Tadaa....

Dec 31 2004 4:40:18pm:
Varo vaanin kahdeskymmenestuhannes [20.000] kliksauttaja on paukauttaja nimimerkillä Jade! Näyttää olevan laatulukemisen ystävä muutenkin. Onneksi olkoon! Virtuaalinakki ja vanillasnapsi huulille vie!

Kiitos käynnistä ja tervetuloa aina vaan uudelleen.

Vuoden viimeisenä päivänä

Huomaan, etten enää erityisesti pidä vuoden vaihtumisesta enkä näe siinä mitään omakohtaista juhlan aihetta, paitsi [yleisestikin] hyväksytyn tilaisuuden vetää halutessaan lärvit. Jokainen uusi vuosiluku merkitsee taas yhtä lisävuotta omaan mittariin. Se ei enää ole mitenkään imartelevaa tai edes suuremmin suunnattomiin irtiottoihin kannustavaa. Mokoma elämä virtaa vääjäämättä kohti ehtoopuolta.

Yön pienoiset valopilkut:
- Meillä on uusi imuri. Minäkin imuroin nykyisin Mielelläni.
- Ehkäpä vielä tämän viheliäisen vuoden kuluessa Vaanilan visitorien määrä ylittää 20.000. Jos tuon tasalukukävijän saan bongatuksi, niin palkinnoksi on tarjolla virtuaalitarjottimelta Wotkinin pippurinakki Turun Sinapilla. Ja kulaus Viru Valge Vanillaa [on muuten mainio snapsivaihtoehto].

Kiitos lukijoille ja kanssabloggaajille hyvästä seurasta Varo vaanin ensimmäisenä Blogistan-vuotena!
----
Otsikko Ampparit.comissa: Paris ja Nicole joutuivat käsittelemään kuolleita. Sitä on liikkeellä.

Nyt juhlitaan kuin viimeistä päivää

Blogistan pursuaa kannanottoja hyökyaaltokatastrofista. Jokaisella meistä lie tarve purkaa sen herättämiä tunteita ja ajatuksia jollain tavalla. Tekemällä tavallisia asioita, suuntaamalla angstia ja suuttumusta johonkin ”muuhun”, vertailemalla asioita suhteellisuuden valossa, pohtimalla tiedotusvälineiden tekemisiä, muistelemalla, huumorilla, toimimalla.

Kaikki tavat ovat hyväksyttäviä. Se auttaa käsittelemään asiaa ja ehkäpä jotenkin vaikuttaa omaan oloon jäsentäen tilannetta rajalliselle ymmärryksellemme.

Joku ruokakauppa hehkutti tv-mainoksessaan uudenvuoden tarjouseväitään otsakkeella: ”Nyt juhlitaan kuin viimeistä päivää”. Niinpä. Sekin voi olla totta.

Silti vetoan, että jos voit uudenvuodenjuhlinnassasi

- jättää edes yhden raketin ostamatta
- vaihtaa skumpan edullisempaan
- polttaa askin vähemmän röökiä
- syödä nakkeja ja perunasalaattia maksapateen ja lohiterriinin sijaan
- luopua kotimatkasta taksilla
- juoda kankkuseesi [maassamme nykyisin taas jopa Riihimäelläkin saatavilla olevaa] puhdasta vettä hiilihappopullotteiden sijaan

ja lahjoittaa näistä yhdelle ihmiselle mitättömistä yksittäistoimista säästyvät roposet avustustoimintaan, niin tee se. Meillä pyritään toteuttamaan koko sarja [Missen Stilton on jo ostettu jouluksi].

Yksi työkaverini on kadonneiden joukossa. Miehensä ja tyttärensä nimet näkyvät löydetyissä. Lomansa loppuu viikonlopun jälkeen. Mitä sitten tapahtuu?

Yksi työkaverini oli Myyrmannissa sinä iltana. Fyysisesti sai ”vain” muutaman haulinkappaleen poskeensa. Hän käy edelleen tukiryhmässä.

Sitten, kun pahin on olevinaan ohi, kurimus vasta alkaa. Osallisten elämään jää väistämättä pysyvä jälki. Kansallisuuteen katsomatta.
____

Levollisempaa katseltavaa – pakko klikata aina ennen nukkumaanmenoa.

Parinkin päivän journalistipalkinnot Lumi Karikerolle

Menipä puurot ja vellit väärään rööriin aamulla, kun olin vaistonvaraisella ranneliikkeellä napsauttanut Maikkarin aamutoosan päälle [vaikka se oikeasti on joululomalla] ja sen seurauksena huomaamattani katselinkuuntelin todellista erikoislähetystä katastrofista. Studioon oli raahattu tuolillaan ähistelemään Timo ”pulisen ja änkkäilen jokaisen puheen päälle ja rakastan omaa ääntäni yhtä paljon kuin itseäni” Laukkio ulkomaanvahvistuksenaan suoraan Thaimaan ylikansoitetulta lentokentältä Kari ”kysy vielä jotain” Lumikero. Herrat kyllä pistivät adrenaliinin rivakasti kiertämään!

Laukkio haastatteli muutamaa asiantuntijaa ja katastrofialueelta ehjänä kotiin selvinnyttä studiovierasta tyypilliseen johdattavankeskeyttävään tyyliinsä. Lähetyksen varsinaisesta kliimaksista vastasi kuitenkin Mr. Lumikero [pätkä esitettiin ilmeisesti jo edellisen illan uutisissa, itse en vaan sitä silloin nähnyt], joka hiillosti Thaimaan lentokentällä paljasjaloin ja lainavaatteissa yksikseen harhailevaa teini-ikäistä perheensä kadottanutta poikaa. Pojan surullinen tarina tuli jo parissa ensimmäisessä kysymyksessä enemmän kuin selväksi katsojille, mutta mitä ei tekisi tämä periksiantamaton uutishaukka työnantajansa eteen. Kun poika jo pyyhkii kyyneleitä silmäkulmistaan surusta ja epätietoisuudesta hämillään, kiertää uutisnälkäinen, draamaa ja märinää halajava reportterimme vielä yhden bonuskierroksen veistä haavassa kysäisten haastattelun päätteeksi jotenkin tähän tapaan: ”Minkälaiset ne nyt ovat ne tunnelmat?”.

Samaan aikaan kotikatsomossa: Hölmistynyttä tuijotusta, jaa tunnelmat... Kauko, heti tänne!!! En halua nähdä tätä enää uusintana.

Joskus vaan ei ole - ei mittaa, ei määrää.
----
Asiaan millään lailla suoranaisesti liittymättä, antaa mennä vaan vielä samaan Vaanilan huuli pyöreenä perustoljotukseen tämäkin ”totta vai tarua” -löydös [tarjoili Switchx].

Reippahasti käypi – vai käypikö?

