kyllä auton pitäisi tulla ihan heti.

Kello 16.50 Kasarmikadun ja Esplanadin kulmassa. Sade on yltynyt. Taksia ei edelleenkään näy, ei kuulu. Ohiajavilla on kaikilla poka. Lähdemme kävelemään kohti lähintä taksiasemaa. Kastumme läpimäräksi. Saamme tolpalta taksin viidessä minuutissa. Aikaa lähdöstä kulunut tunti, matkaa taitettu noin 100 m.

Kello 17.10 taksissa Stockan kulmalla matkalla länteen. Huuru silmälaseissa alkaa juuri hälvetä.
- Kylläpäs nyt on ruuhkaa.
- Se on aina tähän aikaan ja tämmösellä ilmalla sama juttu. Menee noi ulosmenotiet ihan tukkoon.

Kello 17.30 Ruoholahdessa
- Kas, näyttää olevan tapahtunut ketjukolari Lauttasaaren uudella sillalla, sain juuri tiedon tähän monitoriin. Suosittelevat kulkua Lauttasaaren vanhan sillan kautta. Teemmekö niin?
- Tehdään vaan [huoh, luovutan].

Kello 18.00 perillä. Matka-aika 2 tuntia, matkan pituus 18 km, keskinopeus 9 km tunnissa, kokonaiskustannus 42,65e. Tukka lytyssä, maskit poskella ja takki rypyssä. Siistii, eikö?

Lukuhäirikkö iskee marginaaliryhmiin

Tarkastelin hetken itseäni lukijana voidakseni vihdoin virittää sivumarginaaliini suosikkiblogejani. Päädyin luokittelemaan surffailukäyttäytymiseni Blogistanissa kolmeen [3] pääryhmään. Kaikki oikeudet ja oikeudenomistajat pidätetään anyway, varo vaan.

Ryhmä 1: Nämä luen aina
Blogit, jotka luen aina, kun ne ovat päivittyneet, joskus useamminkin lueskellen vanhempia juttuja. Tilaan myös paukaukseeni. Tähän ryhmään minulla päätyvät hyvät tarinankertojat, kolahtavat huumoripläjäykset, hengeltään sympaattiset tai mieleltään rohkeat haastajat sekä aihepiiriltään asiamielessä kiinnostavat blogit, jotka lisäksi päivittyvät suht’ säännöllisesti.

Ryhmä 2: Näitä silmäilen usein
Blogit, joita seuraan kurkkimalla satunnaisesti. Aihe/tyylisuuntaus voi olla mikä vaan [varo vaan], mutta se viimeinen totaalisesti addiktoiva koukku jostain syystä puuttuu/en sitä näe tai koe. Joitakin tilaan, joitakin en. Jos joku näistä tekee ajan mittaan vaikutuksen millä hyvänsä asialla, saattaa se päätyä ryhmään 1 siltä istumalta.

Ryhmä 3: Näitä tirkistelen satunnaisesti
Blogit, joiden kiinnostavuus perustuu haluun tirkistellä toisen [yleensä erilaista] elämää ja blogissa purettavaa tilitystä jostain raskaasta tai railakkaasta elämäntilanteesta tai yleisestä kommentoinnista netissä. En yleensä tilaa, joskus kuitenkin, mutta kurkin sitäkin ahkerammin kyllä.

Yritän saada listauksen näkösällenne viikonloppuna. Herneet kannattaa ennen sitä varmuudeksi liottaa keitoksi, ettei vaan singahda nenään tai edes nenänpieleen. Moroskoopilla ei toistaiseksi ole toiveita sijoittua, koska loyality programmin alin pisteraja on aina vaan uudelleen tulemisen jälkeen vielä hakusessa [ne menee meillä nollille näissä suorilta jaloilta katoamistapauksissa tosi pian, varo vaan - toim.huom].

Kerro, kerro kuvastin
Mitä kuvastaa se, että valtakunnallisen televisioyhtiön domainista on tultu Varo vaaniin varhain aamulla googgelin avustuksella hakusanalla _panoja_ ja viivytty lähes puoli tuntia? Tylsää duunia? Puutetta? Käteen vetoa? Tyhmyyttä [ei tääl ole kuvia ollenkaan saati sit niitä]? Uutta potentiaalista lukijaa? Kysyn vaan????

Vastaava visiitti hakusanalla _selkäsärky_ on kestänyt vain 20 sekuntia. Lienee tosi tuskaa.

