Luonnostellen takaisin luonnosta

Lomantynkä keväisessä kotomaassa oli hyytävän virkistävä. Sää oli täsmälleen juuri niin raikas ja epävakainen kuin P. Pouta manasikin. Fleecessä, tuulitoppahousuissa ja villasukissa tarkeni kuitenkin vallan hyvin lueskella riippukeinussa aina sateiden välissä. Riippukeinussa lukeminen on mökkiloman onnistumisen kannalta ehdottoman tärkeää. Ellei onnistu lukemaan kokonaista kirjaa alusta loppuun saakka lähes yhdellä keinumalla, jää lomasta huonot vibat. Kirjavalinta oli tällä kertaa tosin aika ohut [laitettakoon sään piikkiin sekin] - Sinikka Nopolan: Ei tehrä tästä ny numeroo. En tarvinnu sanakirjaa, rupesin vaan lukeen ja tutulta tuntu. Taannuin takas lapsuusmuistoihin ja kirjasta jäi hyvälämminhellä mieli.

Välttyäksemme sukujuhlabuumilta buukkasimme varmuudeksi ohjelmaamme riippukeinu-eepostelun lisäksi mökin maalaushommia. Nyt kuisti säihkyy uudessa suloisen herkullisessa, suklaanruskeassa sävyssä [selected by herkullinen Resurssi] ja saatoin lähes kuulla korvissani kiinteistön arvonnoususta aiheutuneen kohinan joka vedolla [maalatessa siis]. Työläs homma, mutta nytpä ehdimme koko kesän nautiskella siitä. Enpä usko edesmenneen maalari-isänikään [seiniä, ei tauluja] suuremmin kirstussaan kopistelevan lopputulosta pilven ryntäiltä tai helvetin uumilta tarkastellessaan; sen verran on omenasosetta puun alle pursunut.

Aamulla pitäisi löytää taas töihin. Höh, missähän se kulkukortti olikaan? Salasanat liittynevät muistaakseni mökkeilyyn... tai Misseen... tai Resurssiin... tai grillaukseen. Kukahan meillä on pomona tällä viikolla? Miten olen voinut pärjätä ilman elektronista kalenteria näin pitkään? Keletanattu, jos joku pöljä on virittänyt jonkun klo 09.00 palaveriansan aamuksi! En puhu sille törpölle enää ikinä, en ainakaan totta. Puhumattakaan, että mitään viisaita [knowledge sharing}. Varo vaan! Kato, jargoni näyttää palailevan pätkittäin jo. Töitä päin!

Pöytä koreaksi!

Kesän juhlasesonki korkataan virallisesti ensi viikonloppuna. Täytekakku, tuo juhlapöydän pakkopulla, tuottaa helposti tumpeloisemmalle keittiöihmeelle tuskaa ja päänvaivaa. Hengitä vapaammin ja kokeile tätä aina-vaan-ilonan [joltakin muinoin anastamaa] lyömättömän helppoa ja herkullista reseptiä. Et voi epäonnistua ja tähteitä ei taatusti jää. Resurssinkin tämä tekele saa aina ihan villiksi ja venymään huikeisiin suorituksiin.

Tumpelon suklaakakku

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostuttamiseen: 1-2 dl vahvaa sokerilla maustettua kylmää kahvia

Väliin ja päälle
1 levy tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1 purkki Creme Vanillaa

Vaahdota munat ja sokeri [kunnolla, tässä työvaiheessa ei kannata fuskata]. Lisää [kevyesti nostellen] keskenään sekoitetut kuivat aineet sihdin läpi. Paista irtopohjaisessa kakkuvuoassa 175 asteessa noin puoli tuntia. Halkaise ja jäähdytä.

Sulata suklaa vesihauteessa [tämä on haasteellisin kohta]. Sekoita se haaleana tuorejuuston joukkoon. Lisää pyttyyn sokeri, vaniljasokeri sekä vaahdotettu Creme Vanilla.

Kostuta kakkulevyt ronskilla otteella. Levitä täytettä väliin ja päälle. Sihtaa pinnalle kaakaojauhetta ja koristele viinirypäleillä.

Siivoa keittiö suklaa- ja kaakaoroiskeista [puuh]. Viritä juhlamieli ja kata pöytä. Katsele tyytyväisenä, kun vieraat hotkivat kakun. Kerää kehut, äläkä paljasta reseptiä.

Torstai on toiveitta parhaimmillaan

Toivein ollessa estynyt maiveikin käy

Tuhat ja yksi syytä olla torstaina toiveitta – tässä toi vei niistä viisi (5):

• Koululaisilla on enää yksi aamu. Sitten taas koko pitkän kesän keskenkasvuiset vanuvat pitkin puistoja ja bulevardeja pussikossujensa kanssa läträillen. Ei toivoakaan, isänmaan toivot!
  
• Sukujuhlasesonki käynnistyy. Rippipuku on liian pieni ja kiristää omenavatsan kohdalta. Ajatus shoppailusta lainapeiteosastolla ahdistaa. Toivotonta.
  
• Komeat ja korskeat jää kesätauolle. Illat ilman imperialistista massamössöä lisäävät mäyräkoirien suosiota joka kodin lemmikkinä. Onko meillä vielä toivoa?
  
• Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä. Turha toivo. Se vaan asemoituu uudelleen. Tai muuttuu näkymättömäksi.
  
• Kysyn vaan ja Sivusta vaan voivat ajattelemattomilla kintaan viittauksillaan aiheuttaa jälleen kävijäryntäyksen Varo vaanin blogiin. Niin moni tulee pettymään. Etenkin, kun Varo vaan on vetäytynyt mököttämään mökille. Blogger hoitanee haamupäivitykset. Toivonkipinä.
  

Avoliito aakkosissa

Kihlaus on avioliittolupaus. En pidä avioliittoa itselleni sopivana paikkana enkä usko enää moiseen hyiseen ja tuuliseen satamaan rantautuvani. Resurssin on aivan turha odotella kosintaa tai itse siitä syystä kontalleen notkahtaa, vaikka lähipiiristä kuuluisi minkälaista hääkellojen mäikettä. Tämä tosiasia ei tietenkään estä Resurssia ostamasta minulle kaunista sormusta, jos niin haluaa. Lahjaksi. Saattaisin vaikka hämäysmielessä laittaa sen juuri siihen sormeen...

Se, että ainoana korunani oikean käteni nimettömässä jököttää edelleen viimeisimmän exän ostama Kalevalan Millenium sormus, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että se todellakin on minusta mieluisa ja kiva. Se ei symboloi millään lailla tuota elämästäni jo irti ravisteltua miestä eikä tuo mieleeni hyviä sen koommin kuin huonompiakaan muistoja menneistä. Yksinkertaisesti vain pidän siitä. Sain sen aikanaan joululahjaksi [suhteen ollessa jo hiipumaan päin], kun pyysin. Niitä oli pronssisia, hopeisia ja kultaisia. Pronssista ei kehdannut sentään ostaa ja kultaista ei raaskinut. Sain hopeisen.

Toiseen ihmiseen sitoutuminen syntyy korvien [noh, esiintyy sitä myös jalkojen] välissä. Ei sitä lisätä rituaaleilla, loitsuilla eikä pakolla. Se kasvaa ja kukoistaa vapaudessa ja arkisissa, jokapäiväisissä teoissa. Siinä, että tahtoo joka päivä.

Mikä voisikaan olla suurempi sitoutumisen merkki, kuin cd-levyjen aakkostaminen yhteen yhteisessä [velaksi hankitussa] kodissa yhteisen [1,5 kg/puoliso] Missen valvonnassa? Tahdon, varo vaan!

Suihin suurempiin – ota tai jätä

Möksän hämärissä koettujen omakohtaisten lutkuvasikka-askareiden jälkeisissä mietteissä jäin pohtimaan armaan kielemme könkelöistä ilmaisua: Ottaa suihin. Miksi suihin? Ihmisellähän on vain yksi suu. Suihin otossa yksi ymmärtääkseni riittää, jos siihen vaan kiihkoissaan osuu. Heijastuuko ilmaisusta tietty oletusarvoinen huolettomuus ja epäröinti osumatarkkuuden suhteen; suihin eli sinne päin, saattaa mennä ohikin? Suu + suupielet = suun tienoot? Vai onko muinaisessa ilmaisun syntyasetelmassa tarvittu useampia suita toivotun purkauksen aikaansaamiseksi? Saattaahan operaatio ottaa kovillekin ja yhden suun puutuma tai suutelineen jäykkäniskaisuus voi estää tavoitteeseen pääsyn.