Vaanilassa vaanii joulun jälkeinen stressi, ankeus ja tyhjyys. Pukinpieksut sentään, onko meitä taas petetty? Jouluhan on vuoden kohokohta, johon kaikki tekeminen, hankkiminen, ajatteleminen ja riekkuminen tähtää. Joulun pitäisi tuntua jossain muuallakin kuin vyötäröllä, vaikuttaa, kestää, muuttaa jotakin. Jättää edes seestynyt ja rauhoittunut olo. Eikä vaan vilahtaa arkisesti ohi kuin mikä hyvänsä viikonloppu.

Ja pöh. Samanlainen ankeahko talvipäivä joulun jälkeen valkeni, samat tylsät rutiinit väijyvät tekijäänsä, kuusesta neulaset varisevat, päivänvalo paljastaa, että imuri on rikki, katastrofiuutiset tulvivat tiedotusvälineistä, postinkantaja tuo vain laskuja, lahjakirjoja ei ehdi lukea loppuun. Miksi lapsuuden joulut tuntuivat aina niin pitkiltä ja kiireettömiltä? Miksi ne jäivät niin merkittävinä tapahtumina mieleen? Miksi aikuisena oikein mikään ei enää tunnu mitenkään erityiseltä? Miksi mikään aika ei tunnu olevan tarpeeksi? Mä en ala.

Täytyy kömpiä taas työpaikalle tarkastamaan, onko satula vielä tallella. Asian valopilkku on eittämättä se, että pääsee kippolan valmiiseen pöytään syömään, eikä tarvitse miettiä mitä sörsseliä sitä taas tänäänkin vatkaisi. Vaikka nythän olisi syytä jo ryhtyä suunnittelemaan uudenvuodenaaton iltapalaa, argghh. Sama maailmalopunryysis on kaupoissa tiedossa taas muutaman päivän kuluttua, kun valmistaudumme toiseen tärkeään viikonloppuun. Meillä taidetaan vetää skumppaa ja nakkia on the rocks.

Joitain hymynaiheitakin sentään havainnoin tässä joulunjälkeisessä apatiakurimuksessain:
- Olen näköjään voittanut Lotossa 9,80. Siirsin sen hyökyaallon tavoin reippaasti yläkanttiin pyöristettynä yhdellä hiiren hipaisulla SPR:n avustustilille. Haastan muut Blogistanin lottovoittajat tekemään samoin.
- En tarvitse mitään alennusmyynneistä
- Amarylliksessa on 2,5 kukkaa neljästä jo auki [kyl on kuulkaa upea]
- Talouteen on pakko hankkia uusi pölynimaisin. Jätän valinnan ja vaihtoehtojen analysoinnin täysin Resurssin tehtäväksi [kommentoin korkeintaan väriä, punaista ei tule!] – hän kun on meillä pääkäyttäjä;)
- Löysin uudenkarheista blogeista tunnollisen kahlauksen jälkeen vielä muutaman tarkkailuun luikahtavan tapauksen: Kookos, Mieto marinadi ja Qod [yksi Nautapiirin kirjoittajista]. En osaa sen kummemmin perustella näitä valintoja, niistä vaan välittyi jotain sellaista, mitä haluan seurata.

Eiköhän tää taas täst. Valoa päin, varo vaan!

Ja niin joulu joutui jo...

... sä olet historiaa

Auts, puuh, urps, röyh, mayday logistan... täällä ylensyönnin lamaannuttama aivanilonavaan, krakapunk, räts, tuut-tuut-tuut... [oho, työtuolin jalat tekivät plieen].

Örps... anteeksi, häiriö Blogistanilaisissa mässäily-yhteyksissä. Hetkinen, kurkotan tuosta vielä yhden Budapestin ja nau-naukun brandyä, ett blick bara [blick, kluk, blick].

Olen nähtävästi viettänyt liiaksi aikaa niin Missen kuin Resurssinkin seurassa kera joulueväiden. Jo pari viimepäivää olen lirkutellut pelkästään kissajargonia ja leyhytellyt kuusenoksaa Resurssin virvoittamiseksi aktien välillä. Ja syönyt aina, kun silmä vaan välttää. Onneksi joulupukki ei tuonut mitään niukkoja stringipainepakkauksia, koska mokomat vaijerit näyttäisivät todella koomisilta sikamaisen turpean olemukseni näennäisverhona. Vanhalla perinteisellä stay up, lay down –koreografialla se vaan tämäkin joulu hoidettiin kammarin puolella finaaliin saakka.

Tänään kerjäsin jo liukuportaita saunanlauteille ja kieltäydyin [liukkauteen vedoten] kaikista uloshoukutteluyrityksistä. Myyrän kanssa peiton alla oli paljon houkuttelevampaa lusmuilla. Muutama joulun torttu siihen kaveriksi ja muki gölkiä, kipollinen Brunbergiläistä ja soittopeliin Loiria. Kerran vuodessa saa ihan oikeasti laiskotella ja olla vaan, lukea, nukahtaa, lukea, torkahtaa, olla. Näin julistetaan Vaanilan sinkkuaikaisessa epistolassa ja siitä perinteestä en tule luopumaan. En.

Muorin visiitti majaamme sujui yllättävän hyvin. Hän jopa äityi kehumaan perunalaatikkoani ja kinkkua kuin myös Resurssin hankkimaa kalaa. Hämmentävää. Aattoilta oli suorastaan mukava. Muori nautti, kun pääsi saunaan, valmiiseen pöytään ja sai katsella meidän ilkamoamme lahjoja avatessamme. Ja leikki Missen kanssa tietysti, oli jostain hankkinut uuden lelunkin. On se osa sekin, kun on kissan mummi! Tuntuu, että ilta palautti omaan sydämeeni jotain sellaista virettä, mitä sieltä on lapsesta saakka puuttunut. Palauttaessamme kylvetettyä muoria hautuumaan kautta kotiin oli hyvä mieli. Olen jo pitkään halunnut vuorostani tehdä hänelle joulun. Nyt se vihdoin tuntui onnistuvan ja puitteetkin olivat sopivat.

Lyhyt oli joulu, liian lyhyt. Siksi pidänkin vielä yhden lomapäivän. Myyrän kans.

Me käymme viettohon, kusin, kyntelöin

Joulusiivous, helppo nakki, totesivat taloutemme täysivaltaiset jäsenet aatonaaton aamun valjettua. Ei kun riuhtomaan vaan erilaisten vempainten varressa kukkaistuoksuisia liuottimia ämpäriin lorotellen. Rokkiraatio täysille, hurlumhei, puhdasta tulee! Kunnes... ratkaisevalla hetkellä [juuri kun Missen ylijäämäkarvapeitettä raavittiin pois divaaninpäällisistä] tuo vanha hyvin ja pitkään palvellut Voltan rupuska alkoi ensin pitää outoa ääntä, sitten ylikuumeni, palovaroitin pärähti soimaan huikeaa sinfoniaa ja haistoimme hirvittävää palaneen käryä. Samaan aikaan uunissa lämmitellyt porsaskin jäi odööreissä kevyesti toiseksi.

