Poimintojaisia

Jaa miksikö?
Noh, just for fun. [Tähän hymiö, hymiö, vilkkuva hymiökalmo]. Kun on ollut olut niin lystiä kanssanne, niin pakko on hieman metasitäsuntätää [se on verbi] näin hyvän bloggausvuoden riitteeksi.

Paljastus [huh, meinas tulla paljassus!]: Vaanilan nykyisin suosimassa selaimessa [Tuliketussa] on erityinen yybersalainen Bongatut-kansio. Sinne survomma talteen orastavassa vaiheessa hupattavaa hykerryspotentiaalia. Aika ajoin siellä sitten ruoppailemme seurantamielessä. Niin kuin nytkin, kun toveri PA taas höristeli hereille dementoituvan näykkäilijän muistikuvatuksia.

Tosikko
Näemmä jo elokuussa bongasimma Tosikon, jonka ensimmäinen kuvallinen merkintä iski suoraan ainailonan syvimpään hamsteri-paperinhypistelijä-nahannuuhkija-muistikirjankeräilijähermoon. Tuolta samaiselta istumalta [lisäsin Tosikon Bongattuihin ja] lähdin kaivelemaan omia rakkaiden [tyhjien] muistikirjojeni kätköjä. Sillä tiellä ollaan edelleen, vaikka kätköjäkin on jo siivottu ihan lomankin varjolla. Hajulla ollaan ja heti, kun se korkkilehtinen muistikirja jostain nousee pintaan, niin kuvallinen reportaasi on varma! Innoittajana Tosikko [08/05].

Sittemmin bloggaamaansa lopusoinut näkemys het täs:
Laulaa kuin toi,
jota huominen voi
purra korvasta, oi
silti bloginsa loi.
Voi, voi, voi, voi
tilauskirja kun soi
unohtuu aamun koi
tilastot kun hekumoi.
Moi (vaan/vain/ain/aina]

Tarkkailuun!

Hautaan saakka?
Toinen about samoihin aikoihin bongaamani ”kypsynyt” helmi [jos tätä sanaa nyt voi 24-vuotiaan ihmiseksi oletetun olennon blogiaherruksen seurannasta käyttää] on ”Kura”, joka sanailee blogissaan ”23 vuotiaasta hautaan saakka” [toivoa sopii, tosin Veijo Bloggerin olemassaolosta ensi vuosisadalla ei ole takeita]. Ei vaan voi mitään, että hykerryttää tämä omalla aidontuntuisella tavallaan vulgaarin tyypikäs ote, joka poikkeaa odotetusta vi**u-ku-o-tylsää-angstista sen takia, että tästä tötteröstä purkautuu näppäimille ihan selkeetä jälkee, jossa on ajatusta takana; ei pelkkää sitä itseään. Toivon Kuralle rohkeutta, uskallusta ja hyvää tuulta. Anna heittää vaan.

Lisäksi haluan kiittää tosi kuluneesta vuodesta päivittäisiä uupumattomia ”Klikkaan taas” tahojani, jotka näkyvät [enimmäkseen] sisustukseksessani. Ja tietty kaikkia Vaanilaan ohjastaneita rohkeita Googlettajia ja muita incognito hiippailijoita kuin myös jokaista sitoutumatonta satunnaislukijaa .

Lopuksi vielä kevyt kotikimarainen [pop? muumiko?] - Vaanilan omaan mieleen hyytyneet pyrintöaihiot vuonna 2005 [lue:hauskimmat/tärkeimmät kirjoittaa, eriävät kommentit sinne Sun äitis tai missä on Kuulis {missä sitä nyt taas uinahdellaan?}-palstalle]:

Päättämättömällisyydelläänköhähän (01/05)
Joko sinulla on Oma?(01/05)
Paskiaistiistai (02/05)
Hermoraunion herkkupettua (02/05)
Hoitoa takuulla (03/05)
Johan on markkina (05/05)
Senkin kelmi! (05/05)
Idyllisiä elimyksiä(06/05)
Seisovaa ilmaa (07/05)
Don’t sock me honey(10/05)
Vaippaihottuma (10/05)
Suomi on vapaa maa (12/05)

On mulla teille yllärikin! Mut sitä pitää oottaa viäl yks yä. Houhou.

Hanskat tiskiin[kin]

Jotkut [naiset] saattavat pitää keittiöön tai kodinhoitoon liittyviä joululahjoja epäilyttävinä. Meillä taas oli oikein toivelistalla kunnon rukkaset. Nimittäin nämä tosi hienot [ja sikakalliit] Mastrad chili-konit.

Oodin paikka: Ensimmäinen Vaanilan koekeittiökorinttilaiskirje!

”Vaikka minä kokkaisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi hanskat, olisin vain toheloiva kokki tai helisevä timbaali.

Vaikka minulla olisi hauduttamisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää kohokkaita, mutta minulta puuttuisi hanskat, en olisi mitään.

Vaikka jakaisin kaikki reseptini nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni grillitulessa mutta minulta puuttuisi hanskat, en sillä mitään voittaisi.

Hanska on kärsivällinen, hanska on lempeä. Hanska ei kiristä, ei petä, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei karsinogeenoidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse epäonnistuneesta keitoksesta vaan iloitsee herkun voittaessa.