Ilmaisun toinen osa ”ottaa” on lähes yhtä hämmentävä. Jos alempaan onkaloon suunnattu aktiviteetti on pano, niin miksi suuhun tyrkättynä sama juttu on otto? Miksi otto, miksei vaikka jättö? Pitääkö suuhun panojättömättöä jotenkin erityisesti anella: Otatko, otatko? Vai tapahtuuko kaikki enemmänkin ottajan aloitteesta? Vaikuttaako sanavalintaan se, kumpi on aktiivisena toimijana? Onhan suuhun suunnattu akti onnistuakseen paljon riippuvaisempi ottajan taidosta ja suopeudesta kuin perinteisempiin reikiin tuikkaaminen, jossa ei välttämättä tarvitse osoittaa sen suurempaa intoa kuin antaa tietä.

Ja kas, näin suihin ottaja onkin muuttunut vaihtoehtoisen kanavan antajaksi. Vaikka suullaan ottaa, toisella päällään antaa. Miksi ei suun antaminen vastaavaan käyttöön olekaan antamista? Antaa suuta tarkoittaa lähinnä suu vasten suuta suuteloa.

Myös ottajan rooli saattaa vaihtua lennossa siirryttäessä noin metrin pätkä vartalossa alaspäin. Hämmennystä lisää entisestään vielä se, että samalla kun antaa saattaa saadakin. Tavallisesti se, jolle annetaan, saa. Entäs, jos ottaa - saako silloinkin?

Vanha hokema pitänee silti paikkansa: Ei se ota jos ei annakaan. Varo vaan.

Yksin kotona I

Lomapäivä kotona, ilman sen kummempaa pakkotekemistä on yhtä juhlaa! Kiireetöntä maleksimista ympäriinsä, unohtumista kauan sitten lukemiensa kirjojen ääreen, lehtileikkeiden ja vanhojen paperien pöyhimistä, Loiri-Leinoa kajarit täysillä [osat 1-4], epäterveellisiä [rasvaisia] välipaloja, kaffetta parvekkeella baden-badenin uumenissa, surffailua ja skrivailua ilman mitään häiriöitä. Tärkeintä on harvinainen fiilis, että on aikaa. Joutilaisuus elvyttää.

Niin paljon kuin resurssista iloa onkin, yksinolo on välillä tarpeellista. Muutaman tunnin itsekseen tölväilyn jälkeen yllättää aatoksensa jo askartelemassa resurssin kotiinpaluussa, miettimässä makoisaa iltapalaa ja ties mitä killeri-ylläreitä. Hyvinvointi on niin pienestä kiinni. On vaan osattava [ja uskallettava] ottaa ja antaa. Omaa aikaa.

Kissamaisen kepeästi

Misse nautti suuresti oleskelustaan luonnon helmassa. Oli niin jännää päivystää ympärillä pörrääviä ihmeitä, että ei oikein ruokakaan maistunut. Ruoho senkin edestä ja ykäpalloja pulauteltiin pari ensimmäistä päivää [onneksi ulos]. Ainoa syy, miksi Misse äärimmäisessä hädässä itse pyysi sisään, oli armoton raekuuro [pieni sade ei haittaa, ainahan voi kytistellä marjapensaan alla] tai vessahätä. Kaupunkilaiskissa kun ei oikein osaa pissiä luonnossa [paitsi kasvimaalla, mihin voi kaivaa kunnon kuopan juuri siihen kohtaan, mihin on istutettu siemeniä].

Eräänä kertana sisään pyytämisessä olikin kysymys isommasta hädästä ja pieni kissanvartalo täristellen Misse ryhtyi päkistelemään mökkihiekkalaatikollaan. Ankarasti tuo yritti saada valmista aikaan, mutta sen verran kai oli vatsa jännityksestä ja uusista virikkeistä ruikulilla, että vaivoin pykäämänsä pehmeänletkeä tuotos tarttui ikävästi peppukarvoihin kiinni. Moinen epäonni johtaa eittämättä pepunpesupuuhiin ja sen tietäen Misse luikkikin piiloon sohvan alle pitkin lattiaa peppuaan vedellen. Hurjistunut henkilökunta kuitenkin jahtasi poloisen elikon esille ja vei saunaan pesulle. Valitettavasti vesi ei ollut vielä lämmennyt ja Missen peräpää oli pakko läiskäistä pesuvadilliseen järvikylmää vettä. Häntää yritettiin suojella viimeiseen saakka, onhan sen kastuminen pahimman luokan nöyryytys, mitä Misselle voi sattua.

Ei ollut helppo tehtävä yrittää lähes paljain käsin kaapia pitkiin peppukarvoihin takertunutta aromikasta sontaa pois kylmällä vedellä. Pesuelämys oli Missestäkin ilmeisen shoketeeraava, koska se sai oikein super-hepulin ja upotti [liian] pitkiksi kasvaneet kynnentorakkeensa pesuhenkilökunnan olkapäähän [fleecen läpi] ja aloitti armottoman äänekkään rimpuilun. Vaikea sanoa, kumpi huusi kovempaa ja kumpaan sattui enemmän. Muistona henkilökunnan selässä on merkittävä kynnenjälki; kynnen, jonka varassa Misse-polo roikkui koko elopainonsa [noin 3 kiloa] voimalla samalla kun takajaloilla yritti kömpiä ylös vadista. Auts!

Huomenna leikataan kynnet, senkin suloinen sontasuutin. Varo vaan!

Saattue Muurmanskiin

Ensimmäinen pidempi retki mökille muistuttaa mustalaisleirin muuttoa taivaaseen. Möksään liittyy ihan omat juttunsa, joilla ei sivilisaatioelämän kanssa ole suuremmin tekemistä. Mökkilakanat, mökkivaatteet, mökkiastiat, mökkierät keittiön tarveaineista, mökkipyyhkeet, mökkilukeminen, mökkiristikot, mökkityökalut, mökkikissanvessa, mökkisaunavehkeet, mökkivirvokkeet, mökkihyttyskarkotteet. Hurjan paljon muistettavaa ja järjesteltävää, hankittavaa ja pakattavaa. Organisoitavaa. Ihan kuin mökkimaailma lakkaisi pyörimästä, jos unohtaa jotain. Mökkistressiäkö?

Ja vettä sataa! Ei se haittaa, me kolminkertaistamme sateen määrän ja lisäämme sen lomasen voittopottiin! 8 päivää poissa viheliäisistä työtehtävistä ja näppäimiltä. Tässä vasta bisneskeissi! Misse valjaisiin ja menoksi!

Sitku...

Sitku mulla on aikaa ja lottovoitto kopsahtaa ansaitusti kohdalle, perustan oman tilpehööripuodin nettiin. Puodissa myydään kaikkea kaunista ja turhaa, pölyäkeräävää, ihanaa, pääsääntöisesti tarpeetonta roinaa. Sitä ei kukaan oikeasti tarvitse, mutta esineitä haluaa silti saada haltuunsa, omaksi, ympärilleen. Joukkoon sopii myös kirjoja, joita toki voisi lainata kirjastosta ja lukea, mutta jostain syystä haluaa hamuta ne lähelleen pysyvästi. Käden ulottuville. Hiplattavaksi. Puodilla ei ole mitään kaupallisia rajoituksia tai tavoitteita, se on pelkästään vinksahtaneen, itseään toteuttavan romunkerääjän hobby. Tulkoon vaan persnettoa, kyllä yhdellä lottovoitolla loppuelämä hoituu hyväntekeväisyysharrastuksenkin parissa.

Kauppias matkailee päätyönään pitkin Kaukoidän ja jenkkilän krääsämessuja poimimassa parhaan Nasut, Potterit, Karviset, jouluenkelit, kisut ja misut, geelikynät, jääkaappimagneetit, vihkot ja lehtiöt, tarrat, kännykänkuoret ja post-it lappuset – unohtamatta hiirimattoja, cd-koteloita sun muuta tietsikkakrääsää (hävyttömän tylsät valikoimat niissä nykyisin – liikettä nyt alan hörhöt, koska nuo tuotteet ovat nykyajan hajukumeja!).