Välittömästi tapahtuman jälkeen tuuletusta järjestellessäni huomasin, että yksinäinen paloauto kurvasi kotikadullemme. Mitä – onko meidän varoittimesta suora linja palopäällikölle? Ei nyt sentään, raamikas palomiekkonen vaan lampsi keikan välillä kioskin suuntaan. Näppärää, kun voi pysäköidä ihan suojatien taakse pysäköintikieltoalueelle ilman pelkoa seuraamuksista. Työsuhde-etu sekin.

Näin sitä on tyydyttävä hieman alhaisempaan hygieniatasoon tänä jouluna. Asia, jota vanha äitini ei aattona kovinkaan hyvällä silmällä katso [mikäli nyt pyrykolotuksiltaan sittenkään jaksaa lähteä meille joulusaunaan ja –pöytään]. Toivottavasti ei matkansa sentään pääty tukehtumiseen Missenkarvaan.

Sitten muinaisen avioliittoni tämä joulu on ensimmäinen, jonka äitini [ehkäpä, lupaavalta kuulosti vielä illalla] viettää minun kodissani. Viime joulun vastaavat suunnitelmat kariutuivat, koska muori joutui sairaalaan juuri joulunalusviikolla. Saas nähdä kuinka tyttären käy? Imelmät ovat muhimassa, porsaan kankku näyttää mehevältä ja namilta, sekametelisoppaa on jo jatkettu vedellä pariinkin kertaan [olipas paksua] ja muut tykötarpeet ovat valmiina jääkaapissa.

Avausrepliikki usein ratkaisee kaiken. Jos se lävähtää samaan malliin kuin joulukortin suhteen [kuvakollaasiin päätyi loppujen lopuksi otos viime joulun kuusenoksasta, jossa on sydämenmuotoinen koriste]: ”Kiitos kortista. Ai, se on teidän kuusesta. Ihmettelinkin jo kenellä on noin ranko kuusi, jossa on noin pahasti varisseita, harvoja oksanraakkuja” [juuri siitä oksasta oli kieltämättä neulaset niukilla, mutta taiteellinen vaikutelma muuten oli hieno, väitän ma]. Tässä kohtaa kolahti erinomaisesti Marleenan Lämmin hyvä hellä –juttu. Voi äitejä, voi tyttäriä!

Mopinheiluttamisen välillä hihittelin tänään Tumpelolle partakonekaupassa. Onneksi olen ymmärtänyt lahjustelussani pitäytyä erossa elektroniikasta [mitä lajiketta partakoneetkin näemmä nykyisin edustavat]. Toivottavasti Tumpelon valinta osui nappiin, ettei hän joudu koko joulua sänkistä ukkoa syleilemään;)

Uutuudet puskevat listoille, vihdoinkin. Ehkä joulunpyhinä voi olla aikaa niitä selailla tarkemmin. Pari tilasin heti kättelyssä (no tietty Sellistin ja Nautapiirin [Bitchcraft]). Muiden suhteen otan sesonkiaikalisän.

Vaanilan väki toivottaa kaikille lukijoille ja kirjailijoille kuin myös satunnaisille tupsahtajille rauhallista joulumieltä, lepoa ja lekottelua, naminannaa haluamassanne muodossa ja kaikin puolin onnellista oloa, edes hetkittäin. Kukin tyylillään, itselleen sopivasta laadusta tinkimättä. Mutta muista, että aikaa on nyt ainoastaan tavallisen viikonlopun verran, varo vaan!

Nymmää meen järsimään kinkusta maistiaissiivareet [vatsakumpurumpujen pärinää, hammastikun napsetta....

Lumi on jo peittänyt – lähes kaiken!

Reippahasti käypi, ukset kiinni, Vaan on hauska

Sapuskat on ostettu. Ihme, jos ei kaksi ihmistä [ja kissa] elä näillä muonilla yhtä viikonloppua. Aina sama absurdi hamstraustrilogia toistaa itseään. Ensin vähän valmistelutarvikkeita, sitten lihat ja laatikot, lopuksi hedelmät ja vihannekset, erikoisherkut, impulssiostokset, mitä ehkä tekee mieli, minkä uskoi unohtavansa, mitä varmasti kaipaa ja mitä vaihteluksi voisi haluta. Halleluja. Hurmoshenkisen haahuilun seurauksena jääkaapin seinät pullistelevat ja oluenkin joutuu kylmettämään parvekkeella. Bissellä on kivaa – siel on tosi Wagner ja simpsakka kotkale seurana.

Nyt en liiku tästä huushollista enää ulos ennen aattoa vaan huomisen päivän vaanin mopinvarressa ja heitt... siis keittiössä. Kaikki ulkotyöt on delegoitu Resurssille [mattojen tumppaus, maidon osto lähikaupasta, kuusen haku, lihalämpömittarin uusinta ja jätepaperin ulkoistaminen]. Misse hoitaa perinteiseen tapaan virallisen valvonnan [Missen nimi edellisessä elämässä ON Aulis. Muistakaa lotota terv. Misse].

Ja jos ei nyt jouluna ole lunta, niin minä olen joulupukki. Hirvittävin myräkkä sitten Vaanilan muistin vihmoo kotipesän nurkissa. Ihanaa olla lämpimässä kodissa [vaikka sähköt välillä pätkähtelevätkin]. Kenenkään ei kuulu tällä[kään] säällä asua ulkona. Ei vaikka olisi sössinyt asiansa kuinka. Kuinkahan sille Hurstin joulujuhlalle saisi annettua tukea näin viimetipassa?

Kaikille niille, jotka kuvittelevat, että muka-ylenpalttista kerskakulutusjoulua tässä puuhastelen, haluan sanoa, että olen omat niukat vuoteni aikanani kituuttanut, ja nyt haluan elää niin mukavasti kuin rahkeissa on varaa kenenkään kärsimättä. Just sopivasti meille nyt. Huomenna kaikki voi taas olla toisin.

Opiskelijat, menkää kotikoteihinne ja syökää kiitollisena mammojenne rakkaudella laittaman juhlapöydän ääressä. Olkaa läsnä ja nauttikaa, muistelette sitä vielä monta kertaa niin hyvässä kuin pahassakin. Sekin päivä tulee, kun osat vaihtuvat. Eikä roolit silloin ole yhtään helpompia. Varo vaan.

Pantu on pakettiin, narutettu vallan

On villiä melskettä, hulinaa helskutta, korvia, tassuja, megalomaanisia massuja, häntiäkin vilisten. Hupsis, tupsis, puppeli jupsis.