Kaiken se kestää, kaikessa suojaa, kaikessa toivoo [parasta], kaiken se kärsii.

Hanska ei koskaan katoa [toivottavasti].

Niin pysyvät taloudessamme nämä kolme: usko, toivo, hanskat. Mutta suurimmat niistä ovat hanskat [menevät miehenkin käteen]."

Kiitos Resu;-)

Hilpeitä peppuja

Joulu muorin peppu – hakusanayhdistelmällä on pyritty meille päin näin jouluaaton ratoksi. Kyseenalainen kunnia olla eka osuma tässä frågesportissa. Muuten joulu on sujunutkin lahjakkaasti. Paljon mieluisia lahjoja. Looraa. Saunaa. Larsen XO. Namia. Lempeä. Lämpöä. Kissamaista kepeyttä. Öitä.

Sika, se kohta

Meidän uunissa täytyy olla jotain vikaa [ei ole leivinmallia, ei, ne kun on kerrostalossa hieman hankalia]. Ei muuten 3,5 kiloinen porsaankappale voi kestää paistatella kuudetta tuntia. Tunti/kilo, huijausta! Mittari näyttää nytkin vasta 70 astetta. Voi porsaanperseet sentäs. Deja vuu viime joululta, jolloin muistelen myös käkkineeni aaton vastaisen yön valveilla mokoman lihakimpaleen takia. Ja kuinka saada se täsmälleen 77 asteiseksi?

Kyllä se aamuksi varmaan valmistuu, laiha lohtu tässä kohtaa, vätystää. Krooh.... Resun lämmin kainalo kutsuvasti houkuttaa, mutta ei vaan sallimus käy lankeemuksen edeltä. Otamma gölkiä. Taidammekin kissojen kanssa tässä ajankuluksi koristella kuusen.

Joulun kunniaksi muumi by muumilaakso:
1. Miten vietät jouluaaton, vai vietätkö?
Vietän. Ensin joulupuurot muorin luona rauhanjulistuksen saattelemana, sitten kunnon joulupöytä kotonassa Resurssin ja kattien kanssa. Lahjoja. Paljon lahjoja. Valkosipulikurkkuja!
2. Mikä mielestäsi on tärkeintä joulussa?
Rauhoittuminen, ajan tunne, hyvät kirjat ja suklaakonvehdit. Lupa syödä yöllä. Lanttulaatikko.
3. Tiedätkö ketään joka on yksin jouluna?
Tiedän. Äitini esimerkiksi. Joulu pitää mitoittaa viettäjän mukaan. Monet sinkkuystäväni viettävät vaihtoehtoista joulua eli partya kavereiden kanssa. Itselläni on pelkästään hyviä kokemuksia yksinäisistä jouluista.
4. Mikä on hienoin kokemasi joulu?
Yksin yksiössäni avioeroni jälkeen, kun olin käynyt ensin vanhempieni luona tankkaamassa evästä. Kirjoitin joulukirjeitä ystävilleni, naukkailin gölkiä ja suolapähkinöitä konvehteja unohtamatta, nautin omasta seurastani. Mieletön tunnelma, tuikut paloi ja Loiri soi. Ajattelin heitä kaikkia rakkaitain, kirjoitin, oli aikaa ja sydän täynnä lempeä ja vapauden tunnetta. Aaah.

Toivon tässä toivon menettämisen hahlolla oikein rauhallista, lempeää ja leppoisaa joulua kaikille Vaanilan lukijoille!

Lisäksi halusin vielä kertoa, että Sivupersoonan valloittavat kuvat aiheuttavat Vaanilassa ilahtuneita ailahduksia. Eikä jutuissaan liioin ole vikaa, vikaa, vikaa…. t. se, joka ei osaa piirtää edes suoraa viivaa

Pulleita massuja, häntiä vilisten

Missen joulunodotusmuistikirjasta

Taitaa olla taas se aika. Häärivät niiden narujen ja rapisevien paperien kanssa, ilmassa on mausteista tuoksua ja soittopelistä raikaa ällödingelidangelia. Pian taas tuovat sen typerän puun pönöttämään minun leikkialueelleni. Jos ei tälläkään kierroksella ne silkkipäällysteiset pallot osu alaoksille, niin sitten pitää jo valita järeämmät otteet käyttöön.

Ja tuo mokoma Nysse ei tajua koko hommasta mitään! Ihmettelee vaan jokaista uutta asiaa siniset silmänsä ymmyrkäisinä. Oli mennyt joulupakettien narutkin pureskelemaan ihan ruvelle typeryyttään ja tuossa äsken vuoli tarmolla kynsillään kynttilää. Puhumattakaan sen ällistyttävästä intohimosta raahata kyniä ympäri huushollia. Haloo, kyniä?! Se kun ei vielä tiedä, ettei tule uusia leluja aattona, jos ihan älyttömyyksiin ryhtyy näin lähellä joulua. Olen nääs jo bongannut ne meidän paketit sieltä kaapin päältä. Kummallekin on kaksi. Toisen muoto viittaa uuteen onkeen ja toinen taas rapisee hiirimäisesti. Henkilökunta kuvittelee, että pääsee muka yllättämään, jaa meidät, höh.