Eräs olevinaan viisas lausui kerran: ”Koti on ihmistä varten; ei eläintarha, kasvihuone, kirjasto eikä kirpputori.” Miksi ihmisen pitäisi elää tyhjässä tilassa ja käyttää liikenevä aika juoksemiseen eläintarhassa, kasvihuoneilla, kirjastossa ja kirppareilla? Miksi ei mieluisia, itselleen mielihyvää tuottavia asioita saisi kerätä ympärilleen? Mitä ihminen on ilman itseään ja olemustaan kuvaavaa rekvisiittaa? Miten jättää itsestään jäljen, ellei ympärilleen salli kerätä mitään itsestään kertovaa? Näytönsäästäjäkö salasanan takana vaan jälkeemme jää?

Hui - pelottaa, nasumagneetit jääkaapin ovessa tärisevät kauhusta. Varo vaan!

Mr Muscle rules

Joka aamu tasan klo 8.00 Hän pöristelee tienoille kulloinkin asiaankuuluvalla vempaimella [lakaisukone, kauhakuormaaja, lumiaura] ja aloittaa kippolan ympäristön siistimisen. Joka päivä Hän noukkii pihdeillä maasta tumpit, roskat ja lasinsirut, lakaisee ja sutii kadut ja portinpielet puhtaiksi, luo ympärilleen siisteyttä ja jämptiä tunnelmaa. Joka päivä Hän on yhtä tyytyväinen ja hyväntuulinen, tervehtii tuttuja ja tuntemattomia, huolehtii Ärkkärin tädin auton siirtämisestä pois lumiauran tai lakaisukoneen tieltä. Luulin jo, että Hänenlaisensa ovat kuolleet sukupuuttoon.

Joka päivä heristämme Missen kanssa parvekkeelta tuohtuneena käpälää jokaiselle välinpitämättömälle kaupattoman naapurilähiön sottapyttyturistille, joka kylvää peräänsä jätskipapereita ja röökiaskeja roskiksen viereen. Murr!

Keittiön viemäri ei vedä. Olen lorotellut sinne jo pullotolkulla Mr Musclea, mutta aina vaan vesi jää lillumaan altaaseen. Pahus, kun en nyt muista, mikä se margariini on, joka mainoksessa avaa viemärinkin? Mr Resurssi Musclen rassausfokusointia on tarkennettu uuteen kohteeseen, mutta tulokset pysyvät tukkoisina [silti huomattavan kosteina]. Huushollin ominaistuoksu on muuttunut aromaattisempaan suuntaan.

On pakko kutsua paikalle Hän, huoltoyhtiön Mr Muscle. Kiusallista. Mitähän mykyjä putkista paljastuukaan? Ainakin kissankarvaa. Pakkohan sitä on sielläkin olla, kun sitä on joka paikassa muuallakin. Pitkäkarvainen Misse, niinhän siinä tuoteselosteessa sanottiin. Parasta ennen ja jälkeen.

It hurts!
Vai Ruotsi! Pilailetko? Olen pettynyt. Varo vaan.

Hrrrrrr...

Tilastoista paljastunutta: En halua löytyä ainoana osumana Googgelin hakuun ”kissa kidutus videot”! Sillä hakuyhdistelmällä ei tarvitsisi löytyä mitään!

Koekeittiössä tänään: Mangobroileri ja porkkanariisi

Disclaimer: Koekeittiössämme ei käytetä koskaan sipulia. Sipulin ystävät lisätköön sitä sopiviin kohtiin makunsa mukaan.

Kotkaleen rintafileet ruskistetaan kevyesti ja läväytetään voideltuun uunivuokaan hönkäilemään. Valmistetaan mangokastike kasarissa. Ruskistetaan reilu ropsaus currya voissa kunnes ihana tuoksu kutittaa nenää. Lisätään 2 dl lihaisaa appelsiinimehua [Lidlin palkittu lasipullomehu on oivallista] ja pieni purkki tomaattipyreeta. Hämmennellään hetki. Kaadetaan joukkoon purkillinen mangososetta [lastenruokaosastolta]. Annetaan tuokion porista. Lisätään 2 dl ruokakermaa ja haudutellaan tovi. Maustetaan rakuunalla, mustapippurilla ja ripauksella mietoa chiliä. Lopuksi hienonnetaan pinnalle tujaus tuoretta basilikaa. Kaadetaan soosi kotkojen päälle ja lykätään uuniin noin puoleksi tunniksi. Kyytipojaksi keitetään sillä aikaa basmatiriisiä kasvisliemikuution kera. Sekaan heitetään pari kourallista porkkanaraastetta.

Viini Bardolino Classico 2002, Italia; kevyt, notkea, kypsän marjaisa, rypäleet Corvina Veronese, Rondinella, Molinara, 7,36 e. Ilmava ja kepeä viini salli mango-appelsiinin mehevän makean aromin valloittaa rauhassa ja häiritsemättä ruokailijan kieltä ja mieltä. Silti se oli koko ajan omalla temperamentillaan mitä selvimmin läsnä täydentäen oivallisesti hedelmäistä makunautintoa. Viini taipui notkeasti kotkon kurveihin ja on taattu, hyvin soveltuva valinta muillekin siivekkäille.

Prinsessahäät ja Istanbulin peräpalatsi

Niin se vaan Tasmanian typy sai prinssinsä ja puoli valtakuntaa. Puolikas Tanskaa ei tosin ole kovin kummoinen saavutus, olkoonkin Euroopan vanhin kuningaskunta. Mitätön pieni, repaleinen ja alava pläntti, jonka ajaa päivässä kepeästi laidasta laitaan ja takaisin, ellei unohdu kiipeilemään vuoristoon [Himmelberget, 147 metriä merenpinnasta].

Pläntille on sijoittunut about yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa ja noin 40 miljoonaa sikaa. Kieli kuulostaa kärsimykseltä muiden korvissa, mutta yllättäen jopa pikkulapsetkin Tanskassa osaavat sitä kuin vettä vaan. Kansakunta tuntuu privaattioloissa hilpeältä, mukavalta ja seuralliselta, smörgarin ja oluen voimalla mongertavalta vitsinkertoja-käsipallojoukkueelta. Työelämässä tanskalaiset ovat ikäviä, julmetun itsepäisiä jääriä, joiden päätä asiakysymyksissä on vaikea kääntää muualle kuin Tanskan suuntaan.

Prinsessahäät palauttivat mieleen omani. Elokuun viikonloppu, kullankeltainen loppukesän maisema, kaunis kivikirkko, 26 vee. Elämäni kaunein puku, ei valkoinen vaan hieman kermaan taitettu, iso rusetti pepun päällä [se oli silloin muotia], pitsihihat ja etumus, selkämys napitettu pienillä napeilla niskaan saakka [kätevää, eikö?], satiiniavokkaat samaa sävyä. Kimpussa shampanjan värisiä ruusuja sinisten apukukkien ryydittämänä, Straussin häävalssi [kesti armottomat 10 minuuttia], kakut ja systeemit, ystävät, suku – kunnon bileet. Minusta jokaisen naisen pitäisi mennä kerran elämässään naimisiin! Viettää ihana päivä prinsessana ja kaiken keskipisteenä.

Häämatkalle menimme Istanbuliin, asuimme ihastuttavan vanhanaikaisessa Pera Palais hotellissa, jossa Agatha Christie ja Mika Valtarikin on aikoinaan koisaillut. Retken mieleenpainuvin tapahtuma oli käynti turkkilaisessa saunassa. Naisille ja miehille on tietysti eri osastot. Menin sinne erään toisen häämatkalla olevan [hieman aremman, nykykielellä nysvän] tytön kanssa. Tuhti pesijätär läväytti minut mahalleen marmoriselle pesutantereelle ja alkoi jynssätä. Käsittely oli tehokasta, viikon mittaan kertynyt nöyhtä irtosi lentäen. Sillä aikaa seuralaiseni [nysvä] pakeni. Maiskutellessani henkilökohtaisessa lepohuoneessa teetä puhdistautumisriitin päätteeksi olo oli taivaallisen ihana ja ellen olisi tiennyt aviomieheni norkoilevan oven takana odottamassa, olisin varmasti ottanut päivätorkut.