Ymmärrä nyt näitä sit...

Mätäskäpälöintiä

Missen reissupäiväkirjasta
Nauhohhoijaa, kylläpäs on väsyttänyt lomamatkan jälkeen. Oli melko raskas reissu, kun menimme henkilökunnan kanssa Lappiin saakka lomailemaan. Matka oli älyttömän pitkä, mutta suurimman osan ajasta lepäilin vaan ihan rennosti kuljetusboxissani ja annoin henkilöstön hoitaa rasittavat ajotyöt. 12 tuntia siinä vierähti syömättä ja pissimättä, mutta ei tuntunut missään. Odottihan perillä uudet maisemat ja jännät maastot.

Mökki oli tosi kiva, vaikka siellä tuoksahti selvästi koiralta. Siellä oli iso parvi, jonka sain kokonaan omakseni. Parvella oli kolme sänkyä, joissa kaikissa nukuin vuorotellen. Vaihtelu virkistää. Katonrajaan oli viritetty todella hyviä tähystelypalkkeja, mutta ikävästi sen verran liian pitkän matkan päähän toisistaan, jotta olisin voinut loikkia parrulta toiselle. Se vähän jurppi.

Mökissä oli myös iso terassi, johon pääsin tepastelemaan aamuin illoin. Koska taas tuli taivaalta sitä märkää jutskaa melkein joka päivä, niin terassin suojista pystyin sentään kohtuudella bongailemaan saalista. Heti ensimmäisenä päivänä sain jo käpälään yhden mustan mikä lie hiirulaisen, mutta se pääsi täpistelyn päätteeksi kuitenkin lipsahtamaan karkuun. Taluttimen toinen pää kun ei pysynyt mukana vauhdissa. Yhden harmaantuvan oravan kanssa kisailin koko viikon. Rapisteli mokoma vaan puussa oksalta toiselle, ei tullut käpälänulottuville, vaikka olin kuinka incognito ja kyyryssä puskissa.

Viikon kohokohta oli retki metsään. Ensin pelkäsin, että nyt se kotimatka jo koittaa, kun piti mennä boxiin. Mutta ei, ajeltiinkin vaan hetken matkaa ja sitten pääsin pariksi tunniksi pompsimaan mättäille, kannoille ja varvikkoon. Henkilökunta kykki keräämässä jotain kummallisia punaisia pampuloita, ei ne olleet edes hyviäkään, happamia. Nautin suunnattomasti, kun sain ryntäillä metsässä mielin määrin. Keli oli taas vaan niin kurainen, että mökille palattuamme jouduin suihkuun. Koko vatsa ja häntä kastui, krääk, kyns. Oikeastaan se teki kyllä ihan hyvää, oli helpompi nuolla itsensä sen päälle salonkikelpoiseksi, kun ei hiekka ja varvut narskuneet hampaissa. Totta kai piti pesua silti protestoida ihan periaatteesta.

Kotimatkalla olin aluksi hieman levoton. En oikein ymmärtänyt, että mikä se vempain oikein on, missä me matkustimme. Onneksi pääsin hetkeksi tepastelemaan siihen autoksi kutsuttuun laitokseen ja huomasin, että minullahan on kaikkein lokoisimmat oltavat siellä omassa kopissa; koko kulkupeli kun oli kattoon saakka tavaraa täynnä. Ryöminkin pikaisen merkkausretken päätteeksi takaisin koppiini ja lepäilin kotiin saakka.

Virkistävä retki, mutta mukava oli taas palata kotiin. Olin jo kaivannut raapimispuutani ja kynnet olivat menneet tosi huonoon kuntoon. Luonnonpuihin en oikein osaa raapia. Onneksi manikyyri olikin heti ohjelmassa paluumme jälkeen ja nyt kynnentorakkeeni ovat taas hyvässä kiipeilypituudessa. Vielä kun saisi henkilökunnan hieman innokkaammin tuohon leikkihommaan mukaan, niin mikäs tässä olisi naukuessa. Nyt joutuu ihan liikaa komentamaan... nauhhuoh!

Syksyn lapsi kesän reunalla

Kesä on lopullisesti ohi sinä päivänä, kun möksän laituri kammetaan ylös vedestä, vene ja vesitynnyrit käännetään ylösalaisin, kaikki ruokatavara ja muu jäätyvä tuodaan kaupunkiin ja paikat valmistellaan muutenkin talviteloille. Tuon päivän tunnelmaa värittävät rapisevat, kellastuneet lehdet, hiljaksiin riisuutuva maisema ja syksyn henkäys nurkissa. Mieleen hiipii haikeus. On se vaan niin pirun lyhyt. Kesä.