Muutenkin tämä yhteiselo tuon Nysse-hippiäisen kanssa alkaa jo sujua ihan hyvin. Aluksi aika kului pelkästään sen toilailujen vahtimiseen. Mokoma on menossa koko ajan. Touhuaa ja koheltaa herkeämättä paikasta toiseen. Hyörii ja pyörii, on niin pirun puuhakas. Minä kun haluaisin rentoutua välillä lötkötellen, mutta tämä riiviö se vaan hiipii perässä ja haastaa leikkiin. Pakko sitä on silloin hieman kurittaa, heristää käpälää ja näyttää, että täällä määrään minä. Nyt se on sen verran jo oppinut, että antaa minun useimmiten lepäillä ihan rauhassa.

No, oikeastaan se on ihan kiva. Eipä tule aika pitkäksi. Voisi se tuota syömistään kyllä hieman hillitä. Rasittaa, kun se on aina kärkkymässä minun eväitäni, vaikka omiakin möhniä on kupissa. Toisaalta, osoittaahan se vaan, että minulla on parempi maku. Ja sit se kuorsaa, hörnöttää unissaan kuin traktori. Onneksi ymmärtää mennä sängyn alle sinne hankalimpaan koloon koisaileen. Henkilökunta kun ei kuitenkaan kuule mitään nukkuessaan. Kumma tapa muuten tuo ihmisillä, kyllä sitä kannattaisi olla hieman varuillaan aina.

Saakohan jouluna lohta? Tai edes silakkaa? Melko ison kimpaleen porsasta haistoin niiden kyllä tuoneen jo tänään, ehkäpä siitä meillekin riittää.

Oikein kissamaista, leikkisää ja herkuntäyteistä joulua vaan kaikille Missen ja Nyssen ystäville! [Ja Sellisti-nimiselle virtuaalihöpöttäjälle, joka väitti muinoin, ettei diggaa meitä. Siitäs sait; katosit!] Ja hiiruille kans, pysykää tekin pulskina.

Luolassa lukin sorkkien siro sipsutus käy...

Vapaapäivä. Raastoin aamun alkajaisiksi kaikki luurangot ulos kaapista. Vaikka meillä ei joulua aiota kaapissa viettääkään, niin nyt vihdoin sattui sen sortin inspiraato, että hieman perusteellisempi kätköjen inventointi maistui. Ja sitä roinaahan hamsterityyppisellä olennolla riittää. Miten minusta tuntuukin niin mukavalta kääriytyä niihin omiin keltaisiin lappuihin, kortteihin, osallistumislipukkeisiin, muistiinpanoihin yms. tahmaan. Olenkohan outo?

Näin päivän päätteeksi kaikki kama on taas löytänyt paikkansa, muutama kassillinen päätynyt molokin kitaan ja hämmentävän moni kaukainenkin muisto pyörinyt näpeissä. Tässä kevyt läpileikkaus aineistoon:

• ex-mieheni kihlasormus [juu, meillä ne palautettiin, kun homma karahti kiville]
• alakoulussa tuhtaamani väriliitupiirros [sinisellä paperilla sinisävyisiä kukkia, ei hullumpi taiteellinen vaikutelma]
• matikan kokeista pitkä kymppien/ysiplussien setti haalistuneilla kalkkierimonisteilla [olen joskus näemmä osannut laskea]
• hilpeitä valokuvia yhteisistä kekkereistä hiljattain kuolleen ystäväni kanssa [noin vuosikymmen sitten]
• kirjeenvaihtoa esiteini-iältä [mulla oli silloin monta kirjekaveria, ihan Jaappanista asti, Viialastakin toki]
• matkapäiväkirja Lontoosta, jossa kävin yksin 17-vuotiaana, elämäni ensimmäisellä ulkomaanmatkallani [olin joko karannut tai vanhempani potivat tilapäistä sallimusvirusta – en muista kuin]
• view master kiekkoja aiheenaan Prinsessa Ruusunen [ken ei tiedä, guuglettakoon]
• ensimmäisen työnantajani muovikassi ja firman logotarra [ei ole enää olemassa koko puulaakia, omistajakin kuollut]
• palkkanauhoja aikojen takaa [niitä sormenpaksuisia suikaleita, ei millään lailla verrattavissa e-palkkaan]
• ihania käsin näperreltyjä kortteja ystäviltä niin synttärin, ylennyksen, alennuksen, muuton, eron, matkan, kotiintulon kuin ihan vaan mukavan päivän johdosta [n+x kpl]
• luettelo teiniaikaisista kiinnostavista miehistä [laadittu taulukkomuotoon kynällä; otsakkeet kuka, miksi kutsutaan, missä asuu, missä liikkuu, miltä näyttää, miltä tuntuu tyyppinä – säilötty viisaasti tyhjään keittiöpaperirullan hylsyyn; nerokasta!]
• kiiltokuvia [eri vuosikymmeniltä]
• pinnakkaisvedoksia ja ujoja poseerauskuvia itsestäni mallikouluajoilta [noin 100 kiloa ja 100 vuotta sitten]
• HKL:n kantakortteja, joissa on hehkeän näköinen kuva [?]
• balettinorsun ensijoulunäytösotoksia [se punkeroin olen minä]

jatkuu hamaan hamaan…. krooh

Taidan säilytellä tästä eteenpäin vain syntyneet, naineet ja kuolleet. Ja kaikki kortit tietysti, olen niin pirun huono heittämään mitään pois. Ja niin on [valitettavasti] Resurssikin. Hamsterimurmelielomme jatkukoon. Tehostamme inventointia.