Viis siitä, että tuota taidolla solmittua liittoa kesti vain 3 vuotta. Shit happens. Tulipahan käytyä naimisissa. Tiedän nyt, ettei se sovi minulle. Muuten en tietäisi.

Siitä ajasta on pitkä taival kohti nykyresurssia. Varo vaan, voin kertoa lisää.

Tuokiokuva: Neonvärejä

Aamun työmatkalla kirkas, neonvihreä häivähdys viivähti hetken näkökentässäni. Tarkistin heti ajonopeuden ja arvuuttelin, että onkohan edessä ratsia vai tietyö. Väriläiskiä välkkyi reittitulevaisuudessa epätavallisen runsaasti, liekö isompikin operaatio meneillään? Ajettuani notkelmaan, ne hävisivät kokonaan.

Pysähdyin liikennevaloihin. Päiväkodin reipas retkikunta tarpoi näkyviin alikulkusillan alta ja valmistautui ylittämään tien. Naperoilla oli kaikilla yllään vakuutusyhtiön sponsoroimat neonväriset hohtohalatit. Kyllä näkyy ja tehoaa! Varo vaan!

Luotokorttia ei myönnetä iloisiin kesäpuuhiin

Telkkarissa rullaa Elisan mainos, jossa [jo tutuksi käyneet] kaksi haalaripukuista Elisan hemmoa kuikuilevat luodolla keskellä [oletettavasti] merta pitämässä tietoliikennekorttiesittelyä. Näin mökkikauden kynnyksellä aihe alkoi kiinnostaa sen verran, että kurkkasin ihan piruuttani Elisan sivuille etsiäkseni lisätietoa tuosta maagisesta luotokortista, jolla voisi ehkäpä säilyttää yhteyden Blogistaniin ja postiin eksoottisemmistakin lomanviettokohteista.

Odotin, että paljon paasattu Channel Coordination olisi Elisallakin kova sana, ja joku mainontaa tukeva koukku heti etusivulla johdattelisi minut tuotteen ääreen. Ei näy. Enempiä tihrustelematta suunnistin kohti Internetpalveluita ja klikkailin läpi ajankohtaiset ja sammiollisen tuoteoksennusta. Ei mitään, mikä assosioisi oikeaan suuntaan. Kokeilin hakusanaa tietoliikennekortti. Ei vastauksia. Puuh. Klikkasin Googgeliin. Tuli vastauksia. Elisalla tuo tavara on matkapuhelinten (entinen Radiolinja) alla [oli se pienellä siinä etusivullakin] ja Elisan puolen haku ei ilmeisesti ylety sinne saakka. Ja myyntiponnistelutkin näyttivät olevan suunnattu vain yrityksille. Höh! Löydät kootusti kaikki palvelut, jos löydät. Toivottavasti ei nyt kukaan kuitenkaan jää tämän takia työttömäksi.

Postiluukusta pluiskahti tänään Uudet kirjat –kerhon lehti 7/04. Läpyskässä esitellään muutaman aukeaman verran virikkeellisiä eepoksia otsikolla ”Iloisiin kesäpuuhiin”: Onkijan kirja – kaikki kesäonginnasta [kattaakohan myös terassipilkinnnän], Mökkielämän ABC – mökinomistajan monipuolinen tietopaketti [eihän mökillä voi olla ilman tietoa, miten mökillä kuuluu olla], Huussikirja ensihätään – uusi, riittoisampi huussilukemisto pitkiin istuntoihin [vitsejä, hullunkurisia kuvia, yleissivistäviä juttuja?!? Kuulostaa ihan vessapaperille painetulta Blogistanilta, cottage edition]. Iloisia puuhia, varo vaan!

Valikoiman esittely jatkuu hieman kohdennetummin. ”Kesä, kärpäset ja käsityöt” -teemalla: Virkkaa kesäkotiin – meriaiheisia ruutuvirkkaustöitä [kyllä se virkkaaminen olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten, jos täksi kesäksi aikoo valmista, ellei sitten ruutu kesässä periaatteella etene], Puno pajusta ja muista luonnonmateriaaleista [pajunköyttäkö? Missä kärpäset?]. ”Kotimiehille ja kirjatoukille” [liittyvätkö ne jotenkin yhteen?] suositellaan: Suuri pyöräkirja – kaikki pyöräilystä [kaikki? maisematkin?], Suuri puutyökirja – käytännön käsikirja kotinikkareille [miksiköhän kaikki on niin SUURTA], Ateenasta Ateenaan – kesäolympialaiset kautta aikojen [krooh…].

Ainoa, minkä voisin edes harkita tilaavani taitaa olla: Citykettu ja muita taajaman eläimiä – urbaanien eläinystäviemme tavat. On siinäkin näköjään kuvia.

Kukan päivän substanssiresurssi
Ukkokulta raahasi tänään kotiin tullessaan ihanalle naiselleen, [se olen kuulemma minä, sorry Ihanainen], taivaallisen upean, hennon nasunpunaisen, monikukkaisen orkideanoksan! En ole kyllä huomannut, että hän olisi ollut missään pahoilla teillä? Potenut huonoa omaatuntoa tai ollut mitenkään katuva? Käyttäytynyt omalaatuisesti tai piilotellut huulipunaa kauluksissaan? Rikastunut muuten kuin henkisesti? Kai se vaan on uskottava, että rakkaudesta se resurssikin shoppaa [kukkaa] – eikä tämä ollut edes eka kerta. Noita-akkasi kiittää.

Torstai on toivettä tulvillaan

Veden ollessa loppu olutkin käy

Tuhat ja yksi syytä lappoa toivettä – veistä tästä viisi (5):

• Suomalaisuuden päivä on taas onnellisesti ohi ja voi sivuilleen vilkuilematta jatkaa halpatuontiroinan ostamista, käännöskirjallisuuden lukemista, saksalaisen oluen ja Vana Tallinnan lipitystä sekä kiinalaisten päärynäomenien puputusta. Nimipäivän kunniaksi sentään voi vetää Flooraa ja nuuhkia Kukkaa.
  
  
• Jos ahneuksissaan ostaa kuuden (6) kilon vesimelonin tarjoushintaan 0,75 e/kilo, jaksaa jotensakin vyöryttää sen kotiin huusholliinsa hissittömän kerrostalon ylimpään kerrokseen ja sitten huomaa, että homma ei oikein aukea, koska talon ainoa kirves on matkoilla metrossa, niin ei hätää, aina voi napsia virkistävää virtuaalimelonia ja keskittyä esimerkiksi munkkeihin.
  
  
• Tanskan rinssi rohkea nai perjantaina Tasmanian tuholais-kaskaan. Ehdit vielä lennähtää paikalle iloiseen Kööpenhaminaan kuolaamaan. If not, erikoislähetys Tanskan kuninkaallisista häistä MTV3 -kanavalla perjantaina 14.5. kello 19.30. Ohjelmoi videot ennen pubiin lähtöä.
  
  
• Kansakuntamme pelastui jälleen täpärästi laajemmalta nöyryytykseltä – ei tarvitse osallistua euroveisuun tälläkään kertaa. Hyvä Jartsa, pysyit hienosti esikarsinassa! Siivet selkään [ai niin, nehän ovat jo siellä] vaan ja kotio.
  
  
• 13. päivä ei ole perjantai. Varo vaan.
  

Jos anonyymi potkaisee tyhjää

Usmis löysi netistä hautakivipalvelun ja Benrope jo säntäsi vallan suunnittelun tielle [ihan tyylikäs kiveshän tuo]. Eipä vaan saanut tallennettua hautakiveä omalla nimellään ”talliin”, kuten saa esimerkiksi www.fordconnection.fillä auton [kele, ”Palvelumme on päivityksen takia poissa toiminnasta”, niinpä tietysti]. Ainahan voi tulla tarve miettiä yön yli tekemiään valintoja, ennen kuin ostopäätös kypsyy. Silloin olisi todella näppärää, jos voisi vaan ottaa hautakiven esille tallista ja tehdä haluamansa muutokset.