Sato jäi suorastaan naurettavan kehnoksi. Palsternakat ovat pikkusormenpaksuisia haituvapäisiä suikeroita, punajuuret prinssinnakin kokoisia miniatyyripampuloita, nauriita ei tullut lainkaan [vain reikäisiä naatteja] ja [vihdoin elokuussa kukkineet] kesäkurpitsat oli pakkanen mussutellut. Paras nähtävästi pystytellä vaan siistissä sisätyössä ja unohtaa salaiset haaveet luomuviljelijän leppoisasta arjesta ryytimaansa valtiattarena. Ehkä jossain eteläisemmillä leveysasteilla seuraavassa elämässä...

Synttärilahjatoivelista [Resurssille, blogissa lista on varmasti tallessa;))]
- Hannu Mäkelän kirja ”Isä” [joo, se on sikakallis, kun se on aika uusi].
- Hulvattomasti muistia tulevaan kameraani [ostan sen heti kun joku niitä myy].
- Tiimarista Nasu-aiheista krääsää [lyijärit, kirjepaperi, A5-kokoinen vihko, jossa Nasu ja Puh, lehtikoteloita x 2].
- Vicky Rostin tupla cd-kokoelmalevy, jossa on kaikki sen parhaat biisit [Oon voimissain, Chigago kuoli, Charlie Brown, Menolippu etc.].
- Trindin käsivoidetta.
- Talvirenkaiden vaihto autoon ja pissapojantäyttöjä toukokuuhun saakka [hän pesi sen jo].
- Suukkoja, haleja, peppuvastenpeppuja ja pontevia panoja kunnes olen niin dementoitunut, etten muista mitä ne ovat.

Jos jotain jää syystä tai toisesta tässä kohdin toteuttamatta, niin hankinnan voi vaivatta siirtää joulupukkiosastolle [tosin silloin tulee kyllä uuttakin listaa]. Älä kuitenkaan tuhlaa kaikkia perheen talousrahoja. Ja jokin yllätys olisi myös kiva [vink, vink]. Yritä välttää niitä ryppyrasvatarjouksia, koska tässä iässä ne eivät enää oikein yllätä muuta kuin tehottomuudellaan. Varo vaan!

Järki jätti, Visa vingahti

Järjetöntä mennä kampaajalle tsadiin juuri lauantaina, kun Sokoksella on 3+1 päivät, Stockan tili on maksettu tyhjäksi ja Suomalaisessa kirjakaupassa on ale. En ole vielä uskaltanut laskea, mikä oli törsäämisen tuntivauhti. Tuskin kuitenkaan ylsin ihan viime Hullujen päivien tempoon [100 e/tunnissa]. Silloin onnekseni olin liikkeellä vain 3 tuntia, nyt huojuin keskustassa lähes 6 tuntia. Sitä se lähiöelämä teettää – kun tulee hyvä syy ponkaista kaupungille, sitä kirmailee kaupoissa kuin varsa kevätlaitumella. Autotta liikkuessa onneksi kantokyky rajaa edes jollain lailla shoppailun määrää.

Kotiuduttuani huomasin, että en kuitenkaan ostanut mitään sen kummempaa. Misselle leluja [mokoma tappajaelu kuluttaa yhden huiskutikun höyhenet viikossa – löytyisiköhän jostain kissanlelunsuutari, joka pystyisi rakentamaan toimiviin varsiin uusia tupsuja?], kullanväriset jumppatossut napikseen [no ei nyt sentään, ostin mustat, tylsä mielikuvitukseton konservatiivi kun olen], jokusen vaatteen ja sukkia, säkkitolkulla irtokarkkeja [0,50/kg], pari kirjaa ja uuden Alias pelin.

Uskoisin bonganneeni Pörrön Vihreiden vaalituvalla Kolmen sepän patsaalla. Tai sitten Vihreillä on useampia pörrömäisiä pirteitä punapäitä ehdokkaina ja puuhanaisina.

Joutilas laahustaminen tsadissa teki hyvää. Toi mieleen ajat, jolloin asuin siellä ja kaikki oli köpöttelyulottuvilla. Silti lähiöön oli mukava palata. Varsinkin, kun bussi ei osunut tänään kehenkään.