* Syynä roinakriittiseen angstiin on piipahdus kahdessakin [pariskunta] taloudessa, jossa mitään ylimääräistä ei ollut missään näkyvillä. Putsplank wysiwyg. Olikohan se unta?

Pannaanko 20, 30 vai 100 vuotta?

"Osa porukasta aivan sekosi ajatukseen", älä!

Mitäs mä sanoin Justinin kommenttilokerossa just sopivasti hetki sitten.

Arse-naali ja muita lystikkäitä olentoja

Nurkan takaa, nurkan takaa...
Ensin pongahtaa näköpiiriin kaksi tarmokkaasti eteenpäin pyrkivää mäyräkoiraa huomioliiveissään. Seuraavaksi näkyy piiiitkät pätkät liekanarua. Vihdoin narujen toisessa päässä kommertaa vaappuen näkösälle taluttimet; kaksi Obelixin muotoista tätiä runsaissa toppavarustuksissaan. Huikea kontrasti.

Se siitä omistajan ja lemmikin yhdennäköisyydestä. Tai mistäs minä tiedän, vaikka olisivat olleetkin puistotätejä. -10 astetta, hmmmm... epäilen. Meillähän on niitä sulokkaita kissoja. Samalla logiikalla voitte varmasti helpolla [hell polla? pollajukebox?] kuvitella, mitä kissanongen toisessa päässä on.

Enpä taida jatkaakaan nyt sen tarkemmin arse-naali assosiaatioiden parissa. Liian risk-abelia [mihis se abel hävis sielt Justinin tonteilta, olenko pudonnut pahastikin katveille...?] Toteanpa vaan, että naali on iskussa, näätä huolehtii parfymoinnista ja peilistä katsoo irvistävä hyeena. Niin siinä käy, kun syö liikaa joulutorttuja, joissa on ÄLYTTÖMÄSTI täytettä.

Y-lannosta kansalle!

Vaanilan ainoa ainaoikein Idols-merkintä
Koska oma suosikkini, vilkkusilmäinen porkkanapää Pete pudota kopsahti finaalista, niin absoluuttinen korvani on kyllä vahvasti sitä mieltä, että Katri on näistä kahdesta parempi laulaja. Jos sillä nyt ylipäätänsä on merkitystä tässä kisassa.

Kyllä kansa tietää, niin kuin aina euroviisuissakin.

Tiedetään, tiedetään, tiedetään...

Kai te nyt sentään jotain muistatte viime joulusta? ainailona [cool/kolea/kalsea på svenska] on paketti-pakkaus- tuunaus-nyssyköinti-naamiointi-ideointi-käärinliinafriikki. Ja hämmästyttävää kyllä, voin tässä nyt 85Bee rintavarustukset provosoivasti rottingilla raporteerata, että kaikki joululahjaksi luokiteltavat kohteet on jo paketoitu. Ja kauniisti. Nauhaa säästämättä, kimalletta kitsastelematta, niitä pieniä niin pers-oonallisia yksityiskohtia piilottelematta. Jopa kortit ja oivaltavat värssytkin ovat paikallaan, hela hoito simppelisti implementoitavissa kuusen alle.

Kaikki tämä tapahtui jo aikoja sitten. Halusin vaan kerrankin tietää, miltä tuntuu olla ajoissa.

Jaa miltäkö tuntuu? En tiedä vielä. Pitää odotella hetki muistaakseen sen mitä/kenet on unohtanut. Voi, mitkä skenet. Varon vaan!
---
Peggylle terveisiä;)

Hankala kahtalo

Tällä kierroksella joulusta näyttää tulevan hämmentävän sekava järjestelyjen osalta. Viimevuotiseen hyvältä tuntuneeseen aattoillan kotoisaan vuorovaikutukseen ei ole enää samalla tavalla mahdollisuutta. Äiti ei jaksa lähteä meille, koska liikuntakyky on kipujen takia mennyt lähes olemattomaksi. Rollella polkeminen kotioloissa vielä mitenkuten sujuu [vaikka nurkat ovatkin klommoilla], mutta matkustaminen tavallisessa henkilöautossa ei enää onnistu. Eikä hän oikein jaksakaan mitään retkiä. Mikään ei huvita. Menee nukkumaan kovin aikaisin; heti, kun saa iltalääkkeet otettua. On edelleen niin ankara itselleen ja muille.

Silti tuntuu hullulta ajatus rahdata koko joulupöytä [sellaisena kuin minä haluan] hänen luokseen, kun ruokapalvelusta tulee kuitenkin ne sovitut purnukat. Äiti syö nykyisin kuin lintu, nokkii sieltä täältä pieniä suupaloja, aina ei maistu mikään, välillä ykä heittää kaiken takaisin, yllättäen pitää saada jotain täysin hämmentäviä mielitekoja. Mamma haurastuu, laihtuu ja kuihtuu. Voi melkein nähdä, ainakin aistia, miten elämä tekee lähtöä. Valmistautuu ottamaan siivet selkään.