Kyllä nettiin on saatava kunnollinen ”Viimeiset sanat” –portaali! Paikka, johon voi tallentaa kuolinilmoituksen, hautajaisohjeet, soitettavan musiikin, testamentin, viimeiset sanat ja sen hautakiven. Lisäksi pitäisi anonyyminkin virtuaalihiipparin voida jollain tavalla välittää tieto vakiintuneille deitti.net kontakteilleen ja muille tärkeiksi käyneille anonyymitahoille poismenostaan.

Jos nyt vaikka sattuu niin onnettomasti, että joku kunnianarvoisan ”Anonyymit Bloggaajat” –yhteisön jäsenistä mällää maallisen ja siinä sivussa myös virtuaalisen habituksensa extreme-harrastustensa parissa ja pötkii tavuakaan bloggaamatta manan majoille, niin miten me muut ikinä saamme siitä tietää? Yht’äkkiä vaan aikaisemmin niin tasaisesti tykittänyt päivitysbonusharrastaja hiljaksiin valuu listalla alaspäin ja kukaan ei tiedä syytä? Hämmentävä ajatus.

Palveluun pitääkin kytkeä jokin postituslistasysteemi, joka välittää suruviestin haluttuihin osoitteisiin. Sopimus maan suurimpien päivälehtien kanssa ja oikea täppä päälle, niin myös ”Viimeiset sanat” -portaali saa tiedon. Kaiken voi varmasti hoitaa näppärästi e-tunnisteella.

Ei kai se enää edesmennyttä bloggaajaa suuremmin sureta, jos anonyymiteetti tässä kohtaa murtuu? Mistäs sitä muuten muut Blogistanilaiset voivat tietää, kenen hautajaisiin sopii mennä kuokkimaan? Ja missä osoitteessa virtuaalipeijaiset ovat käynnissä?

Dead idea – copyright: varovaan

Kaskaswokkia

Tiede & Luonto sivun takia myöhästyin aamulla töistä [enemmän kuin normaalisti]. Jäin lumoutuneena lukemaan juttua [toimittaja Jyri Raivio, Washington] Jenkkilän itärannikolla kohtsilleen miljardien örkkien parvina hyörivästä kaskaslajikkeesta Brood X, jonka edustajat taas tänä kesänä kömpivät maan pinnalle pariutumaan seitsemäntoista (17) vuoden pimeässä kyyhöttelyn jälkeen.

Tämä pyrähdys maanpäälliseen paratiisiin mahtaa olla järkyttävän merkittävä tapahtuma maan alla mönkineen kaskaan hämärässä puunjuuripainotteisessa maailmankuvassa. Otus, jonka ainoana elämäntehtävänä ulkoilmassa on mennä lätkyttää päättömästi ja äänekkäästi paikasta toiseen etsien vauhdilla vastakkaisen sukupuolen halukasta edustajaa, jotta ehtii paritella, ennen kuin kuolo korjaa. Henkensä uhalla parveilevat uroskaskaat paukuttavat patarumpujaan jopa 100 desibelin voimakkuudella - koska tahansa soidinmenot voivat päättyä päin tuulilasia tai muuta yllättäen lentoreitille ilmaantuvaa estettä. Pläts ja pataan.

Kaskasneitosen lyhyt hedelmällisyysneitsytlento vaikuttaa myös työläältä. Muutamassa viikossa pitää ehtiä roiskaista puiden oksille noin 600 munaa, joista kuoriutuneet toukat taas heti vuonna 2021 pompsahtavat elämöimään maan pinnalle. Valinnanvaraa nähtävästi kuitenkin on ja uroita pörrää perälaudassa riesaksi saakka – siipiä napsuttamalla homma etenee ja kaskasveikka tehtävänsä suoritettuaan vaipuu vaineeseen.

Onkos tämä meno nyt niin kovin erilaista meihin [kehittyneisiin] nisäkkäisiin verrattuna? Pimeässä vietetyn ajan pituus voi tosin hieman vaihdella, taitaa nykyisin jäädä jopa lyhyemmäksikin. Lisäksi paritteluelämöintiin kuluu poikkeuksetta vuosia. Kysyntä & tarjonta eivät välttämättä ihan yhtä eksaktisti kohtaa [muutaman miljardin heittoa]. Munia saattaa hyvinkin ehtiä katsastaa 600, mutta toukkatuotanto jää kyllä väkisin vähemmälle.

Ja useimmiten [jopa erityisen pitkän ja onnellisen] pariutumisen päätteeksi uros kuitenkin kuolee ensin, varo vaan!

Kouliintunut koulija saa paikan

Oli aika koulia rääpäleisiä taimitarhani versoja pienempiin potteihin. Askartelin itselleni epätyypillisen kärsivällisesti honteloiden hörvellysten parissa asetellen niitä pinseteillä viilikippoihin ja annoin varovasti suihkupullolla vettä. Lopputulos näytti lohduttoman riutuvalta ja käsiin kuolevalta. Näin todennäköisesti tulee käymäänkin. Mutta lohdutukseksi totesin, että kesäkurpitsan taimet sen sijaan rehottavat vankkoina ja jaksavat hyvin. Mitäpä niistä muista, taidan jatkossa suunnata hortonomiset intressini vain isojen yksittäissiementen suuntaan. Helpompi nakki.

Hullu suikalelehmä bumerangi
Päivällinen valui täysin reisille. Olin marinoinut naudansuikaleita teriyakimarinadissa yli vuorokauden [tapaturmaisesti, piti syödä ne jo eilen] ja liha olikin sen seurauksena ihan mureaa ja normaalilla hammaskalustolla purtavaa. Aterian pääväritys oli silti puumaisen mauton, vaikka mäiskin mausteita pataan tavanomaisen rennonhulppealla otteella. Jotenkin siihen ruipeloon kuivanpuhuvaan kantturan lihasäikeeseen ei vaan saa makua tarttumaan ja kun ei se itsessäänkään maistu miltään, niin turha elintarvikehan tuo on meidän pöydässä. Nauta on parhaimmillaan laitumella, lypsylehmänä, pihvinä tai jauhelihana; suikaleet saa jäädä jatkossa värjöttelemään Citymarketin altaaseen. Kotko on paljon mehevämpää ja paremman makuista wokkijutskiin. Syökää kanaa!

Viinivalinta sen sijaan onnistui hyvin. Joimme sen tosin niin vauhdilla aterian pettymyksen peittääksemme, että arviota ei ehditty tehdä. Varo vaan, deja vu voi tulla myöhemmin.

Lätkis
Kanukeille hävisi loppujen lopuksi sitten muutkin kuin Suomi. Heijaa Sverige! Taas sopii rinta rennommalla rottingilla asettua samalle viivalle sulosvenssonikollegoiden kanssa. Förankrattaiskos vähän?

Äitini päivä

Meillä on aina vietetty äitienpäivää mahdollisimman minimalistisesti. Äiti on sitä mieltä, että kaupalliseen hömppään ei kannata hullaantua, vaikka jotain osuvaa ostettavaa löytäisikin. Se sopii hyvin myös hänen marttyyrimama-imagoonsa – kärsimystä tämä elämä vaan on ja mitä enemmän raataa ja riutuu, sen kirkkaimmin otsin täältä aikanaan singahtaa ikuisuuteen.

Tänä vuonna yritimme kutsua äitiä luoksemme syömään. Hän tunsi olonsa kuitenkin sen verran huonokuntoiseksi, [verenpaine hurahti tappiin heti aamusta ja muutenkin huippasi ja vippasi], että ei jaksanut niin mittavalle matkalle lähteä, vaikka olisimme kyydittäneet ovelta ovelle [15 km suuntaansa]. Yksi toivomus hänellä kuitenkin oli: kun pääsisi vielä kerran käymään isän haudalla.