Napa väliin

Työväenopiston syksyn ensimmäisellä vatsatanssin alkeiskurssilla parikymmentä trikoisiin ja kullanhohtoisiin jumppatossuihin verhoutunutta eri-ikäistä naista vilkuilee pukuhuoneessa alta kulmain epävarmasti toisiaan. Osa on jo ehtinyt hankkia kauppakeskuksen käytävillä puotiaan pitävältä itämaanihmeeltä kilisevän, vyötäisille sidottavan asusteen, joka liikkuessa mäikää ja kilkkaa kuin tuulikello naapurin parvekkeella syksyisenä iltana [paholaisen keksintö mokoma tuulikello – vain kutsua todella halveksivat vieraat tuovat niitä tuliaisiksi]. Tunnelma on odottavan jännittävä.

Tunnin alkaessa ahtaudutaan osallistujamäärään nähden aivan liian pieneen saliin, jossa vain puolet seinästä on peilillistä. Armahtavaa, linnoittaudun verkkapöksyissäni peilittömälle puolelle. Simpsakka napakoruun pukeutunut ohjaaja aloittaa ohjelman venytysten jälkeen käsien sulokkailla kaarteilla. Omani tuntuvat raksaduunarin känsäisiltä kourilta jäykkien varstojen jatkeena. Ne eivät vaan osaa liplattaa kepeästi ja aistikkaasti laineiden tavoin. Jo lapsena balettikoulussa olin ryhmäkuvassa se, jonka kädet poseerausasennossa näyttivät löysästi punotuilta pullapitkoilta.

Homma etenee hartioiden hetkutteluun ja lantionpyöritykseen. Ohjeet ovat täysin järjellisiä ja ymmärrettäviä, mutta toteutusvaiheessa olo on kuin Obelixilla taikajuomapadassa. Ei meinaa lanne löytyä enää siinä kohdin, kun huomio kiinnittyy piilevän vatsalihaksen [?] tiukkana pitämiseen. Pyörittely vaikuttaa lähinnä kuusikulmaisen renkaan nytkähtelevältä naksahtelulta. Mitä pirua, nuorempana muistelen pepun pyörineen luonnostaan väkkärän lailla ilman sen suurempaa vaivaa. Ja onhan se vieläkin [kuulemma] ihan tehokkaassa iskussa toisissa olosuhteissa…

Hetken päästä mukaan liitetään askeleita. Samalla kun pitäisi huiskia niitä käsiä sulokkaan luovasti minareettimusiikkia tulkiten yläilmoihin, tarkoitus olisi myös askeltaa lannetta keikutellen ja hartioita rytkytellen eteen ja taakse koreografian mukaan [jota ei muista ja muistaessaankaan ei mahtuisi kunnolla tekemään]. Kääk! Koordinaatiokyky taisi jäädä duuniin.

Moni muu tuntuu ajattelevan samoin. Tätösiä tömistelee salissa täysin omaan tahtiinsa huiskien raajojaan sinne sun tänne. Opettajan ilme on kärsivän epätoivoinen. ”Jospa otamme vielä niitä toistoja yksittäisistä liikkeistä - vips viuh suihk, näin se menee [seuraava ryhmä on onneksi jatkokurssi]”. Norsun jälkeläiset rutisevassa polvessa yrittävät tömistää perässä, mutta tempo on liian nopea. Vain muutama selvästi tanssillisesti lahjakas typy selviää kuvioista kohtuudella.

Voihan arabeski! Onkohan tää nyt ollenkaan mun laji? Haluanko aiheuttaa opettajalle ahdistusta jouluun saakka riuhtomalla joukoissa mukana kuin fantti lasikaapistossa? Vai mahtaiskos tätä sittenkin oppia? Kun pitäisi kuulemma tehdä selälle hyvää.

Session jälkeen olo on ihan jees. Tömistyshäpeä ja avuttomuus pyyhkiytyvät mielestä kotimatkalla jo taka-alalle. Jatkan harjoitteita kotona peilin edessä. Näyttää edelleen melko avuttomalta, mutta lantio alkaa jo löytyä. Ehkäpä…

Yks holismi vähemmän
En yleensä harrasta näitä, mutta tässä oli aihe niin kiinnostava ja tulos sen verran kannustava, että jaan sen kanssanne.

Are You A Blogaholic? via schizo.

52 points
You are a dedicated weblogger. You post frequently because you enjoy weblogging a lot, yet you still manage to have a social life. You're the best kind of weblogger. Way to go!

Nih!