Silti jouluna ei voi läheistä jättää yksin. Vaikka hän sanoisi, että ei tarvitse tulla. Vaikka olisin itse kuinka levon, lämmön, rakkauden ja rauhan tarpeessa. Hankalaa. On vaan joustettava. Joulustressin laji se kai on tämäkin. Liekö viimeinen kerta?

Suomen Kuvalehden uusi kolumnisti Jertta Blomstedt kirjoittaa koskettavasti viime viikon numerossa [49] otsikolla Kuoleman oppivuosilta äitinsä viimeisistä vuosista.

Compassion, myötätunto, ei ole helppoa lässytystä. Se on tuskaa.

Kaikki äidit eivät ole äitiyden ikoneita. Me juutuimme murrosiän juoksuhautoihin ja paikkasimme etäisyyden kohteliaisuudella.

Sitä järkyttävämpää oli tajuta, että viimeisinä vuosina minua ei tarvittu tyttärenä vaan äitini äitinä. Siihen minusta ei ollut.

Äiti toivoi usein kuolevansa. Oli vaikea myöntää, että minä toivoin samaa, enkä pelkästään hänen puolestaan.

Toive ja sen kieltäminen saivat olon tuntumaan likaiselta. Kukaan ei jaksa olla varas teeskentelijöiden talossa.

Meillä on vielä tätä yhteistä matkaa... niitä avaimia, juu.
----
Oireilevan ylirasituksen vuoksi huomisen merkintä julkaistaan jo tänään. On tää internetti vaan ihmeellinen! Stressilelujakin... Joria voi hei hiirellä ohjastaa. Vähän jeesaa.

Muutama MetaÄmmä mm.

Jaa, että metapolkkaus olisi muka turhaa ja jotenkin epäilyttävää? Ei pidä paikkaansa. Metapolkassa tyrät rytkyy ihan omassa tahdissaan ja siitä tulee todella tyttömäinen olo. Suosittelen.

Ja kun nyt suosittelujen tielle lähdettiin, niin mainittakoon pari ämmää, jotka [pitkästä aikaa] uutuuslistalta ponnistavat suoraan Vaanilan hykerrysmoduliin ja sitä tietä tarkkailuun.

Nimimerkki Sonjuska teoksellaan Metrin matka ratakiskoa [havainto tehty ennen kuin havainto oivallisen osuvasta rullastaan sivupaneelissa osui vaanivaan havaintovälineeseen – toim.huom. usko]. Tässäpä hilpeää jyystöä, johon voi paikoitellen jopa samastua ihan sikana. Jään kärkylle.

Maanmatolainen taas on pusannut pystyyn [nähtävästi] taksimatkustajien laittamattomia tokaisuja siteeraavan tekeleen Monen mutkan kautta. Pitäisiköhän ruveta ihan taksilla ajelemaan enemmän, jos sitä kautta löytäisi omia kännikaamoshorinoitaan omansa ohella myös toisesta blogista? Hyvä meininki.

Rekkablogia ei vielä löytynyt.

Sedät jaksaa heilua - tai sit ei
Nämä meidän ikiliikkujat, ON-OFF hurmurit Vt ja TV... eikun Moro ovat nyt taas näemmä ON modessa. Perustin näille ees taas sinkoileville impulssikoomikoille ihan oman palstan Vaanilan sisäpiirilistalle. Jos on linkki, niin blogi on ON, jos ei, se on taas OFF. Selkeetä eikö? Jään odottelemaan Sellistin uutta tulemista vaikkapa nimimerkillä Pää kiinni.

Ja missäs ihmeessä taas onkaan Kuulis?

Tuunailin muutenkin hieman sisäpiirin sisustusta, ryytyneet veks [vaikka uskoa olisikin], Pala luettuihin [olen palassa koukussa] ja pientä heijailua siel sun tääl. Kyl ny on taas hyvä.

Ja juu, meillä ollaan kuuliaisia eikä osallistuta sisäpiirin pikkareihin, nyt on kiintiökin jo täys. Pitäkää lystiä, tapititip.

Annanpäivä yllätti bloggailijan *)

Anna mulle joululoma
anna valo pimeyteen
anna hetki ihan oma
anna potkuu vireyteen
anna ihan mitä tahdot
kunhan jaksan huomiseen
anna edes vähän
ymmärrystä tähän
yksilölliseen sydämeen.

*) melkein huippelipostaus;=====}Pikkujouluu nääs. Eikä edes keskelläkään viikkoa. Paska firma.

Etsi – korvaa?

Viime joulun jäljiltä olevassa osoiterekisterissäni on neljä [4] sellaista nimeä, joille joulukorttia ei ole enää tarpeen lähettää. Ovat siirtyneet katso ihme taivainen – osastolle.

Mietin hetken, versioinko osoitetiedoston vai laitanko vaan vapautuvalle paikalle jonkun muun tiedot? Versioin. Onhan kyseessä sentään oman elämäni historia.

Taas uusi vuosi niin paljon muuttaa voi....

Turhakkeiden kokoontumisajot

Citymaasturi valittiin kuulemma vuoden turhakkeeksi. Kannatan. Kyllä näillä seuduilla pärjää ihan hyvin ilman karjapuskuriakin.