Toisin kuin Peggylle, joululahjojen paketointi on ainailonalle aina yhtä inspiroiva ilo. Hyvän kaunosieluisen ystävättäreni kanssa olemme jo aikojen alusta harrastaneet kilpavarustelua toinen toistaan järisyttävämpien pakkauksien kehittelyssä – me kumpikin pidämme siitä ja osaamme myös arvostaa toisen keksimiä ja huolella väkertämiä harmonisia virityksiä. Jokainen paketti pitää olla erilainen ja henkiä jollain lailla sisällöstään kuin myös kuvastaa joko antajan tai saajan värimaailmaa tai mieltymyksiä. Viimeistään pakettikortista ja värssystä tulisi päästä sopivasti jyvälle, mitä paketissa ehkäpä voisi olla. Mutta ei liikaa vinkkiä, harhaanjohtaminenkin on sallittua.

Tämän harrastuksen seurauksena kaappiini onkin kertynyt mittava arsenaali pakkausrekvisiittaa. Vuosittain sitä kuitenkin sortuu vielä täydentämäänkin. Tänään raastoin sen kaiken ulos ruokapöydälle ja askartelin kolme [3] tuntia käärien, näperrellen ja hykerrellen, nautiskellen antamisen ja yllättämisen ilosta. Pakollista oheismateriaalia on kannullinen gölkiä ja soittimessa svengaileva Ella Fitzgerald tai Billie Holliday. Misse hääräili mukana virallisen valvojan ominaisuudessa ja täppi narunpätkiä [pahus, kun se ei osaa pitää käpälää siinä narun risteyskohdassa silloin, kun pitää kiristää ja solmia, vielä on agilityssa tekemistä;)].

Kyllä tuli komeita, vaikka itse sanonkin! Eipä silti, eivät nuo Resurssin käärimät, hieman ruttuiset Nasupaperiin pyöräytetyt [jännittävän kokoiset?!] puketit yhtään kalpene omieni rinnalla. Niistäkin uhkuu lämpö ja rakkaus. Se on tärkeää.

Eiku kuusen alle! Kääk - missä kuusi? Resurssiiiiii….. Ai niin, se koipikin pitää vielä amputoid... ei vaan löytää.

Viiden pisteen vihje: Viimeksi sitä on käytetty noin vuosi sitten. tiutiutiutiu – dong – ei tullut vastauksia
Neljän pisteen vihje: Se on vihreää metallia. tiutiutiutiu – dong – ei tullut vastauksia.
Kolmen pisteen vihje: Se on niin ruma, ettei se voi olla kirjahyllyssä, ei edes kirjojen takana. tiutiutiutiu – dong – ei tullut vastauksia
Kahden pisteen vihje: Se ei ole kävellyt itsekseen minnekään, vaikka jalka onkin. tiutiutiutiu – dong – ei tullut vastauksia.
Yhden pisteen vihje: Veit sen itse kellariin. tiutiutiutiu – trööt – kas, ainailona painoi nappia ja haluaa vastata, ole hyvä vaan.
Vastaukseni on: Se on kellarissa [olen ansassa].
Oikein. Voitit juuri kuusenjalanhakumatkan kellariin.

Resurssi, miten olis aamiainen Tiffan... kellarissa? Kyllä mä tiedän, että sä olet just sopivasti naughty, tarkoitin siis nälkäinen. Jalan. Kuusen. Sexan. Vink, vink.

Hei hyppikää, nyt on aika

Päivänä, jolloin joutuu piipahtamaan kaksi kertaa Kalliossa [vainoharhaisesti pälyillen tienoita alta huppunsa ja nähden hallusinaatioita aseen kanssa kuljeskelevasta Visukintusta, ”Pahaa Joulua” banderolliin verhoutuneesta Schizosta ja kantoliinassaan lirkuttelevasta Raparperibabysta – eihän Kalliossa voi asua muita kuin bloggaajia, eihän?], pyörimään puolituntia ympyrää Itäkeskuksen pysäköintilaitoksessa lasit huurussa, taistelemaan henkensä kaupalla Stockalla teräväkyntisen Rouva [mielipuolisesti minkkikotsansa varjosta kälättävän, tärpätinhajuista Ooppium-parfyymia rinnuksilleen lorotelleen] Haaskan kanssa viimeisestä juuri siitä asusteesta, jonka tarvistin konttiini, melkein täräyttämään vilkutta vasemmalle kääntyvän lippalakkikuhnurin jo valmiiksi kiharassa olevaan puskuriin sekä toteamaan kotiin palattuaan, että orkideasta on pudonnut se viimeinenkin kukinto, ei pitäisi mennä enää Blogistaniin kiksauttelemaan.

Moroskooppi vilkuilee vieraita, nuorempia blogeja. Piti mennä hätäännyksissä ihan tilaamaan tuo blogi, [joka vielä tovi sitten mainosti itseään sloganilla ”Bloggausta ilman vittuilua” – liekö ääni kellossa muuttunut?] jotta voin seurata suhteen kehitystä. Tältä se siis tuntuu, huoh.

Sellistin kalterinvälit taas tihkuvat kyseenalaisia asentoja ja toiveikasta erektiohakuisuutta [odotin loppuun saakka analyysia kohteista ”Eräät tulevat juosten”, ”Tumpelo” ja ”Susannan käsityöt”, mutta Sellisti se jäykistyi pahan kerran eikä vaan saanut... analysoitua] – hetken kestää ja sekin synkkää ja ikävää, varo vaan.

Onneksi Joulunpunameussi sentään siteeraa Leinoa, muuten ei kyllä tulisi uni silmään. Taas uusi päivä kaiken muuttaa voi. Voi voi.
----
Rajattoman joulukonsertti Kultsalla oli sentään hyvä. Hieno instrumentti tuo ihmisääni. Ohjelmistokin oli perinteisestä joulukonsertti-dingelidangelista edukseen poikkeava. Tuli [hetkeksi] hyvä mieli.

Edit: Kas, Pörtsikin oli perheineen ilmeisesti samaisessa tapahtumassa. En turhaan vilkuillut olkani yli. Kallio tai Viikki, höh. Niin pieni on Blogistan.

Pala kakkua

Julistan Vaanilan joulusesongin alkaneeksi, pam! Avauspamauksena pyöräytin puolen tusinaa kakkua. Niitä hedelmä-taateli-joulumauste-suklaa-pähkinäsellaisia, jotka leivotaan voilla [muniakin läiskitään sekaan ihan tolkuttomasti] ja höystetään tuhdilla lorauksella rommia. Tunnin uunissa kärvistellyt lopputulema kostutetaan samaisella [sokerilla jatketulla] rommilla ja kääritään folioon. Sitten niitä kiikutetaan ystäville ja Missenhoitajille joulutervehdykseksi.