Sinne siis suunnistimme sunnuntairetkelle, Misse valjaissaan reissukopastaan kurkistellen ja naukuen, äiti pelargoniapussiansa tarkasti vaalien. Istutimme kukan isän haudalle ja äiti huojui hetken kiven ääressä muistoihinsa vaipuneena, leskirouva jo 8 vuoden verran. Haudalla käynti on kuulemma siksikin tärkeää, jotta se pysyy hoidetun näköisenä, jos sattuu muut sukulaiset käymään tarkastuskäynnillä [!?!]. Ei ole hautajaisten jälkeen kukaan kylläkään ilmoittautunut siellä retkeilleensä ja havainneensa ruusun varistaneen muutaman terälehden ja lokkien paskoneen kiven päälle, juuri sukunimen viimeisen tavun kohdalle.

En tule ikinä ymmärtämään tätä muiden ihmisten vuoksi asioiden tekemistä ja fasadin viilausta, loppumatonta tarvetta puunata, puleerata ja ostaa kahvileipää sitä varaa, että joku saattaa kerran pari vuodessa pistäytyä käymään. En ymmärrä, mutta alistun maammoni tahtoon. Ainakin äitienpäivänä. Ja varon; pelkään, että se on periytyvää.

Minihamesääntelyä ja sukkahousunapinaa

Lorem ipsum lipsuu ja lausahtaa valitettavan minihamerajoitteisesti. Minihameessa kun ei ole kiinnostavaa hame eikä sen koko. Kiinnostavaa on se, mitä se paljastaa ja viihtyykö siinä. Jos naisella on hyvät kintut, ei ole väliä, vaikka runko olisi kokoa 42 ja suuremmankin kaliiberin roiskeläppään verhoutunut. Pitkillä, näyttävillä naisilla kun on usein myös rotusääret ja he haluavat niitä näyttää. Rohkeasti vaan miniin siskot, jos siltä tuntuu. Jokainen punnitkoon omalla harkinnallaan, kestävätkö albanialaiset ratapölkyt paljastavampaa tarkastelua ja viihtyykö itse sen sortin asusteessa. Toivon EU:n minihamedirektiivin edelleen pysyvän tavaran vapaan liikkumisen hengessä sallivana.

Kun nyt vauhtiin pääsin, niin kannanotto myös Menopaussin ”vapauta jalkasi” avaukseen. Sukkiin verhotut sääret näyttävät lähes aina paremmilta kuin paljaat. Eurooppalaisista vain vapautuneet pohjoismaalaiset kulkevat kesäisin estottomasti paljain säärin yleisillä paikoilla asussa kuin asussa. Tai survovat pontevat pohkeensa enintään polvisukkiin, väri camel. Kai täällä pohjolan perukoilla on hinku talven jälkeen vapautua pitkällisen kerrospukeutumisen kurimuksesta. Kokeile Mea 10 – 15 denierin ilmavan ohuita steippareita sen uuden hulmuavan suvikolttusi kanssa; niissä vasta olo tuntuukin seksikkään naiselliselta ja se jos mikä näkyy naamasta. Varo vaan.

Parsaa Paratiisin portilla

Kutkuttavan huikeasta A[G]-luokan orgasmista toivuttuani innostuin loihtimaan iltapalaksi parsaa. Mikä lie ollut vanhapiika parsapellossa –jälkeisassosiaatio. Puolikypsät tangot kääräistään pareittain kinkkusuikaleeseen, päälle lorotellaan voilla terästettyä hollandaisesoosia [Knorr] ja pinnalle ropsotellaan parmesan-emmental raastetta, sitten vati vartiksi uuniin. Nautitaan paahtoleivän kera. Viini Rose d’Anjou, Ranska, puolimakea, vadelmainen, sopivan hapokas, 6,80 e. Ei hassumpi elämys. Kevyt, pikkutuhman kiusoitteleva virvoke loi sopivasti syntistä syvyyttä parsan antautuvan hempeään tunnelmaan ja elävöitti sen ylvästä aromia.

Jälkiruuaksi nautiskelin tuokion Missen kanssa parvekkeella sisäänajoistunnossa uudessa, armottoman keskiluokkaisessa baden-baden kesäkalusteessa. Misse tähysteli arvovaltaisesti kaiteelta alas, minä rentona retkotellen tuolinpohjalta ylös, muutama tähtikin jo tuikahteli. Orkuttajain [resurssi] tarjoili alaosattomissa lisää viiniä, aah….elämää tää vaan on, eikä paratiisia.

Kilkan kalkan halle lujaa

Vaimea kaljapullonkorkin kilkahdus asfalttia vasten havahduttaa kurkkaamaan ulos. Mitäs meidän ihqlähiöön kuuluukaan tänään? Kippolassa karaoke haikeasti [päin helvettiä] soi, kliimaksiin on vielä [valitettavan paljon] matkaa. Viime kesästä liian pieniksi jääneisiin pitsineuleisiin sonnustautuneet ylimeikatut yksinhuoltajat jonottavat äänekkäästi pulisten päästäkseen osalliseksi kulmakunnan ainoasta huvista ja potentiaalisista kantakirjauroksista. Aina on toivoa, jos vaan jaksaa uskoa. Varo vaan.

Lämpimän sään ulos houkuttelemat, hetkeksi tietsikan näppäimiltä irti riistetyt teinit pitävät peliään kadunkulmassa. Elämää suuremmat tragediat puidaan avoimesti kaiken kansan kuullen. Agressiot puretaan heti lähimpään eteen osuvaan purkukohteeseen [pyörätelinekin käy]. Asioista ollaan kovaäänisen ehdottomasti jotain mieltä.

Myöhäisen sosiaalirakkokoiran kusettaja haukottelee lyhtypylvään juurella, kun lemmikkinsä vääntää torttua. Paskan pussiinpoimintaa ei tapahdu. Soitanko poliisit?


Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?
- Eino Leino -

Päivä huojuvana klemmarina

Kas, päivä kului pääosin online office avustajana jatkuvasti plimputtavan Messengerin vaativassa orjuudessa. Toisessa päässä riekkui hätääntyneenä vaivalla kirjoittamiani ohjeita ylenkatsova [ei nyt ole aikaa niitä lukea] ulkomaanpelle, joka tarvitsi toistuvasti henkilökohtaista tutorointia selviytyäkseen tehtävistä, jotka olen kouluttanut 3 kertaa hands-on menetelmällä lähimmän kuukauden sisällä. Mutta kun ei harjoitella hyvän sään aikana, niin kusessa ollaan, kun tosipaikka koittaa [ikuisuusprojekti on vaarassa päättyä]. Keletanattu! Etäisyys on tässä kohdin ihan hyvä asia.

Samaan aikaan meilissä: Hei, olen postipalvelimesi. Postilaatikkosi enimmäiskoko on ylittynyt jo aikoja sitten ja olen siitä toistuvasti ilmoitellutkin. Jos et nyt siivoa hittoon niitä hupiliitteitäsi sieltä, niin asiapostia et tule näkemään. Kalenterisi toki pollaa, jos jossain pitää kohta olla.

Samaan aikaan lankapuhelimessa: Keskus tässä. Täällä näyttäisi puskevan puhelinkokousta netmeetingillä höystettynä, hetki vain.

Samaan aikaan työkännykässä: Tässä IT hörhösi, tulin juuri kalasta. Nyt voisit testata, onko se virhe, josta raportoit 3 viikkoa sitten korjaantunut. Yritin ainakin;)) Joudut kyllä tekemään kaiken alusta saakka uudelleen, jotta nähdään pelittääkö. Ei varmaan haittaa. Soitellaan. Tiedoksi, että lähden tänään jo klo 15 kun on plussaa ja niin hyvä ilmakin.

Samaan aikaan privaattikännykässä: Äiti tässä hei. Ananasmehu pääsi loppumaan ja tekisi mieli myös tuoreita mansikoita, jos vaan jostain löydät. Kai tulet illalla kahville, on niin huono olokin ollut koko päivän, särkee ja kolottaa. Ei sitä koskaan tiedä, näkeekö aamua enää.

Samaan aikaan käytävällä: Nyt pitäisi mennä jo syömään. [Vilkaisu ruokalistaan; kauhukalaa ja köyhääkin köyhempi kasvisvaihtoehto].

Samaan aikaan intrassa: Yhtiö tehostaa toimintojaan ja aloittaa YT-neuvottelut. Tavoitteena on pelotella hittoon kaikki vähänkin osaavat ja viisaat ihmiset, näännyttää duunilla tyhmemmät, jotka yrittävät roikkua kiinni satulassaan ja pitää eläkeikään tai tukipakettiin saakka luppohommissa ne, jotka halvalla saa.