Jossain lehtijutussa luki, että maastureita muka hankitaan nimenomaan siksi, että vähän autoilevilla naisilla olisi siellä turvallisempi olo tähystellessään liikennettä ikään kuin yläkanttiin ja kolaritilanteissakin saattaa käydä parempi mäihä, kun on vähä siel ylempänä. Paskapuhetta ja ajattelua - kyllä se turvallisuus [mihin itse voi vaikuttaa] enimmäkseen on ratin ja penkin välissä rakkineen laadusta riippumatta ja minusta keinotekoinen ”olen täällä norsunluumaasturissani ja tähystelen” tyyppinen tuudittelu ei millään lailla sitä lisää. Älkää daamit menkö tähän halpaan! Vaikka ukolla olisikin varaa ostaa siihen loppasuuhun tarpeeksi nykyisin kallista löpöä.

Kai se maasturi silti isäntiäkin viehättää. Joka sunnuntai-ilta ikkunamme alla tarjoutuu oivallinen mahdollisuus tutustua maasturiheimoon lähemmin. Klo 22 tienoilla noin 10 auton kolonna putkahtaa kuin tyhjästä peräkanaparkkiin kippolan eteen, kamuharrastajat käyvät ilmeisesti viikoittaisen whatsoever treenin päälle nykäsemässä yhdet ja viihtymässä keskenään, noin tunnin verran. Kaikki ovat liikkeellä citymaasturilla. Tai no, taitaa siellä yksi farkkuvolvo piileskellä seassa.

Pyrähdystään on hauska seurata. Nuo kloonikulkupelit täyttävät kotikadun kaikki vapaat parkkipaikat ja ovat tuon hetken niin kovin läsnä. Tuokion päästä niistä ei näy jälkeäkään. Vain karjapuskurin havainnoinnin muiston eteerinen värinä sumuisessa illassa.

Rondella - wtf?

Voisiko joku toveriblogisti ystävällisesti käyttää kauppojen sunnuntaiaukiolon kaikkien hyödyksi, marssia johonkin kukkataloon ja ottaa selville mikä halvatun ihmepesä on rondella? Joulukukkasia myydään nyt sellaisissa, minusta päällisin puolin [kuvasta päätellen] suht normaaleilta kukkapurkeilta näyttävissä astioissa. Kun ei Guuggelikaan ihme kyllä osaa auttaa, tarjoaa vaan pieniä, pyöreitä kotitalousmyllyjä [joiden olemassaolosta en niistäkään tiennyt, kotitalouspyllyt sen sijaan ovat tutumpia].

Tiedä vaikka Vaanilassakin jo olisi rondella, kun kaapin päällä kököttää 2-vanainen amaryllis? Rondellassa? Antakaa armoa. Hortonomit herätys!

Ensi-ilta lähestyy

Vaanilan perinteisessä joulukuvaelmassa mennään nyt kohdassa ”Otto 0.1”. Käsikirjoitus on laitettu osittain uusiksi. Tänä vuonna kun koreografiaan on lisätty vielä yksi [1] kissa. Vaikka pääosanesittäjät ovat varsin lahjakkaita, on ohjaajalla silti kylmä rinkilä ahterintienoilla, jotta kuinka aikataulun kanssa tällä kertaa käy. Ohjelmiston haastavuutta lisää huomattavasti kahden kissan asettelu samaan jouluiseen kulissiin. Aina jompikumpi unohtaa vuorosanansa ja hilpaisee kuiskaajan koppiin ratkaisevalla hetkellä. Jännitys tiivistyy...

Siunattu olkoon digitaalikamera! Ja valokuvatulostin! Gloorigloorihallelulla, inexcelsius!

Tappajarekan pusutuksessa

Käkkäilin rauhassa kaupungin kaksikaistaisen sisääntuloväylän punaisissa liikennevaloissa oikealla kaistalla. Sävelradio soitti ”Ota lähellesi peiton alle”. Omilla virheillään kaistalleni kääntyi Schenkerin Stinnes Logistic rekkamies. Kiihdytti minkä pystyi siihen loivaan ylämäkeen. Kun valoni vaihtuivat vihreiksi, katsoin parhaaksi koukata tuon raskaan liikenteen kulkuneuvon vasemmalta. Ohitin rauhassa siirtyen sopivan hajuraon jälkeen jälleen oikealle kaistalle, koska olin kohtsilleen kääntymässä oikealle.

Siinä vaiheessa isompi ajoneuvokki olikin jo päässyt kunnon vauhtiin ja läähätti [lievää hetkittäistä about 10% ylikiihottunutta nopeuttani uhmaten] pusk-urissani. Niissä, joilla pusketaan. Uuh, kun ahistikin. Keskityin tähystelemään pitkälle eteenpäin, koska miltään ylläripysähdykseltä ei Ilonallekiesi olisi ehjänä tuon raskaskäpäläisen rekkamiehen pitkäksi tirvahtaneen jarrutuksen jälkeen selvinnyt. Tuntui epämiellyttävän läheiseltä jo ihan ilman yllätyksiäkin, tätä voisi kutsua jopa rekkuaaliseksi lähentelyksi.

Tuli valo, tuli vihreä valo, tuli [rekalle] punainen valo, johon se onneksi jäi. Kurvasin Kehälle ja olin jo lähes unohtanut Sir Schenkerin. Aloin jo hengitellä ihan kehätielle ominaisen semi-rennosti sivuilleni epäilevästi pälyillen kaikkein oikean puoleisella kaistakkeella rallatellen, kun havaitsin tuon tappajarekan paahtavan täyttä hönkää sitä kaikkein vasemman puoleista kaistaa. Erkanin kehästä ja kauhuskenaarioista onneksi pian. Aamu, uuh!