Koska kukaan ei kuitenkaan jaksa syödä kakkua joulunpyhinä, kun on niin paljon kaikkea muuta hyvää, ovatkin kakut juuri parhaimmillaan uuden vuoden ensimmäisinä tunteina, kun skumpan kaveriksi halutaan täyttä tavaraa. Pala kakkua, varo vaan!

Kylläpä menikin sitä rommia, jösses sentäs. Ja Eric Claptonia [oikeaoppiset kakut tehdään aina cläppärin säestyksellä]. Rommi tekee näköjään erittäin hyvää myös vatkainkäden orastaville kulumille [oraaliliuoksena]. Yleiskonettahan ei kertakaikkiaan voi ajatellakaan tapauksessa ”vatkataan rasva ja sokeri”. Vain käsivatkaimella saa oikean tuntuman tilanteeseen ja tietää, milloin on ratkaiseva h-hetki läväyttää munat mukaan. Se on tarkkaa nääs.

Meillä ei myöskään ymmärretä yhtään silikonien päälle. Ei rinnoissa eikä liioin kakkuvuoissa. Näissä Vaanilan vanhoissa [ah, niin monta joulua, kakkua ja suhdetta jo nähneissä] klommoisissa, kolisevissa alumiinikaukaloissa on tiettyä taikaa. Kun ne voitelee ja korppujauhottaa rituaalinomaisesti ja huolella on palkitseva lopputulos taattu. Vuoan henki ja vuosien patina nostaa uunissa taikinan korkeuksiin ja hautoo sitä lempeästi sylissään tehden lopuksi selkeän pesäeron kakun ja kipon väliin, jotta kypsä leivonnainen kevyesti kopsahtaa irti pesästään kumottaessa. Niistä en luovu ikuna!

Tästä on hyvä jatkaa. Joulu”lomaa” siis. Kunhan saisin [vielä muutaman päivän] pidettyä näppini erossa lukemattomista kirjoista, jotka kutsuvasti kurkistelevat yöpöydän laatikosta. Kas kun pitäisi hakea Wotkinilta porsaanperse ja kalkkunan rinnus, survoutua Vanhan joulumarkkinoille , paketoida Resurssin joululahjat, laittaa Misselle ruohoa kasvamaan, etsiä kuusenjalka, imellyttää perunalaatikko [juu, hämäläissukujuuret velvoittavat - on tehtävä se itse, jännää!], harjata Misse ja leikata kynnet [voi, mikä epätoivottu tapahtuma lemmikin ajankierrossa], osallistua joulukonserttiin, suunnitella kuusen koristelu [sini-hopeaa], käydä tervehdyskäynneillä kylillä, viedä Pelastusarmeijan pataan liian pieniksi [yllättäen] käyneitä vaatteita ja ulkoiluttaa muoria. Ja kai hieman siivotakin.

Ei ole stressiä ei. Jos pitäisi vielä töissäkin käydä, niin sit olis.

Enkelit ensin – vaikka heikoille jäille!
-----
Niin vakaa on meillä luku-usko Mitvitiin, että ripustin fanibannerinsa paneeliini, vaikka tiedän, että se voi milloin tahansa muuttua julistamaan mitä tahansa. Ei ku keulimaan vaan!

Jaa mikä selli mulle?

Pämppätylsimys tääl taas hei
Olin havainemma torstaina [huomasitteks, jos siit jättää ton teen pois, niin jäljelle jää orstaina – ei hassumpi assosiaatio] hieman rälläämäs. Just sopivast vaan. Taas se siunattu auto-nouto-pilotsysteemi [joka päihittää taksitilausjärjestelmän mennen tullen] ymmärsi aktivoitua ja hahmottua autoks just kun pileet kävi köykäsiks [punaviini loppus]. Ja viel oli kuskikin parasta a-ryhmää – Mr. Voima Vara. Jos nyt sanon ihanaa [edes suluissa], ni taas joku kalterienkalistelija mätkii meikälokia liian hyväst saaliist. En siis sano. Syytön mää siihe ole, et se o nii ihana. Ku se vaa o ja haluaa ain noutaa eukkos kotio. Ei voi tiätää sen kummemppii syit. Kantsii vaa nauttia.

Ei voima varaa [venhossa] kaada. Jossain muual kaataa hyvinki.

Kohtauksia eräästä aivoliitoksesta – joulukorttien kirjoitus

Otto 1: Edellisenä jouluna
Zuumaillaan kameran kanssa siihen malliin, että jokin otoksista sopisi seuraavan joulun korttiaiheeksi. Kissaa väännetään asentoihin, joissa se ei pysy. Tarkennetaan kuusenkoristeisiin tai muihin joulun idyllisiin yksityiskohtiin huomaamatta, että tuolin selkämykselle singotut kalsarit ja nurkan takaa pilkottava jätepaperikasa tulevat mukavasti mukaan kuvaan. Räps, räps. Haudataan kuvat muiden joukkoon.

Otto 2: Marraskuun lopulla
Päätetään ryhtyä hyvissä ajoin suunnittelemaan joulukortin aihetta ja asettelua. Etsitään kuvia, ei löydy.

Otto 3: Itsenäisyyspäivän tienoilla
Löydetään sekalukuinen määrä kuvia, joissa kaikissa on jotain vikaa. Keskustellaan, mikä valittaisiin. Päätetään tulostaa ja sommitella kortti itse ja samalla näppärästi hieman retusoida kuvia.

Otto 4: Itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla
Ostetaan summamutikassa nippu värillisiä pahveja ja niihin sointuvia kirjekuoria Tiimarista. Unohdetaan liima. Selvitetään viimeinen postituspäivä, jolloin kortit saa matkaan vielä halvemmalla hinnalla.

Otto 5: Itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna
Ryhdytään opettelemaan Photo Shoppia tai muuta simppeliä kuvankäpistelyohjelmaa. Tehdään lukuisia kokeiluja ja kollaaseja, mutta ei vaan synny haluttua lopputulosta. Hermostutaan, kun ei osata.

Otto 6: Samaisena viikonloppuna
Otetaan naukut, kun ei kuvankäsittely suju.

Otto 7: Samaisena viikonloppuna
Kuvankäsittely ei suju, kun on otettu liikaa naukkuja. Mennään pehkuihin. Tehtävä jää pöydälle.

Otto 8: Kolme päivää ennen postituspäivää
Luovutaan kunnianhimoisista tavoitteista ja raapaistaan vähiten kammottava kandidaatti rajoitetuin persoonallisin modifioinnein tuotantoon. Tulostetaan n kpl arkkeja, joissa kussakin on useampia kuvia.

Otto 9: Kaksi päivää ennen postituspäivää
Ryhdytään leikkaaliimaamaan kuvia pahville. Liima loppuu kesken.