Illan tullen käytävällä: Jaahas, nyt alkaa lattioiden vahaus tässä siivessä. Tavarat pöydälle ja ulos [ilomielin!].

Moisen mankelin jälkeen on jutunjuuret niin tukkeessa kotiutuessa, että ei ole syytä mätkiä läpyttimen näppylöitä tarpeettoman pitkään. Vaikka puhe ei lamautunut, niin tunsin kuumuutta. Varo vaan.

Torstain toivokkaat

Toivon ollessa estynyt epätoivokin käy.

Tuhat ja yksi syytä herätä juuri tänä torstaina toivjoissaan, joista tässä viisi (5) – Vantaanjoki, Tenojoki, Kymijoki, Haarajoki, Aurajoki

• Hämmästyttävän lämmin sää yllätti suomalaiset pahemmin kuin ensilumi tavallisesti kaupunkiautoilijat. Asiantuntijahavaintojen [kaikesta marmattajat] mukaan kesä tuli tänä vuonna aivan liian aikaisin [7 kommenttia vähiin käyneessä tuttavapiirissäni], ei tähän aikaan vuodesta kuulu olla näin lämmintä. Jurppii istua töissä, kun ulkona on kutsuva terassikeli. Toivoa kuitenkin on. Viikonlopun kun kituu ja kärsii liian varhaisesta suvesta, niin jo alkuviikosta kylmenee ratkaisevasti. Tutun ruikuttamisen kylmästä keväästä voi taas aloittaa uusin päivettynein äänenpainoin.
  
  
• Millähän kalvosulkeisilla Nokian tuotekehittäjät saisi vakuutettua siitä, että ikääntyvissä, kömpelöissä, puolisokeissa, dementoituneissa, reumaattisissa ja degeneroituneissa kännykän tarvitsijoissa piileskelee yhtiön kannalta varteenotettava tuloksentekomahdollisuus? Tähän äitienpäivään pelkästään yksinkertaisilla perustoiminnoilla ja selkeillä näppäimillä varustettu, maitotölkin kokoinen seniorimalli tuskin ehtii, mutta jospa vaikka jo seuraavaan?
  
  
• Kenenkään ei ole pakko klikata tätä linkkiä. Kääk, ahistaa!
  
  
• Toivoa sopii, että leijonanturrit onnistuvat leipomaan riittävästi lämpimäisiä sisään ja kanukeille koittaa kotimatka.
  
  
• Salkkarit jää kesälomalle. Vain uusintoja luvassa. Ei hätää, Suuren siekailun kapteeniäänestys alkaa heti perstaina 7.5. Varo vaan.
  

Tuokiokuvia: Ei voi tietää

Ajelen näppärällä pikku kärrylläni joka aamu suurin piirtein samaan aikaan ja samaa tietä töihin. Reitti vie rauhaisan pientaloasutusalueen halki [mitä nyt autoja pyyhältää ohi yhtenään, koska tie on alueen pääväylä pois alueelta] ja koko matkan rinnalla kulkee pyörä/kävelytie.

Joka aamu juuri siinä ensimmäisen mutkan taitoksessa sama poninhäntäpäinen misu painelee reippaasti sauvakävelyä. Ponnari heiluu iloisesti askelluksen tahdissa. Ulkoiluasusteen väri ja kuosi vaihtelee sään mukaan, mutta aina on vimpan päälle muodikasta yllä. Näyttää julmetun reimalta ja kuuntelee korvalapuista musaa. Askelluksesta voisi melkein arvata biisin [in the navy]. Tai mistäs sitä tietää, vaikka kuuntelisi tupakanvieroituskasettia ja tuskissaan puristaisi sauvoja rystyset pinkeinä. Taitaa olla työtönkin, kun on aikaa palloilla aamuyhdeksältä pitkin tienpiennarta. Ei voi tietää.

Seuraavan kaarteen takana on liikennevalot jalankulkijoille. Hurjan pienen oloiset alakoululaiset tarpovat tien yli itseään suuremmat reput selässä kohti opinahjoaan. Likat siivosti sivuilleen tähyillen makeissa karkkivaatteissaan, tukat sievällä sykeröllä ja koristeltuina pinneillä ja klipseillä. Pojat levottomasti pörhähdellen McLaren lippikset otsallaan ja merkkilenkkarit jalassa. Eivät tiedä vielä napapaidoista ja lökäfarkuista. Ensikännistä, sydänsuruista tai Blogistanista. Onneksi. Hyvä kun ei voi tietää.

Lähellä risteystä suuremmalle tielle vastaan astuu tuulipukupariskunta. Eläkepäiviään viettävä ikääntyneempi kaksikko, jolla jalat näyttäisivät olevan väärin päin vyötärössä ja kulku sauvojensa varressa siksi koomisen ontuvaa. Tiukkailmeinen emäntä pyyhältää määrätietoisesti kahisten edellä, hieman rahjusmainen ukkonsa heti siinä askelen mitan päässä perässä onnellisen autereinen ilme kasvoillaan. Sanaakaan ei vaihdeta, tarmolla mäiskitään menemään. Kun on kerta yhteinen harrastus. Voivathan he tietysti olla ihan onnellisiakin ihmisiä. Iloisia ja tyytyväisiä elämän ehtoonsa säännölliseen ohjelmaan ja siihen, että on toinen ihminen rinnalla [tai perässä], jonka kanssa sitä jakaa. Ja liikuntakyky on tallella, vaikka työläämminkin. Ei voi tietää.

Kun kurvaan firman pihaan, uinuvan vihikoiran näköinen vartija tähystelee luukustaan. Miettii varmaan, että ”sieltä se blondi taas tulla touhottaa [myöhässä] SuomiPoppia huudattaen ja sivuikkunasta tukkaansa kuivatellen. Pyörii ympyrää etsien parkkipaikkaa ja lopulta singahtaa sisäänkäynnin suuntaan. Kulkukorttia ei tietenkään löydy; kaivetaan, ruopataan käsilaukkua ja turistaan small talkia. Kännykkäkin pirahtaa: ”Juu, mä olen just tulossa tässä aulassa”. Helkkarin höösä, oppisi nyt aikuinen ihminen lähtemään ajoissa ja pitämään huolta tavaroistaan. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, miten tehokas ja toimiva hän on vihdoin työpöytänsä ääreen ehtineenä. Saati sitten kotihengettärenä. Hmm… sänkykamaria ei tohdi edes työaikana ajatella”. Ei voi tietää. Varo vaan.

Kuu mottaa ja Venus kulkee yli

Menopaussi uumoili täysikuun olevan hollilla. Siellähän se kuikuilee! Tunnustan kuuluvani kevyesti kuuhupsujen klaaniin. Normaalisti yöuni maittaa makoisasti, mutta täysikuun aikana herään usein jostain hulvattoman levottomasta, märästä unesta aamuyöllä, enkä muutamaan hetkeen malta nukahtaa uudelleen. Uni ei vaan tule, kun kuupallo möllöttää suoraan makuuhuoneen ikkunasta sisään. Onneksi on apuväline [resurssi] käden ulottuvilla ja kukkumisen voi käyttää kuuhun kurkottelun ohella vaikka spontaaniin hyötyliikuntaan. Jopas taas uni maittaa!

Ne, joiden mielestä kuu ei luikuria laskettele rakentavat muistisääntönsä kuun kehityssuunnasta näin: vedä viiva kuun vasemmalle puolelle: k= kapenee, p= pullistuu.

Tällä kierrolla on vielä ekstraakin luvassa. Täydellinen kuunpimennys osuu kohdalle tänä iltana. Saas nähdä, vaikuttaako se kuuhupsujen öisiin harrastuksiin ja jos, niin millä tavalla? Peitellympiä unia? Hämärämpiä heräämisiä? Pimeämpää puuhastelua? Täydellisiä toistoja ja useampia sarjoja? Varo vaan [resurssi].