Kotimatkalla erehdyin kuuntelemaan jotain viikonlopun liikenneohjelmaa [kai se sävelraatio taas, vaikka siellä kuulemma piileksii Salovaara liikenteessä, ehdoton kauhukkini, jota jo kertaalleen pakenin Novalta – ei tosin kuulostanut siltä tänään]. Jonottaessani Sompasaaren suoralla Lahdentielle rekkamiehet radiossa [sen lisäksi, että tukkivat tien kumpaankin suuntaa, taisi olla Sompiksessa ruuhkaa] antoivat liikennevalistusta. En voinut soittaa ohjelmaan tätä tuoretta kokemustani, kun ei se hänsfrii tullu mukaan. [Joten te taas lukilukijoukkio joudutte kärsimään. Miksei maailmassa ole muita toimivia palautekanavia?]

Totta on niin, että rekkojen matkavauhti taajamissa ja kehäteillä on usein hirvittävä ja minä pelkään. Jos on venakko, niin pelkään ohittaa, kun se keppoisa kiesi voi keikahtaa minne vaan milloin vaan tai lakata liikkumasta, hyytyä niille sijoilleen. Jos on muu ulkomaa, pelkään ajaa perässä, kun se kuitenkin on eksyksissä ja saattaa singota minne vaan, milloin vaan. Jos eteen sattuu suomalainen, niin se ainakin ajaa kuin viimeistä päivää, koska aikataulut ovat ilmeisen tiukat ja kuuliaisena pyrkii niitä noudattamaan. Ruuhkaakin vielä. Autonkuljetusautot ovat kaikkein karmeimpia; hengailevat holtittomasti ja ovat aina kuitenkin menossa Venäjälle.

Pakonomainen kiire liikenteessä ei voi olla kenenkään etu! Onnettomuuksia sattuu yhtenään ja rekan kanssa niissä yleensä pienemmälle käy huonosti. Henkilöauto ei ole hirvi. Sen voi harvoin ohittaa perseen puolelta, mutta se jää useimmiten alakynteen kohtaamisessa isomman kanssa. Liian usein joku siinä tohinassa kuolee.

Onkohan Blogistanissa yhtään rekkamiesbloggaajaa? Sen tiedän, että taksariblogeja on ja hyviä sellaisia. Jos joku rekkamies vaikka kommentoisi tätä rallia, niin sinne vaan kommenttikeskuksen koordinointipisteeseen [Sun äitis]. Luen kyllä kaiken.

Suomi on vapaa maa

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Tuttu kysymys, joka näin itsenäisyyspäivänä tyypillisesti poksahtaa vastaan niin iltapäivälehdykässä kuin Linnan juhlien haastatteluissakin. Kun ei nyt kumpaankaan ilmaisumahdollisuuteen näytä Vaanilassa olevan [tänä vuonna] osallistumaa, niin kas näin.

Minulle se merkitsee vapautta tehdä omat valintani. Mahdollisuutta mennä tai olla menemättä naimisiin, elokuviin, ulkomaille, lähikauppaan, äänestämään, kirkkoon, kissanristiäisiin, metroon, puistoon, Lappiin, lääkäriin, luostariin, Idols-kisoihin, viinakauppaan, tieliikenteeseen, maakellariin, Tallinnaan tai parisuhdeleirille.

Lupaa pukeutua minihameeseen, tuulipukuun, pillifarkkuihin, iltapukuun, messukasukkaan, sadetakkiin, naamiaisasuun, teddykarvatohveleihin, käsirautoihin, Hesariin, kipsiin, turkikseen, silkkilakanaan tai joulupukiksi.

Uskoa itsemääräämisoikeuteen, rohkeutta näyttää tunteensa, uskallusta olla eri mieltä, voimaa toimia parhaaksi katsomallani tavalla, tasavertaista optiota tehdä sitä mitä haluaa ja mistä nauttii, kaunista luontoa ja maaseutua, ymmärrystä, että toisinkin voi olla. Iloa innostua ja onnistua,
rajoja, joissa hakea sitä itseään. Turvallisuuden tunnetta kuulua jonnekin, olla jostain kotoisin ja samalla vapauden viettelystä pyristellä laumastaan loitommalle. Itsenäisyys antaa juuret ja siivet.

Kunnioitusta niitä sitkeitä sissejä kohtaan, jotka taistelivat maamme puolesta, aitoa arvostusta pakon edessä tehtyä uhrautuvaisuutta kohtaan. Ei niiltä miehiltä ja naisilta silloin kukaan kysynyt, haluatko lähteä sotaan. Mentävä oli. Ja niin monelle se nappi tuli otsaan tuolla retkellä. Enojakin muutama siitä nyykähti.

Sota on aina kamalaa. Sitä voi edes hitusen ymmärtää vain, jos näin jälkeenpäin hämärästi näkee eron vapaan ja vähemmän vapaan maan välillä. Helppo hengähtää, kun työt on jo tehty. Silti pitää muistaa se historia ja pysyä kartalla.