Otto 10: Päivää ennen postituspäivää klo 17.00
Ostetaan lisää liimaa.

Otto 11: Päivää ennen postituspäivää klo 18.00
Jatketaan askartelua ja allekirjoitetaan kortit.

Otto 12: Päivää ennen postituspäivää klo 19.00
Aletaan etsiä osoitteita. Kenelle kaikille lähetettäiskään? Kaivetaan viimevuotisia, keneltä on saatu. Soitellaan ja tekstaillaan puuttuvia osoitteita pitkin kyliä. Samalla voi vaihtaa muitakin kuulumisia.

Otto 13: Päivää ennen postituspäivää klo 20.00
Pahvit ja kuoret loppuvat kesken. Etsitään korvaavaa materiaalia kätköistä, joiden sijainti on epäselvä.

Otto 14: Päivää ennen postituspäivää klo 20.30
Kuvat loppuvat kesken. Tulostetaan lisää.

Otto 15: Päivää ennen postituspäivää klo 21.00
Kolistellaan ärkkärin kahvassa tarkoituksena ostaa niitä postimerkkejä. Täti armahtaa. Ostetaan hätäpäissä reilusti liikaa [varmuuden vuoksi].

Otto 16: Päivää ennen postituspäivää klo 22.00
Kirjoitetaan kuoret ja liimataan merkit. Samalla löydetään kahdelta edelliseltä vuodelta ylijääneet käyttämättömät [samanarvoiset] merkit.

Otto 17: Päivää ennen postituspäivää klo 23.00
Räjäytetään se talon ainoa punainen pussi tunkemalla se liian täyteen.

Otto 18: Keskiyöllä postituspäivän kynnyksellä
Sovitaan siitä, kuka vie kortit kiireissään päivän aikana laatikkoon. Entä, jos laatikko on täynnä?

Otto 19: Postituspäivänä
Unohdetaan laittaa kortit postilaatikkoon. Lähdetään illalla varta vasten viemään niitä postiin, jotta varmasti ehtivät.

Otto 20: Kaksi päivää ennen joulua
Huomataan, että joku riutuva täti tai näkymätön pikkuserkku on unohtunut. Paikataan isolla rahalla. Lähetetään e-kortteja niille, joille voi [palataan e-korttien osalta ottoon 12].

Esirippu.

Ohjelmistossa joka vuosi. Aina sama hyväksi havaittu käsikirjoitus, loistava ohjaus ja lahjakkaat pääosan esittäjät.

Suuri Pamaus

Se oli aivan tavallinen sunnuntai, samanlainen kuin tuhannet muut. Retkottelin levollisena divaanilla pikakelaten viime viikon Kauniita ja Rohkeita illansuushampanjaani lutkutellen. Misse oikoi sulokkaasti jäseniään jalkopäässä. Resurssin olin juuri ruokkinut kurmee illallisella ja pannut nukkumaan. Tunnelma oli kotoisan raukea ja leppoisa.

Yht’äkkiä rauhaisan oleskeluni keskeytti voimakas pamaus. Pam – singahdin niiltä sijoiltani kaksi metriä ilmaan otsakiharat kattopaneelia viistäen jumpsahtaen paluupostissa kivuliaasti takaisin onneksi jousitukseltaan ensiluokkaiselle tyylihuonekalulle. Mitä pirua?

Takaliskoon sattui ja hiirikädessäni tuntui kummaa leiskuntaa. Käsi värähteli voimakkaasti, kyynärpäätä oikein täritti ja ihan itsekseen se lähti ryömimään kohti työskentelynteeskentelysalongissamme lymyilevää tietokonesalia. Muun tomumajan oli paras ottaa ripeästi kädestä, ennen kuin eksyisimme siitä lopullisesti.

Tietokoneeni ruudulla jökötti pelottava viesti, kajareista pauhasi Apocalyptinen kumu: Päivitä, päivitä, päivitä! Tutkailin sen alkuperää. Jäljet johtivat selkeästi Sellistin karulle maa-perälle. Kaikki todisteetkin viittasivat tuohon halvatun kielenvinguttajaan. Perkele, nyt se on tapahtunut, se on mennyt pamauttamaan!

Uhkailihan tuo jo aiemmin, mutta että nyt – kaikista näistä päivistä, hetkistä, tuokioista, välikausista, rospuuttokeleistä, joulunodotuksista, nännivilautuksista – juuri nyt iski päivitysnakki. Juuri, kun ajattelin kirjoittaa vihdoinkin jouluiseksi muuttuneelle pukille muutaman vaativan toiveen. Juuri, kun piti askarrella Misse-aiheisia joulukorttiloita vähenevän tuttavapiirimme tylsistyttämiseksi. Juuri, kun olin ajatellut lukea toisen luvun Da Vinci koodia. Juuri, varsi ja lehdet.

Ei auta. Töihin Vaan!

Hyvä Sellisti
Muistan nyt elävästi, että juuri sinä olit mukana taannoisessa reissulotossa, kun arvoin deitti.netistä itselleni seuraa.

Ilmoituksesi

Hei olen mukava ja herkkä tyyppi joka haluaa peppu seksiä ja kiihkeitähetkiä lakanan välissä jos haluut tavata niin laitappa vaikka meilii mullepäin, et varmana kadu!!!2

oli todella kiinnostava ja olit mukana potentiaalisena vaihtoehtona ihan viime metreille saakka. Kiihkeitähetkiäyhteen yksikkölakanan kanssa oli se ratkaiseva pointti, minkä vuoksi jäit rimaa hipoen toiseksi. Ken kuuseen kurkottaa, se kantajaan kapsahtaa.

Kaikille jätkänpätkille tiedoksi, että tämän Sellistin opetusvideopäivityksen seurauksena:

a) Joudun rajoittamaan Resurssin Blogistanissa viettämää aikaa entisestä sallitusta varttitunnista kolmeen minuuttiin viikossa, ettei hän saisi liikaa [vaan just sopivasti] kyseenalaisia vaikutteita.
b) Vaarana on, että Resurssi perustaa oman blogin, jolloin valtasuhdetaistelu perheessä aiheuttaisi todennäköisesti kelirikon [luisto voisi vähentyä].
c) Misse on nauenenevässä määrin sitä mieltä, että isi on hyvä jätkä [piinaan tuotapikaa Sellistiä ennätyspitkällä Misse postauksella]
d) En tiedä onko Brooke raskaana vai ei ja jos on, niin kenelle [niinku sitä ny kukaan tietäis].

Tiedetään, tiedetään, tiedetään

Kurjuus, angsti tai hätätila blogimerkinnässä yleensä ”myy” ja houkuttaa tirkistelijöitä lähes yhtä hyvin kuin seksi. Puutuvien lukijoiden uhallakin on Vaan taas kerran pakko hehkuttaa tylsänturruttavilla hyvillä fiiliksillä – itse aisassa ihanilla tääl meil vaanilassan kotirintamuksilla.