Heti kesäkuun alussa tarkkaavaisuutta koetellaan taas. Suosikkiplaneettani Venus pluiskahtaa auringon pinnan yli pitkästä aikaa. Samainen ilmiö esiintyi edellisen kerran näillä leveysasteilla vuonna 1769. Jokaisen itseään kunnioittavan venuksen kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua tähän harvinaiseen häppeningiin ja miettiä huolella minkä pinnan yli kulkisi. Vai menisikö jopa pinnan alle? Kunhan ei vaan pinna pala tai katkea.


Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.

Minun mieleni on niin korkea
kuin taivahan tähtivyöhyt,
sen alle mahtuvi maailma
ja yhdessä päivä ja yöhyt.
- Eino Leino -

Tuokiokuva: Vedänkö lättyyn, rannan järvi?

Aamu valkeni niin hekumallisen aurinkoisena, että viihdyttävien aamutoimien jälkeen persueemme päätti suunnistaa datsalle. Välittömästi kylmälaukun ilmaannuttua tantereelle myös Misse vaistosi lähtemisen meiningin ja parkkeerasi huolestuneena korvat luikurilla kynnysmatolle ilmehtien, että ”Missen yli ei kyllä kävellä, nau, tulen mukaan”. Misse pitää kovasti matkailusta ja loikkaa innokkaana heti kuljetuskoppiin, kun sen veräjää hieman raottaa.

Motari veti hyvin ja ripeä 130 matkanopeus vei joutuisasti perille. Näillä liksoilla ei ole varaa sen kovempaa ajaa. Lopun pikataivalta hidasti hetkellisesti pari [arvatenkin käymisprosessiltaan kliimaksinsa saavuttaneen siman tankkausta harjoittanutta] sääripäristimen ohjastajaa, joiden ohittamiseksi piti koukkia hieman tarkkaavaisemmin sekä kyläkaupasta basehyppytyylillä eteen pompsahtanut kusenkukertava Nissan.

Datsalla kaikki näytti perin kaljulta. Puissa ei ole vielä lehtiä. Maassa niitä oli senkin edestä. Haravanvarteen mars! Ensin tietty kannustava työskentelyskumppa auki. Valdivieso Moscato, Chile, 8,35 e. Puolikuiva, pehmeä, rusinainen. Rypäleet: Torontel, Muscatel, Alexandria. Osuva valinta! Vapun jälkeisissä kituva vatsalaukku ei olisi enää kyennyt kuivempaa vastaanottamaan ja tässä pirskahtelevassa, pikkumakealle kalskahtavassa pullotteessa oli juuri oikeanlainen pihatöihin yllyttävä aromi.

Haraveeraus sujuikin yhteistuumin tehokkaasti ja ripeästi. Lehtimöhnä oli kuivaa ja helposti käsiteltävää. Vastaraavitun maan muhevan multainen aromi hiipi sieraimiin, nuuh. Misse nautiskeli valjaissaan ulkoilusta [jäkittämisestä] ja örkkien bongailusta niin onnellisena kuin kaupunkisisäkissa vain voi olla kohdatessaan bonusmatkan oikeaan-ulos parvekkeella kytistelyn sijaan. Vahvat käpälät möyhensivät tarmolla kasvimaata ja hyönteiskunta sai kyytiä. Flirttailivat sitruunaperhosenkin kanssa pitkään, mutta ei se antautunut Misselle, vaan lensi puuuiiss….

Elvytimme vanhan, katoksensa hämähäkin seittien suojassa talvehtineen grillin palamaan ja paistoimme muurikassa lättyjä. Päälle sopivasti hilloa ja sokeria. Kuuluu syödä sormin. Nam. Rannassa järvi loiskui toiveikkaana odotellen auringonlaskun ja –nousun katsojia, tuleen ja veteen tuijottelijoita. Varo vaan, me tulemme taas.

Kotimatka koitti liian pian [nii-i, olisi kannattanut tulla jo eilen, mutku vätysti]. Mutta lupaus ihanasta kesästä loikkasi kyytiin. Kuin myös uupunut, mutta niin onnellinen Misse. Ei ole hiirijahti kotona enää maistunut. Taitaa nähdä hyönteishippaunta…. kurr!

Yhdistetty vappulounas ja lenkki

Vapun kulinaristinen lounasvalintamme oli uunilenkki kotikolossa. Tämän parempaa suolapalaa ei saa rahallakaan, ei ainakaan vappupäivänä (ellei venäläisiä suolakurkkuja Kasakassa lasketa, mutta sitten pitää kyllä ollakin sitä rahaa). Hyvät asiat ovat usein niin äärimmäisen yksinkertaisia.

Varo vaan, näin se syntyy:
- Otetaan HK:n blöö, sivalletaan se halki pituussuuntaan ja asetellaan halkiot uunivuokaan.
- Sivellään makkaran pintaan suurpiirteisesti mojova pläjäys Turun Sinappia.
- Ladotaan päälle muhkeita siivareita mozzarellaa.
- Ripotellaan juustolle summamutikassa holtittomasti mustapippurirouhetta.
- Päällystetään kyhäelmä hulppeilla tomaatinviipaleilla.
- Hienonnetaan tomaattien päälle ruukun verran tuoretta basilikaa.
- Peitetään koko hässäkkä kitsastelematta emmentaljuustoraasteella.
- Korvennetaan uunissa noin puoli tuntia.

Makkarahoukutuksen viiniksi sopi ällistyttävän hyvin Eteläafrikkalainen Obikwa Merlot 2003; keskitäyteläinen, pehmeän mausteinen ja paahtunut, rypäle Merlot (100 %), 7,07e. Viinin mausteinen säväys tuki hienosti basilikan ja pippurin aromia. Makeahko perusvire sulautui mutkattomasti makkaran vastakohtaiseen suolaisuuteen. Jälkimaku oli hedelmäisen muikea ja lämmittävän tyynnyttävä. Loistava pari!

Nam, mehevää ja täyttävää, röyh.

Vapun merkitys ex-lapselle

En enää ole lapsi, opiskelija enkä duunari. En liioin tunne omakseni keskiluokkabilettäjien konseptia kutsua kerran vuodessa tuttavapariskuntia näykkimään pikkulämpimiä tai grillaamaan porsaan persettä rivarin takapihalle kalenterin sojottaessa kohti vappua. Motivaationi vapun viettoon onkin nykyisin pelkästään skumppailoittelu- ja vapaa/lepopäiväorientoitunut – makoisaa purtavaa unohtamatta. Slurps.

Silti en kiistä vapun elvyttävää merkitystä meille muka-niin-synkeille suomalaisille. Kaikessa kliseekiisselissään ja syystä sun toisesta örvellyksessään se näyttää olevan tarpeellinen juhla. Kunhan osaa ja saa viettää sen haluamallaan tavalla.

Lähimenneisyyden mieleenpainuvin muisto on parin vuoden takaa, jolloin suunnistimme vappupäivänä ukkokullan kera hyvin varustellun eväsnyytin kanssa Nuuksion luonnonpuistoon käyskentelemään. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli kepeän keväinen tunnelma. Kiertelimme verkalleen metsän kätköissä bongaillen kasveja, tuoksuja ja elukoita. Istuimme kivellä mutustelemassa eväitä ja siemailemassa hillitysti skumppaa. Askel askeleelta metsään varisi niin monet murheet ja stressit, mieleen hiipi tilalle rauhaa ja tyyneyttä. Retki oli elvyttävää lepoa joka suunnasta raastavan hälyhärdellin keskellä. Aistit suorastaan imuroivat kevään voimaa ja rohkeutta vahvistaakseen samalla poloisen olennon kanto/kesto/sietokykyä. Retken päätteeksi oli hyvä, levollinen olo.

Paluu illansuussa kaupunkiin [keskustaan] tuntui epätodelliselta kaappaukselta toiselle planeetalle. Punertavat vappunenät ja harottavat katseet, roskat ja räikkien mäike tuntui jotenkin vulgaarilta ja turhalta. Ehkä hieman otsakin ärtymyksestä kurtistui, mur. Mutta silisi sitten hetkessä, kun kytki itsensä takaisin valtakunnanverkkoon – eihän ne muut voi tietää mistä paratiisista juuri olen tulossa. Tämä tupsulakkisamba on paratiisia heille. Suvaitkaamme toisiamme ja toistemme valintoja. Kippis vaan!