Jos huomenna syttyisi vastaava sota, niin kuinka monta sitoutunutta isänmaallista globalisaatiosoldaattia Suomella olisi lähettää sinne rajalle? Onko isänmaallisuutta enää olemassa? Suostuuko kukaan tosissaan sotimaan, antautumaan kuolemanvaaraan jonkun niin himmeän yrityskauppapaikan kuin Isänmaa puolesta? Jos niitä helpompiakin hommia on…

Tuntematon sotilas: YLE2 klo 13.10. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

------
Lippu naapistettu pressalta.

Viiskytdonaa poks

Sunnuntaina 4.12.2005 klo 12:18:07 on Blogilistan suosikeistaan pörhältänyt Vaanilaan Saunalahden domainista kliksauttaja Tulikettu-selaimellaan. Visit number 50.000. Otahan suukkonen joulutorttua ja kulaus kardemummakahveeta, ollos hyvä. Ja tervetuloa yhäti uudelleen!

Talon pizzaa

Vaanilan koeheittiöstä:
Pitkään aikaan ei ole tehty kotona pizzaa, joten tänään natsasi mättöfiilis pakonomaisesti päälle. Helppo juttu, kun sai Resurssin hiivan kanssa kaupungilta kotiin. Pohja tehdään Kotiruoka-keittokirjan ohjeen mukaan, vaivaamisen hoitaa se pirun ahkera Philips. Tässä kohdin joutuu musiikkilähteen volyymia hetkittäisesti [naapurien kiusaksi] kasvattamaan, jotta jytä kuuluu ahkeran surinan takaa. Jammailua SuomiPopin vanhojen klassikoiden tahdissa, pylly vasten pyllyä...

Täyttövaiheessa individualistit astuvat kehiin. Kumpikin täyttää oman puolikkaansa. Resurssi haluaa tomaattikastikepohjan päälle vielä kerroksen Heinzia. Muuten täyttö on kohtuullisen samanlainen; kinkkua, herkkusieniä ja homejuustoa. Meikäläiselle lisäksi tuoreita tomaatinsiivareita, Resulle ananasta ja metukkaa. Kuva täyttöasteesta ennen juustoraasteen lisäämistä. Pohja on se, mitä ei näy. Ei tää mikään pizza ole vaan pizzapiirakka.

Juomaksi Chianti Ruffino, paras italialais[tyylisen]mömmön saattelija. Röyhkis vaan ja saunaan. Että onkin hyvää. Elämä on.

Este ja hidaste

Äitini on asunut yli 40 vuotta lähiössään, umpiperätien päässä, jossa ei ohikulkuliikennettä esiinny. Alueella on samaiset noin 40 vuotta ollut koulu ja päivittäistä koulujalankulkuliikennettä. Asuintaloista on jo ammoisista ajoista alkaen purkautunut liikennevirtaan aamuin illoin silmänkantamattomiin koirankusettajia ja lastenvaununlykkijöitä. Onpa katuosuudella ollut jopa säännöllistä bussiliikennettäkin. Kaikki ovat mahtuneet mukavasti ja ärsyyntymättä tuolla umpiperätiellä kuljeksimaan. Koskaan ei ole suojateillä käynyt kelleen köpelösti, nopeusrajoituskin on ollut jo pitkään 40.

Nyt kaupunki on suuressa viisaudessaan mennyt ja näperrellyt tuolle alle sadan metrin kadunpätkälle kaksi [2] mittavaa [koko suojatien levyistä] hidastetta. You know, niitä iskareiden lisäksi tarkkaavaisuutta ja hermoja koettelevia ärsytyskynnyksiä, joihin keskittyminen estää autoilijaa vilkuilemasta normaalin rennosti ympäristöään. Jo parikin kertaa on tällaisen pömpökkeen välittömään läheisyyteen pysäköidyn kuorma-auton katveesta loikannut lähes yllätyksenomaisesti eteeni jalankuleksija, jota en ole älynnyt tähystellä, kun on pitänyt keskittyä tulevaan pomppuun.

Lisäksi kaikki umpiperätien päähän vanhenneet [enemmistö] iäkkäät asukkaat, joita viikoittain syystä jos toisesta kiikutetaan inva-takseilla erilaisiin tapahtumiin valittavat, kun haperot luut tärähtävät jokaisen nyppylän kohdalla, vaikka kuljettaja kuinka varovaisesti ottaisi ärsykkeet. Aiemmin edes jollain tapaa virkistävä automatka on muuttunut pelottavaksi, kipua aiheuttavaksi pakkokärsimykseksi, jota pyritään välttelemään viimeiseen saakka.

Mitä pirun järkeä tässä on? Noiden kahden turhakenyppylän hinnalla olisi varmasti kustannettu muutama kotihoitokäynti enemmän näille tiensä päässä nuokkuville mummeleille. Ja taattu useampi hyväntuulinen vierailija.

----

Hops, hirvittävä vesiputousnuha saa näppäimeni vettymään. Otan totin ja siirryn sohvalle ah niin likaisen Harryn stimuloivaan seuraan. Inspector Callahan ja hyppyritukan esiaste. Autsh!

----
Onpas outoa, kun ei tällä kertaa [ainakaan näin blogeja seuraamalla] tiedä, mikä on joulukuun Kuukausiliitteen pääaihe?