Olin torstaina hieman rälläämässä. Tyttöjen juttuja. Aina niin armaan huolehtivainen Resurssini noukki lipityksen päätteeksi huojuvan habitukseni kotiin katvealueelta, soitto vain [numero näemmä aktivoituu ja autosoittaa auton heti, kun punkusta on viimeinen puteli ilmaantumassa ilmaantumaan]. Taas kerran [kanta-astujille: sorgen toisto] Ihana Mies.

Toistaiseksi tuntemattomista syistä hän oli lisäksi saanut suloiseen hulmuavatukkaiseen pääppöseensä loistoidean leipoa [illan päätteeksi] joulutorttuja [!?!]. Liekö ollut jäytävämpikin tortun puute? Mikäs sen parempaa natusteltavaa pehmeän punaviinikännin huipennukseksi. Nam... nukahdinko nokalleni luumusoseet suupielissä?? Hops.

Ei maar, tarvii ryhtyä tuotantotehtäviin. Kiirettä pitää, että ehtii jouluksi panna [piip] kaikille halukkaille tuottaen ja virtuaalisesti perilletoimittaen riittävästi kysyttyä toivelahjusta. Ne ovat Sloggin [onpas ärsyttävä saitti] lahkeelliset, kokoa 46; hehkeän värin jätän jouluiseksi killeriylläriksi. Osassa [oletetun vyötärön kohtaan kursittu] vyötärönauha hieman rispaa, mutta se tuskin haittaa lahjan parissa hekumointia. Sen mitä responssissa häviää substanssissa voittaa. Aina, Varo vaan.
----
Homegameboy osoittaa virkoamisen merkkejä... jess!

Joulun odotusta n-y-t NYT!

Joulun odotus taitaa näihin aikoihin olla kukkeimmillaan. Tässä sitä vaan istutaan ja vartoillaan, jotta milloin sen puuropadan saa vihdoin panna porisemaan. Näemmä Kodin Anttilan kaitaliina-, jouluvalo- ja keinoköynnösosastoilla käy melkoinen kuhina. Kauppapäivä parhaimmillaan!

Täti Punapalttoinen on hinautunut paikalle tarkoituksenaan hankkia joulupöytäänsä perinteisen punasävyinen kaitaliina ja siihen yhteen sopivat tabletit [Miksi ihmeessä niitä lautasenalusia kutsutaan tableteiksi? Tulee pelkästään tautiset kattaukset mieleen.]. Ei hätää, koko Kodin Anttila on täytetty punavihersokeiden suosikkiartikkeleilla ja täti pääseekin tarmokkaan kyynärpäätaktiikkansa palkitsemana tuossa tuokiossa penkomaan oikeita nivaskoja. Kaksoisleuka täristen hän ruopii pinon alimmaisia esiin – niiden täytyy olla jotenkin parempia ja vähemmän rispaavia. Hiki puskee pintaan, ulsterissa on kuuma.

Setä Virheähattuisen tarkoituksena on hankkia perheensä ilahduttamiseksi riemunrienaavankirjava [mieluiten vilkkuva] jouluvalosarja, jonka hän näppäränä käytännön miehenä tuossa tuhauksessa ripustaa rivarinsa pihan ainoaan omenapuuhun oman väen ohella iloa ja valoa tuottamaan myös naapureille ja ohikulkijoille. Sopiva setti löytyykin suhteellisen helposti, mutta laadusta on syytä varmistua huolella ennen ratkaisevaa ostopäätöstä. Pitää löytää töpselinreikä, jotta näkee, että valosarja ylipäätänsä syttyy. Sen lisäksi on ruuvattava jokainen lamppu yksitellen irti, jotta voi todeta niiden toimivan. Hattukin pitää jo välillä laskea hyllyn kulmalle, toivottavasti ei unohdu sinne.

Äiti Monilapsinen sormeilee haaveileva katse silmissään hajamielisesti jouluköynnöstellinkejä. Ratasvankkuriyhdistelmässä rutajaa kaksi eri-ikäistä pikkulasta toppa-ahdingossaan. Kolmas tolpillaan kirmaileva on jo menossa leluosaston suuntaan, neljäs kouluikäinen soittaa samaan aikaan kännykkään. Äidin silmissä harhailee unelma runsaasti koristellusta kuusesta, jonka ympäri lapset rallatellen pyörähtelevät pukkia odotellessa ja puuroa sulatellessa. Kunnes parkaisu havahduttaa ja pitää ryhtyä tyynnyttelemään vankkuriväkeä.

Voihan Jonnan nännit sentään! Tempaisen vauhdilla viinipullotelineen kainaloon ja liukenen kassalle. Juu, tuli ostettua reissusta hieman täydennystä. Tarvitaan lisää säilytystilaa. Hetken huusholli muistutti jo Altian väliviinivarastoa. Onneksi oli vapaapäivä.

Meillä joulu on sininen, viini punainen ja mieli kultainen. Kunhan nyt malttaisi odottaa...

Nights in white satin

Painajainen is back! Parempi vähän ja usein kuin pitkään ja harvoin. Lomaa siis. Jo ihan Blogoslogistisista syistäkin. I sniff your ass Moro, do something - update and jump.

Blogger näkyjään takkuilee entiseen malliin. Se on nielaissut poissaollessani ilmeisesti ainakin Kotipojan ja Bearyarin - ???. Dirty’s dirty kai on tukehtumassa omaan näppäryyteensä [jos tällä komentilla saa sen takaisin veetuilemaan, niin fine]. What the fuck. Eikö täältä hullujenhuoneistolta voi hetkeäkään olla veks niin, ettei hävikkiä pukkaa?

Taas pitää rukata sitä sivupaneelia. Dämmit. Manjaana. Nyt Resurssin kylkeen kyhnylle. Urmmmjauh. Ja Turistille peukkuja pidättelemään.

Läppärinroikottajan vapaapäivä

Tuo halvatun firmavempula oli salakavalasti kasvanut osaksi olkapäätäni. Tarranauhansa takertui talvipalttooseeni omistavin ottein. Piti olla samaan aikaan siellä ja täällä, välilläkin jotenkin hyödykäs. Kuljeskelin nyssykkä harteillain armasta työkalua syleillen, verkkopiuhat olalla roikkuen päivästä toiseen, paikasta toiseen. Tunsin kummaa leiskuntaa. Hartioissa meinaan; tykytti ja juili.

Kuka on keksinyt kutsua moista megapakaasia kannettavaksi? Ei semmosta kukaan ilokseen kanna, se on muka-pakkopullaksi naamioitua työnarkomaniaa, josta ergonomia on kaukana. Ja älkääkä vittuilko mistään ultrtalightmäkkäreistä nyt. Silloin kun meidän firmassa semmosia kannellaan, niin koiranputki on jo kuollut sukupuuttoon kumpuni päältä.

Nyt heittäydymme Resurssin kanssa vapaalle. Varo vaan vaikenee, mutta vaan hetkeksi. Odottakaa lopettamatta tilausta. Räksytämme taas kotvan kuluttua.
___
Vaanismi: Teppo ilman Mattia on kuin Varo ilman Kysyn. Terveisin Seppo vaan.

Asento! Asenne!

Tapasin hiljattain pari entistä työkaveria, jotka ovat jo jonkin aikaa viettäneet ”vapaaherrattaren” päiviä [= kääräisty duunista pakon edessä, hampaat irvessä tukipakettiin]. Hyvin olivat kuulemma saaneet aikansa kulumaan kumpikin.

Toinen oli töissä ollessaan myönteinen ja sympaattinen persoona, valoisa ihminen, joka suhtautui asioihin maanläheisesti ja sen suuremmin kiihkoilematta. Hyväntuulinen, huumoria viljelevä yhteishengen kohottaja, joka osasi puhaltaa yhteisen hiileen, vaikka ei mikään työnarkkis ollutkaan. Hän otti aina toiset huomioon ja suhtautui yllättäviinkin tilanteisiin raivoisalla tarmolla mottonaan: ”Tehdään tämä nyt vauhdilla pois, koska niin päästään nopeimmin taas kuiville ja normaaliin päiväjärjestykseen. Mietitään sen jälkeen, miten vastavaat yllärit voisi jatkossa ennakoida.” Hän ei halvaantunut mistään puun takaa eteen kapsahtaneesta tilanteesta, vaan ryhtyi antaumuksella puuhaan. Hänen kanssaan oli aina mukava asioida ja ilo tehdä yhteistyötä.

Toinen taas oli näennäisen leppoisa marttyyrityyppi, jolla oli aina juputettavaa joka asiasta. Tiukan paikan tullen hän löi yleensä liinat kiinni ja keskittyi urputtamiseen niin antaumuksella, että muidenkin tsemppihenki tärvääntyi. Hän oli se, jonka työtä ei [omasta mielestään, liekö sen seurauksena muidenkin] koskaan avostettu tarpeeksi, jonka työaika ei milloinkaan joustanut kuin itselleen edulliseen suuntaan ja jolla oli useimmiten asiasta kuin asiasta jotain negatiivista huomautettavaa. Hänen kanssaan oli todella raskasta työskennellä, koska jokainen lähestyminen käynnisti tuon urputuskoneen ja virsi piti aina kuunnella kuuliaisesti läpi, ennen kuin tehtävä eteni minnekään. Mitään yllättävää hän ei liioin kestänyt, silloin meni maailmankirjat totaalisen sekaisin ja kaikki tekeminen lamaantui.

Ja miltä näyttivät he nyt, muutaman vuoden oravanpyörästä irtioton jälkeen?

Jupu-urputtajan yleisilme oli kärsivän ränsistynyt ja päätoimisen vittuuntunut, vaikka hän olikin vetänyt ykköset päälle ja pyrkinyt ehostamaan itsensä juhlakuntoon. Otsassa oli syviä kurttuja ja nenävarressa ankaraa ilmettä korostavia ryppylinjoja. Otsasuonikin hieman pullisteli. Periaatteessa asiansa tuntuivat olevan ihan ok, mutta silti riitti naputettavaa ja ennestään tuttua krittiikkiä. Onneksi keskustelu ei edennyt sentään muinaisiin työaikoihin. Hän ei maininnut tekevänsä nykyisin oikein mitään erityistä. Lenkkeilee koiran kanssa ja valmistaa miehelleen päivällisiä. Tapaaminen vanhojen kavereiden kanssa tuntui olevan vuoden Se Happening.

Symppis-humoristilla oli iloinen ilme, hän näytti jopa nuortuneenkin työajoistaan, silmissä tuikki eloisa valo. Tapaamiseen hän tuli sellaisena kuin oli, leppoisissa releissä ja muutenkin omana itsenään; persoonansa valloitti tilan välittömästi. Hän pulputteli eloisasti ja estotta asioistaan - hän on matkustellut, aloittanut opiskelut, harrastaa ikonimaalausta, poppanan kutomista, intialaisia ruokia, miekkailua, vesijumppaa, puutarhanhoitoa jne… Tapaamisesta vanhojen kavereiden kanssa hän joutui kiiruhtamaan seuraavaan tapaamiseen. Ryppyjä oli enimmäkseen silmäkulmissa. Juuri niin kuin paljon nauraneella ihmisellä pitää ollakin.

Ajattelemisen aihetta antoi VaroVaan: Mihin sinun ryppysi kerääntyvät?

____
Ja klikkailemisen aihetta antoi tälkertaa Visis: Nautapiiri - uudenkarhea ryhmäbloki, jossa tuntuisi olevan hyvästi draivia.

Joulu kuu on nakerrettu

Meillä Vaanilais-Ugrilaisessa väijyntä- ja vaanimisperinteessä joulun luvallinen odottelu sopii polkaista käyntiin näin ensmäinen kahtatoista tienoilla. Edellyttäen, että vallitsee jokasää [juu, näkyis olevan]. Kun vielä lisäksi Ridge lähes samalla kuunmuljahduksella [29.11.2004] sai sananmukaisesti pesää ja Suppo Taalasmaa haluaa av-io-er-on, povaavat nämäkin ennusmerkit eittämättä jänskää odotusta ja erityisen lahjakkaita aattoehtoon pusseja. Et sä oo yhtään Simon näkönen.

Tässä vartoillessa voi hyräellä lähipiirin riemuksi tuttuja kappaleita kuten ”Koskas teillä on joulu”, ”Räkäretki”, ”Tukkikaa jo joulun tätöset”, ” Siitä, tunnet joulun”, ”Ruiskyrpiäinen joulun A-muna” tai palkita itseään jo hieman etukäteenkin vetämällä kännyyn jouluhenkisen soittoäänen, jos lauluäänen kanssa on niin ja näin.

On myös aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku.

Lahjatonta menoa.
____
Viikon vinkki kaikille Bloggerin takkuilukadotukseen joskus hulahtaneille: Älkää koskaan, leikilläänkään, tilapäisessä mielennyykähdyksessä, kiireessä, levon tai sairauden vuoksi tahi edes kännibloggausta tuhertaessanne kirjoittako mitään julkaistavaksi vakavasti tarkoittamaanne vain ja ainoastaan Bloggerinpaskaan. Kaikki kannattaa aina ensin työstää jossain muualla ja lopuksi kopioida, jos se rukki sattuu olemaan saatavilla.
Nim. Kerrankin kerta kiellon päälle riitti